Helorinteen rahoitus etenee Ypäjällä

0

YPÄJÄ Asunto-osakeyhtiö Helorinteen rakentamisaikaista rahoitusta hahmotellaan Ypäjällä. Kunnanhallitus myönsi rivitalohankkeelle aloitusvaiheen aikaisen korottoman lainan, kunnes Ypäjän Osuuspankin kanssa neuvoteltu rakentamislaina on nostettavissa. Kunta saa silloin myöntämänsä 200 000 euron tilapäislainan takaisin.
Kunnanhallitus ehdottaa edelleen valtuustolle, että kunta myöntäisi rivitalohankkeelle omavelkaisen takauksen enintään 660 000 euron suuruiselle rakentamislainalle. Laina-aika on 25 vuotta.
Rakennushankkeen toteutuskustannukset ovat kokonaisuudessaan noin 734 000 euroa eli 2 320 euroa neliöltä. Kunnanhallitus päätti, että rivitaloyhtiön kaksioita markkinoidaan 139 200 euron ja kolmioita 174 000 euron myyntihinnalla.
Helorinteen rivitalohanke käsittää kaikkiaan viisi asuntoa ja autokatoksen. Rakentaminen alkaa tänä keväänä.

Anu Salo