Uimalampea laajennetaan lähivuosina Oripäässä

0

ORIPÄÄN kunta suunnittelee suurentavansa vapaa-ajankeskuksen uimalampea.
Kunta on tilannut ulkopuolisen maaluotauksen ja näyttää siltä, että lampea voidaan peräti viisinkertaistaa nykyisestä.
Oripään kunnanjohtaja Pekka Paju perustelee laajentamista sillä, että Oripäästä puuttuu järvi ja että nykyinen lampi on pieni. Edelleen isommasta lammesta olisi hyötyä yleisemmin, kun mietitään lentokentän alueen kehittämistä.
Lähiaikoina laajentaminen ei toteudu, sillä hanke tarvitsee Aluehallintoviraston luvan. Paju arvioi lupaprosessin kestävän vuoden verran, joten varsinaisiin laajennustöihin päästään mahdollisesti vuonna 2018.
Tekninen lautakunta ja kunnanhallitus ovat jo näyttäneet idealle vihreää valoa. Asia etenee vielä valtuustolle.

Vapaa-ajankeskuksen lammen suurentamisen katsotaan rahoittavan itsensä soran myynnillä. Kuva: Lari Kiviranta.
Vapaa-ajankeskuksen lammen suurentamisen katsotaan rahoittavan itsensä soran myynnillä. Kuva: Lari Kiviranta.

 

Lue lisää 15.12.2016 lehdestä