Yritysneuvoja ja markkinointisihteeri valittu

0

LOIMAAN kaupungin elinvoimayksikköön on valittu kaksi uutta työntekijää.
Yritysneuvojan tehtävään valittiin Novidan vt. koulutustarkastaja Paula Avellán Pöytyältä ja markkinointisihteeriksi KTM Anna Mustikkamäki Loimaalta.
Valinnat teki viranhaltijapäätöksellä yksikön esimies kehittämisjohtaja Matti Tunkkari.
Tunkkari ei osaa sanoa tarkkaa ajankohtaa, milloin henkilöt aloittavat tehtävissään.
– Valittujen kanssa käydään keskustelu tehtävän vastaanottamisesta. Heillä on irtisanomisajat nykyistä tehtävistä.
Viranhaltijan päätös on sikäli vielä ehdollinen, että päätös saatetaan virallisesti kaupunginhallituksen tietoon maanantaina.
– Ja otto-oikeusasian lisäksi on toki muistettava mahdolliset oikaisuvaatimukset, Tunkkari kertoo.
Yritysneuvojaksi haki yhteensä 55 ja markkinointisihteeriksi 124 henkilöä (LL 20.9.).
– Kiinnostus kumpaankin tehtävään ylitti ainakin tuplasti odotukset.