Alpon kesävestari tarjoaa keskikesän musiikkipläjäyksen

0

LOIMAA Alpon kesävestari tuo tänäkin kesänä näytille vahvaa paikallista osaamista, kovassa nousussa olevia tuoreempia nimiä ja koko kansalle tuttuja tekijöitä. Konsepti on sama kuin ennenkin: omat eväät, ei ikärajaa, vapaa pääsy ja aurinkoa.
Tänä vuonna tapahtuman aloittaa Pakkotila, joka on suurelle osalle jo tuttu nuori ja vauhdikas trio.
Paikallista herkkua tarjoilee myös mainio Sysi & Savi, jolta nähdään Alpon kesävestaria varten räätälöity akustinen triokeikka.
Jani Matti Juhani ja Mustat Käärmeet on bändinä verrattain tuore, mutta Jann Wildena aiemmin tunnetulta yhtyeen nokkamieheltä löytyy vuosien kokemus muun muassa Rose Avenuen, The Neon Cometsin ja Saturnettesin keulilta. Ehdottomasti tsekkaamisen arvoinen yhtye, josta takuulla kuullaan vielä.
Milla Rumi edustaa maamme lahjakkaimpien laulaja-lauluntekijöiden joukkoa, mistä osoituksena kolmas sija YleX:n tulevaisuuden tusina -listalla. Milla Rumin debyyttialbumi julkaistiin vuoden 2014 lopulla ja noteeraattiin kriitikoiden keskuudessa ylistävin arvioin.
Suomirockin pelastajaksikin kutsuttu Pimeys nähdään kesän aikana kaikilla maamme merkittävillä rock-festareilla ja -klubeilla. Radioiden soittolistoilla selvää jälkeä tehnyt nelikko paahtaa kovaa vauhtia kohti kotimaisen musiikkikentän kovinta kärkeä ja isoimpia otsikoita.
Alpon kesävestarin päättää legendaarisen Aknestikin laulajana tunnetuksi tullut, sittemmin menestyksekkäästi soolouralle lähtenyt Jukka Takalo. Luvassa on iso nippu kotimaisen pop- ja rockmusiikin klassikoita sekä tuoreempia hittejä.

Alpon kesävestari Alpo Jaakolan patsaspuistossa la 11.7. klo 14–20.