Hurrikaani kolmanteen voittoon Duckseista

0

LENTOPALLO Vantaa Ducks–Hurrikaani 0–3 (17–25, 16–25, 16–25). Jos kaksi aikaisempaa Suomen cupin peliä Vantaa Ducksia vastaan lasketaan, otti Hurrikaani keskiviikkona jo kolmannen peräkkäisen voiton Ismo Tuomisen valmentamasta ankkalaumasta. Tällä kertaa tosin Mestaruusliigassa. Voitto oli jo kuudes perättäinen, eikä Hurrikaani ole alkukauden aikana menettänyt vielä pistettäkään. Keskiviikkoinen voitto tuli tutulla ja tehokkaalla kaavalla.
– Meillä toimi jokainen osa-alue hyvin. Eemeli Kouki oli kaksi ensimmäistä erää aivan jäätävä. Miehen vastaanotto ja hyökkäyspelaaminen olivat lähes virheettömiä, sen lisäksi saimme 19 kappaletta puolustuksia enemmän kuin Ducks, analysoi voittajavalmentaja Lauri Rantanen.
Ottelua mainostettiin sarjan kärkikamppailuna, sillä Ducksit olivat ennen keskiviikkoa johtaneet sarjaa koko alkukauden ajan. Nyt ei pelistä huomannut, että vastakkain olisi olleet kaksi parasta joukkuetta. Niin ylivoimainen oli Hurrikaani tällä kertaa.
– Jatkopalloissa olimme Mikko Oivasen (20 pist. +14, 3 ässää) johdolla todella vahvoja. Sen lisäksi torjuimme (9) ja vaimensimme kaverin hyökkäyksiä hienosti.
On ollut uskomatonta seurata, miten Rantanen on saanut valmennusryhmän kanssa joukkueen pelaamaan niin totaalista joukkuepeliä. Hurrikaanin pelaamista on kehuttu joka paikassa, mutta suurimmat kehut on saanut passari Harrison Peacock. Australialaispassaria ovat kehuneet omat ja vastustajat. Peacock pelaa koko ajan fiksusti ja ruokkii pelaajia tasaisesti. Tasaisuudesta kertoo paljon, että Mestaruusliigan kovin hyökkäyspelaaja Mikko Oivanen teki vasta kuudennella kierroksella Vantaalla yli 20 pistettä yhdessä ottelussa. Passikierrätys on ollut alkukauden laajaa ja tehokasta. Joukkue hyökkää monipuolisesti, eikä vastustaja voi ottaa vain yhtä pelaajaa erikoisvartiointiin.
Lauantaina Loimaalle saapuu kuopiolainen Leka Volley, jonka alkukausi on ollut täydellinen pannukakku. Seura löytyy toiseksi viimeiseltä sijalta, ja perjantaina se pelaa jumbofinaalin Loimua vastaan Raisiossa. Kaiken surkeuden keskellä savolaisjoukkueen päävalmentaja Lauri Hakala on siirtynyt terveydellisten syiden takia sivuun päävalmentajan paikalta, ja tilalle on valittu Tapio Nissi. Nissi nauttii lähes legendan mainetta Savossa, joten mielenkiintoinen joukkue hyökkää Loimaalle lauantaina.
– Meidän pelaamiseemme ei vaikuta yhtään, että Lekalla on uusi valmentaja. Tietysti vastustaja voi olla kevyellä jalalla liikkeellä johtuen uudesta valmentajasta, Rantanen mietti lauantain koitosta.
Fakta on, että Leka on sarjasijoitustaan huomattavasti parempi joukkue, jonka riveistä löytyvät Samuli Kaislasalo, Jan Helenius ja Jukka Lehtonen. Yksilöinä edes Nissi ei saa Lekaa voittajaksi Loimaalla, mutta joukkueena se saattaa nipistää edes erän. Ensimmäisen kerran tällä kaudella Hurrikaanista.

Valtteri Arra