Yleisurheilukoulussa riittää liikettä

0

LOIMAA Polvennostojuoksua, kuopaisuja ja pikajuoksulähtöjä hassuista asennoista. Korkeutta, kuulaa ja keihäänheittoa.

Loimaan Leiskun yleisurheilukoulussa opetellaan monipuolisesti erilaisia lajeja ja tekniikoita. Tiistaisin kokoontuvassa isojen ryhmässä ovat mukana ne, jotka ovat innostuneet kilpailemisesta. Keskiviikon pienten ryhmä on tarkoitettu ensisijassa yleisurheilua aloitteleville, mutta ryhmissä tehdään paljon myös samoja asioita.

Harjoituksissa pyritään keskittymään aina omaan suoritukseen, ei siihen mitä muut tekevät, ohjaaja Anni Koivu kertoo.

Milla Rantalan, 11, ja Alina Toropaisen, 11, suosikkiharjoitus on porrasjuoksu. Minka Vuori, 11, ja Jeena Talvinen, 10, tykkäävät juoksemisesta.

Olen oppinut, että juostessa kannattaa käyttää käsiä. Niin pääsee nopeammin, Minka kertoo.

Leiskun yleisurheilukoulu on yksi Loimaan Lehden juhlavuoden avustuksen saaneista. Avustuksella yleisurheilukouluun hankitaan aitoja, palloja ja keihäitä.

Minka Vuori, Minea Lindén ja Alina Toropainen etenevät liikuntahallin juoksusuoran päähän polvennostojuoksua. Omaa vuoroaan odottavien ryhmäläisten tehtävänä on antaa juoksijoille palautetta tekniikasta. (Kuva: Kiti Salonen)

Lue lisää 16.1.2016 lehdestä