Kouvot nurin toistamiseen – sarja katkolla keskiviikkona

0

KORIPALLO Kouvot–Bisons Loimaa 80–83 (35–41).
Bisons johtaa sarjaa 2–0.
Bisons Loimaa onnistui kampeamaan kauden ensimmäisen voittonsa Kouvolasta maanantaina. Vierasvoitto tuli äärimmäisen tärkeään saumaan, sillä sen myötä Bisons pani puolivälieräsarjan katkolle keskiviikkona.
Bisons pelasi äärimmäisen kypsää peliä lähes 38 minuutin ajan. Vierasjoukkueen puolustus pakotti Kouvot vaikeisiin ratkaisuihin, eivätkä kouvolalaiset saaneet palloa säkkiin. Parhaimmillaan loimaalaisten johto lähenteli jo kahtakymmentä. Kun peliä oli alle kaksi minuuttia jäljellä, Kouvojen D.J. Richardson (25/1/1r) aloitti vimmatun kirin. Hän paukutti nopeassa tahdissa 10 pistettä ja toi isännät viiden pisteen päähän. Daniel Dolenc (10/9) nosti Kouvot jo kolmen pisteen päähän, kun peliaikaa oli enää kymmenen sekuntia. Kouvojen valtaisa kolmospommitus ei kuitenkaan tuottanut tulosta, vaikka lähellä käytiinkin.
– Olisimme voineet tehdä muutamia asioita paremmin viimeisen kahden minuutin aikana. Voitimme tänään, mutta meidän pitää olla valmiita keskiviikon pelissä, Bisonsin päävalmentaja Greg Gibson totesi.

TUUKKA KOTTI (10/12/3r/2t) on pelaamassa elämänsä pudotuspelejä. Hän jatkoi Kouvolassa siitä, mihin lauantaina Loimaalla jäi. Mies liikkui syöttölinjoilla sulavasti ja saalisti jälleen hyvin riistoja. Biisonien puolustuksen erityiseksi ansioksi on luettava Ville Kauniston (0/15/1/1r) täydellinen pimentäminen korinteossa.
Kouvot pelasi ensimmäisen ottelun tapaan ilman takamiestään Matt Gibsonia. Ainakaan julkisuuteen ei ole huudeltu Gibsonin loukkaantuneen, joten lieneekin ollut valmennuksellinen ratkaisu jättää Gibson penkille. Maanantaina ratkaisu toimi osittain, sillä Richardson pelasi unelmapelin. Kouvot olisi kuitenkin kaivannut Gibsonin kaukoheittovarmuutta lopussa.
Puolivälierät ratkeavat kolmesta voitosta. Näin ollen Kouvot on keskiviikkona pakkovoiton edessä. Muuten sen kausi loppuu ja Bisons matkaa välieriin puhtaalla pelillä.

Bisons Loimaa-Kouvot. Kolmas puolivälieräottelu Loimaan liikuntahallissa keskiviikkona 22.4. klo 18.30.

Jesse Kojo