LOIMAA/MELLILÄ Työllä, taidolla ja ripauksella tuuria. Niillä saadaan hyvää heinää hevosille ja jos ihan tarkkoja ollaan, niin ei huumoristakaan ole haittaa. Sillä pääsee yli hetkistä, kun tuntuu, että aina sataa tai kun päättäjiltä tulee eteen uusi säädös, joka pakottaa uusimaan suunnitelmia tiukalla aikataululla.

Mellilän Isossaperässä, Kuuselan tilalla, tuotetaan heinää, joka lähtee maailmalle Pollen paali -tuotenimellä. Kalevi ja Anja Kuusela erikoistuivat alaan 1990-luvun lopulla, kun tilalle haettiin lypsykarjan jälkeen uutta suuntaa. Kokonaan uutta heinäntuotanto ei ollut, mutta se laajeni isompaan mittakaavaan. Nyt heinällä on sekä omia että vuokramaita ja lisäksi sopimusviljelmiä. Lisäksi kootaan olkea.
– Pahnapöhköksikin on nimitetty, Kalevi Kuusela naurahtaa eikä ole nimityksestä pahoillaan. Huumorilla, ja niin edelleen.
Anu Salo