
LOIMAAN lukiosta havitellaan ruokalukiota. Novidassa selvitellään parhaillaan, millaista rahoitusta olisi hankkeelle saatavissa, millaisia yhteistyökumppaneita olisi saatavissa mukaan ja miten nopeasti voitaisiin edetä. Nyt on jo varmaa, että ensi lukuvuonna lukiossa järjestetään ruokaan keskittyvä kurssi, jonka suunnittelu on parhaillaan käynnissä. Ajatuksena on saada kurssiin mukaan sekä käytäntöä että teoriaa ruoasta, sen alkuperästä ja käytöstä sekä esimerkiksi ruokakulttuurista meillä ja muualla.
Yhteistyökumppaneita arvellaan löytyvän: Loimaalla on paljon tuottajia, mutta myös alan opetusta Novidassa ja sen koulutilalla. Elintarviketurvallisuusvirasto Eviralla on Loimaalla siementarkastusyksikkö ja Loimaalla sijaitsee myös Suomen ainoa maatalouteen keskittynyt erikoismuseo Sarka.
Kati Uusitalo