Kielimuurit ja ennakkoluulot murtuivat

0

LOIMAA Letkajenkkaa, kurditansseja, improvisaatiota, kansanleikkejä ja somalialaisia satuja. Ja paljon iloa, jota nuoret tartuttivat myös yleisöön osoittaessaan, miten helppoa oli rikkoa rajat ja kielteiset ajatukset. Kielimuurit ja ennakkoluulot murtuivat eri kulttuurien välillä, kun yhteinen sävel löytyi teatterin keinoin. Maahanmuuttajanuoret sekä Loimaan teatterin nuoret kohtasivat näyttämöllä ja oppivat tuntemaan toistensa kulttuureja taiteellisen ilmaisun avulla. Taide ja kulttuuri kotouttamisen ja voimavaraisen kohtaamisen välineenä -projekti osoittautui käteväksi tavaksi kotouttaa maahanmuuttajanuoria suomalaiseen ja loimaalaiseen kulttuuriin kahdeksan esittävän taiteen työpajan avulla kesä-heinäkuun aikana. Työpajojen kooste esitettiin Loimaan teatterissa yleisölle.

Yhteiset leikit saivat ilon irti nuorissa. Kuva: Marianne Rovio
Yhteiset leikit saivat ilon irti nuorissa. Kuva: Marianne Rovio

– Työpajat olivat todella ihania. Improvisoimme yhdessä, tanssimme ja leikimme. Meillä oli kaikilla todella hauskaa yhdessä. Työpajat olivat todella antoisia, pohti irakilainen Mustafa Almarrchi, jolle lavalle nouseminen oli ennestään tuttua jo räppikeikoilta, joita hän oli vetänyt kotimaassaan.
Irakilainen nuori mies kertoi työpajojen olleen hyvä tapa tutustua suomalaisiin nuoriin ja yleensäkin uusiin ihmisiin. Toisaalta julkiset esiintymiset ja uudet ystävyyssuhteet murtavat hänen mukaansa myös sitä negatiivistä kuvaa, jota mediassa maahanmuuttajista usein tarjotaan.

Marianne Rovio

 

Lue lisää 30.8.2016 lehdestä