Joulupuu toi iloa sadoille vähävaraisille lapsille

0

LOIMAAN SEUDUN Nuorkauppakamarin ja yhteistyökumppaneiden järjestämällä Joulupuu-keräyksellä saatiin kasaan 226 pakettia. Kamari hankki niiden lisäksi kymmenisen puuttuvaa pakettia, jotta kukaan lahjaa toivoneista ei jäänyt ilman. Lisäksi jokaiseen pakettiin ostettiin kuuden euron ravintolalahjakortti.
Keräys toteutettiin marras-joulukuun vaihteessa, ja keräyspaikkoina toimivat Muotiliike Today, Loimaan pääkirjasto, K-citymarket ja Alastaron Osuuspankki. Kuuset saatiin keräyspaikoille lahjoituksena.
Projektissa tänä vuonna mukana olleet nuorkauppakamarilaiset Sanni Kiviniemi ja Juhani Raikkonen järjestivät lahjojen keräilyn sekä lajittelun, jonka jälkeen paketit toimitettiin Loimaan Duuniparkkiin. Siellä kaksi innokasta nuorta toimi pakettien jakajina. Jakamatta jääneet paketit toimitettiin Loimaan sosiaalitoimeen, jonka henkilökunta jakoi ne.
Kamarilaiset kiittävät lämpimästi kaikkia yhteistyökumppaneitaan ja keräykseen lahjoittaneita.
Koko Suomen tasolla Joulupuu-keräykset tuottivat tänä vuonna ensitietojen mukaan yli 50 000 lahjaa.