Sekavasti käyttäytynyt mies häiriköi ja ammuskeli

0

LOIMAA Sekava ja päihtynyt parikymppinen loimaalaismies tunkeutui lauantaina aamukuudelta Metsämaalla lapsiperheen tontille. Mies yritti tunkeutua asuinkiinteistöön, kaatoi bensiiniä rakennuksen välittömään läheisyyteen ja kantoi mukanaan kivääriä, jolla hän osoitteli rakennuksen suuntaan.
Paikalle hälytetty ja raskaasti varustautunut poliisi otti miehen kiinni kiinteistön piha-alueelta.
Tutkinnassa selvisi myös, että sama henkilö oli edeltävän päivän aikana tunkeutunut loimaalaiseen lastensuojeluyksikköön sekä aiheuttanut häiriötä lääkäriasemalla. Yön aikana hän oli hakenut itselleen aseen ja ammuskellut holtittomasti kotiosoitteensa piha-alueella.
Mies on pidätettynä epäiltynä törkeästä kotirauhan rikkomisesta, ampuma-aserikoksesta ja vaaran aiheuttamisesta. Ase oli luvattomasti miehen hallussa.