Entisestä koristähdestä tuli tänä kesänä virallinen legenda

0

LOIMAA/ALASTARO Petri Kärkäinen on ensimmäinen koripallon Hall of Fameen valittu vammaisurheilija.

Kirjahyllyn lukuisat pokaalit muistuttavat peliurasta. Petri Kärkäisen tulevaisuuden suunnitelmiin kuuluu muun muassa pienen koiran hankkiminen. Kuva: Maija Paloposki
Kirjahyllyn lukuisat pokaalit muistuttavat peliurasta. Petri Kärkäisen tulevaisuuden suunnitelmiin kuuluu muun muassa pienen koiran hankkiminen. Kuva: Maija Paloposki

Loimaan Alastarolta kotoisin olevalle ja siellä edelleen asuvalle entiselle koristähdelle tunnustus on merkittävä, onhan hän Suomen menestyksekkäin pyörätuolikoripalloilija, jonka nousukiitoinen ura katkesi kesken huippuvuosien yhtäkkiseen hermopohjaiseen sairauteen.

Vuonna 1961 syntyneen Kärkäisen saavutuksia pyörätuolikoripalloilijana ovat: 5 Suomen mestaruutta, EM-kisojen pronssi, EM-kisojen MVP (paras pelaaja), Australian mestaruus ja finaalien MVP.
Suomen maajoukkueen jäsen hän oli vuosina 1984–1998. Hän oli mukana MM-kisoissa Australiassa 1998 ja on pelannut myös Ruotsissa.
Hän edusti Suomea myös Atlantan paraolympialaisissa vuonna 1996 lajeinaan kiekko ja kuula.

VALINTA korislegendaksi yllätti miehen, mutta ei saanut haikailemaan kilpauran perään. Koristakin tulee seurattua enää satunnaisesti.
Mies kuitenkin tietää, että valitsipa urheilija minkä lajin tahansa, on menestyksen eteen tehtävä valtavasti töitä.
– Kärsivällisyyttä se vaatii. Itsensä täytyy laittaa likoon, eikä saisi mennä sieltä, missä aita on matalin. Kyllä se kehittyminen sieltä lähtee, kun vain harjoittelee, hän toteaa.

Petri Kärkäisen urasta ja mietteistä voi lukea lisää lauantain Loimaan Lehdestä.

Maija Paloposki

 

Lue lisää 20.8.2016 lehdestä