Tokmanni avaa myymälän Kartanomäessä

0

LOIMAA Tokmannin Loimaan myymälä avaa ovensa uusissa tiloissa torstaina 26. marraskuuta. Uudet tilat sijaitsevat Kartanonmäenkatu 6:ssa, jonne liike muuttaa Heimolinnankadulta.
Myymälän tilat kolminkertaistuvat uudessa kiinteistössä verrattuna aiempaan. Myymäläpäällikkö Saija Kautin mukaan uutta on, että liikkeen yhteyteen tulee kausimyymälä, joka on kylmempi tila ja johon sijoitetaan esimerkiksi pulkat, kelkat ja lapiot.
– Työkalupuoli lisääntyy uusissa tiloissa huomattavasti. Kokonaan uutena osastona myymälään tulee hevososasto, jolta löytyvät esimerkiksi hevosten lisäravinteet ja ratsastustarvikkeet, Kauti sanoo.