Amerikkalaismuusikko Johan Rundman vieraili sukunsa juurilla Loimaalla

0
Helsingissä asuva Micke Rundman kuvasi Jonathan Rundmanin Ryngöntiellä. Samaan sukuun kuuluvat Rundmanit tutustuivat toisiinsa internetin välityksellä 2000-luvun alussa. Kuva: Kiti Salonen
Helsingissä asuva Micke Rundman kuvasi Jonathan Rundmanin Ryngöntiellä. Samaan sukuun kuuluvat Rundmanit tutustuivat toisiinsa internetin välityksellä 2000-luvun alussa. Kuva: Kiti Salonen

LOIMAA Amerikkalainen muusikko Jonathan Rundman seisoo Haaralla tienviitan alla ja hymyilee kännykkäkameralle. Selfien taustalla näkyvä Ryngöntie on saanut nimensä hänen sukunsa mukaan. Maakirjat ulottuvat vuoteen 1540, jolloin Onkijoella oli kaksi taloa: Hollo ja Rynkö. Rynköä asuttanut Mårten Rynkö oli Rundmanin esi-isä 15. polvessa. Vuosisatojen saatossa Rynkö-nimestä kehittyi Rungius ja Rundman. Nykyisin tila tunnetaan Aittamäen kartanona.

Rundmanin isoisovanhemmat muuttivat 1900-luvun alussa Michiganiin, jonka suomalaisyhteisössä myös Rundman varttui.

Suomalaiset juuret kuuluvat indie-poppia soittavan Rundmanin musiikissa vahvasti. Hän on myös keikkailut yhdessä amerikansuomalaisen kansanmusiikkiyhtyeen Kaivaman ja kansanmuusikko Arto Järvelän kanssa.

Kiti Salonen

 

Lue lisää 15.10.2016 lehdestä