Leisku ja Hurrikaani haluavat mattoalustan liikuntahalliin

0

LOIMAA Hurrikaani ja Leisku ehdottavat kaupungille, että Loimaan liikuntahalliin hankitaan mattoalusta. Urheiluseurat perustelevat aloitettaan muutoksilla täkäläisessä huippu-urheilussa, harrastajakunnan toiveilla ja mattoinvestoinnin edullisuudella.
Hurrikaanin puheenjohtaja Rauno Mäkelä ja Loimaan Leiskun puheenjohtaja Jarmo Rasi ovat jättäneet allekirjoittamansa ehdotuksen kaupungille.

SEUROJEN puheenjohtajat arvioivat aloitteessaan muun muassa urheilulajien tilannetta Loimaalla.
– Hurrikaani on toistaiseksi ainoa liigatasolla pelaava palloilujoukkue Loimaalla ja siksi kuntamme lippulaiva, he toteavat.

KORIPALLOSEURA Lokokon hallituksen jäsen Marko Toivola sanoo, etteivät koripalloilijat halua, että liikuntahallin puinen parkettialusta korvattaisiin muovimatolla.

– Se on täysin sopimaton korikseen, hän alleviivaa ja sanoo, ettei synteettistä alustaa suositella lainkaan koripalloon, koska esimerkiksi loukkaantumisriski kasvaa pehmeällä pinnalla. Hänestä muovimatosta koituisi myös käytännön ongelmia liikuntahallissa.

Aiheesta lisää tiistain Loimaan Lehdessä.

Lari Kiviranta