Puutalo tuhoutui pahoin rajussa palossa

0

LOIMAA Rajusti edennyt tulipalo vaurioitti pahoin lautaverhoiltua, kaksikerroksista puutaloa Mäenpääntiellä Loimaalla keskiviikkona. Väriltään vihreä, suuri asuinrakennus sijaitsee ratapihan ylikulkusillan pielessä noin kilometrin päässä kaupungin keskustasta. Palo ei kuitenkaan ollut vaarassa levitä läheisiin rakennuksiin, jotka saatiin suojelluksi.
Varsinais-Suomen pelastuslaitos sai tiedon palosta puoli kuuden aikaan aamulla, jolloin paikalle hälytettiin yli 20 yksikköä sammutustehtäviin. Tuli leimahteli kattorakenteissa pitkään vielä sammutuksen edetessä. Vettä ruiskutettiin liekkeihin niin maasta käsin kuin myös ylhäältä nostolava-autosta.
– Meillä oli paikalle lähtiessä tieto, että talo olisi tyhjillään eli ei ihmisiä sisällä. Tämä tieto pyrittiin sammutustöiden edetessä ensin varmistamaan, pelastuslaitoksen päivystävä päällikkö Juha Virto totesi. Henkilövahinkoja ei tullut ilmi.
Talon yläosa paloi voimakkaasti ja kehitti runsaasti savua lähiympäristöön. Paljon syttymissyystä voidaan esittää arvioita vasta sen jälkeen, kun kohdetta on päästy tutkimaan tarkemmin.

SAMMUTUS KESTI tuntikausia, ja vielä sen jälkeen pelastuslaitoksen väki jäi paikalle palopesäkkeiden jälkisammutus- ja raivaustöihin. Niidenkin ennakoitiin kestävän pitkään.
Tulipalon aikaan puhalsi puuskissa kohtalaisen voimakas lounaistuuli, joka levitti sankkaa savua lähialueelle. Palosta aiheutuvia savukaasuja pakkautui talon ylärakenteisiin, joista vapautuessaan ne levisivät voimakkaina savupilvinä ympäristöön. Koska alkuun ei tarkkaan tiedetty, mitä materiaalia palaa ja minkälaisia palokaasuja siitä aiheutuu, oli varauduttava siihen että savukaasut ovat myrkyllisinä terveysriski.
Siksi lähialueella asuvia ihmisiä kehotettiin pysymään poissa kotoaan varmuuden vuoksi.
Pelastustoimiin osallistui useiden alojen viranomaisia, joiden yhteistyö sujui Virron mukaan hyvin.

TULIPALON aiheuttaman sankan savunmuodostuksen vuoksi palopaikan läheisyydessä sijaitsevan kahden päiväkodin lapset siirrettiin päivän ajaksi Loimaan Keskuskouluun sosiaalitoimen järjestämin linja-autokuljetuksin.
Varhaiskasvatuksen väki pysytteli koko päivän pois Peltoisten päiväkodista sekä Saappaan talossa toimivasta Lastentalosta ja varahoitoyksikkö Sahramista.
Kaikkiaan noin 60 lasta kuljetettiin Keskuskouluun, jossa heidät sijoitettiin liikuntasaliin ja koulun kirjastoon.
– Siirto sujui hyvin ja Keskuskoulussa lasten oli hyvä olla. Heille tuotiin heti pelejä ja leluja, varhaiskasvatusjohtaja Heidi Kauti kiittelee.
Päivän mittaan varhaiskasvatuksen työntekijät olivat yhteydessä lasten vanhempiin, jolloin tieto poikkeustilanteesta tavoitti kattavasti kaikki vanhemmat.

MYÖHEMMIN iltapäivällä oli vielä lopullista vahvistusta vailla tieto siitä, päästäänkö päiväkoteihin takaisin heti torstaina. Viimeisin käytettävissä ollut tieto oli, että päästään.
– Meidän jälkeemme tilanteen arviointi siirtyy Loimaan kaupungille, joka huolehtii tilojen tarkistamisesta ja tuulettamisesta, mutta todennäköisesti mitään estettä paluulle ei ole, pelastuslaitoksen päivystävä päällikkö Juha Virto arvioi tilannetta iltapäivällä.
Voimakkaan savun vuoksi myös sosiaalipäivystys seurasi tilannetta vielä siltä varalta, jos olisi tarpeen järjestää yli yön kestävää tilapäismajoitusta alueella asuville.

SAIRAANHOITAJA PÄIVYSTÄÄ Jos kokee paljon jälkeen tarvetta keskustella tapahtuneesta tai omista reaktioista siihen liittyen, voi ottaa yhteyttä Loimaan kaupungin erityispalveluyksikön palveluohjaajaan, sairaanhoitaja Liisa Mäkiseen numeroon 02 761 2221 tai 050 311 5029. Sairaanhoitaja päivystää arkisin kello 8–10.

Omakotitalo on palanut voimakkaasti aamun ajan. Kuva: Simo Päivärinta
Suurehko omakotitalo paloi voimakkaasti koko aamun ja aamupäivän ajan. Kuva: Simo Päivärinta

Anu Salo