Kangastuvan ladulle pääsee hiihtämään viikonloppuna

0

ORIPÄÄ Lumitykki on puhaltanut puhtaanvalkoista lunta Oripään vapaa-ajankeskuksella maanantai-illasta lähtien. Oripään Urheilijoiden lumitykkivastaavan Reijo Steniuksen mukaan lunta kertyy sellaista tahtia, että noin kilometrin latu saadaan näillä näkymin hiihtokuntoon viikonlopuksi.
– Suunnitelmissa on levittää lumikasa latu-uralle perjantaina aamulla ja tehdä ladut iltapäivällä, Stenius sanoo.
Hänen mukaansa hiihtoladun saaminen Oripäähän on talkoilun ja vapaaehtoistyön varassa.
– Olemme pyörittäneet lumitykin päivystystä kolmessa vuorossa, kolme tuntia kerrallaan.
Lumitykin omistaa Yhteislumetus Loimaa-Oripää ry., ja sitä käytetään pelkästään Kangastuvan maastossa.
– Täällä on hyvät olosuhteet. Lammessa riittää tykittämiseen erinomaisesti sopivaa hyvälaatuista pohjavettä.
Lumitykin tarvitsema sähkö tehdään aggregaatilla, joka on viimetalviseen tapaan Sallilan sponsoroima.
Kuka tahansa hiihdonharrastaja pääsee lykkimään ladulle maksutta. Paikalla on kuitenkin pankkisiirtolomakkeita, joilla voi tukea vapaaehtoisten lumihenkilöiden toimintaa.

Sampsa Hakala