Televisiosta tutut konstaapelit ovat vuoden poliiseja

0

Lounais-Suomen poliisilaitoksen vuoden poliiseiksi on valittu vanhempi konstaapeli Tomas Jalonen sekä vanhempi konstaapeli Eero Tuominen.

Jalonen sekä Tuominen ovat esiintyneet Poliisit-sarjassa tuotantokausilla 5, 7, ja 8. Myös kaudella 9 he ovat mukana. Jalonen ja Tuominen ovat keränneet runsaasti positiivista huomiota. He ovat antaneet erityisesti Turun poliisille, mutta myös koko Lounais-Suomen poliisilaitokselle, helposti lähestyttävät, huumorintajuiset ja ammattitaitoiset kasvot, ylistetään perusteluissa.

Jalonen ja Tuominen toimivat valvonta- ja hälytystehtävissä. Kummatkin tekevät poliisin perustyötä, valvonta- ja hälytystoiminnan kenttätyötä.

Jalosella ja Tuomisella on positiivisten luonteidensa sekä sosiaalisten vuorovaikutustaitojensa ansiosta erinomaiset edellytykset luoda myönteistä kuvaa poliisin toiminnasta, kerrotaan poliisin tiedotteessa. He esiintyvät myös lukuisissa julkaisuissa ja julisteissa.

 

Suomen ensimmäinen poliisilaitos, Turun poliisilaitos on perustettu 17.12.1816. Lounais-Suomen poliisilaitos jatkaa vanhaa jo Turun poliisilaitoksen aikana aloitettua perinnettä ja valitsee vuosittain Vuoden poliisin. Ensimmäinen Vuoden poliisi on valittu jo vuonna 1995. Vuoden poliisi valitaan poliisilaitoksen henkilöstön tekemien ehdotusten perusteella.