Putkirikko katkaisi veden ja liikenteen Kauppalankadulla

0
img_6637
Korjaustyöt kadulla olivat täydessä käynnissä vielä kolmen aikaan iltapäivästä, ja Kauppalankatu oli osittain suljettu autoliikenteeltä. Kuva: Lari Kiviranta

LOIMAAN keskustasta Kauppalankadulta rikkoutui puhdasvesiputki tiistaina noin kello 13. Vesi oli pulpunnut paineella kadun alta asfaltin läpi.
Vahingon syyn selvittämiseksi tehtyjen kaivuutöiden ollessa vielä kesken Loimaan Veden työpäällikkö Pentti Perkola epäili, että kyse on vanhan vuodelta 1955 peräisin olevan valurautaisen putken katkeamisesta.
Hän sanoo putkirikon katkaisseen puhtaan veden jakelun Kauppalankadun lähikiinteistöistä.
Putki pyritään korjaamaan tiistai-iltaan mennessä.
Vesiliikelaitos ohjeistaa, että paineen palautuessa verkostoon vettä on syytä juoksuttaa runsaasti, kunnes se on selkeästi kirkasta. Verkostosta voi irrota rauta- ja mangaanisaostumia.