BusinessTreffien ilme uudistuu

0

LOIMAA, FORSSA Loimaan ja Forssan seudun nuorkauppakamarit yhdistävät toisen kerran voimansa Businesstreffit-tapahtumassa. Yhteistyö alkoi viime syksynä, ja tänä vuonna tapahtuma järjestetään Forssassa perjantaina 30. lokakuuta.
BusinessTreffien projektiryhmään kuuluva Niina Nurmi Loimaan Seudun Nuorkauppakamarista sanoo, että konsepti on laitettu perusteellisesti uusiksi ja se palvelee osallistujia entistä paremmin.
– Aiemmin tapahtuma oli kuin messut, mutta nyt rakennetta on uudistettu verkostoitumista helpottavaksi. Uutta on sekin, että loimaalaisten ja forssalaisten lisäksi paikalle tulee turkulaisia yrityksiä. Turkulaisväriä tuo myös tapahtuman suojelijaksi lupautunut Jethro Rostedt, Nurmi kertoo.
Hänen mukaansa BusinessTreffeille on lähdössä kymmeniä loimaalaisia yrityksiä ja muita toimijoita.
– Ilmoittautumisia otetaan vastaan vielä ensi viikon alkupuolella, mutta esimerkiksi tarjoiluiden varaamisen takia mukaan haluavien pitää nyt toimia nopeasti.