Sarka luovutti Kulttuurikuokan Helsingin yliopistomuseolle

0

LOIMAALLA sijaitseva Suomen maatalousmuseo Sarka luovutti tämänvuotisen Kulttuurikuokka-tunnustuspalkinnon Helsingin yliopistomuseolle.
Vuosittain ystävänpäivänä luovutettavan palkinnon perustelujen mukaan Helsingin yliopisto ja yliopistomuseo ovat tehneet ansiokasta työtä Viikin maatalousmuseon kokoelman pelastamiseksi ja lahjoittamiseksi Sarka-museolle. Kokoelmaa varten rakennetaan uusi näyttelyhalli, ja se tulee kokonaisuudessaan uudelleen esille.
Viikin maatalousmuseo perustui Helsingin yliopiston agronomikoulutukseen ja suomalaisen agraarihistorian merkkihenkilön ja museomiehen Gösta Grotenfeltin kumppaneineen sen tueksi keräämään kokoelmaan. Museo käsitti hyvin arvokkaan kokoelman esikoneellisen ajan maatalousesineistöä, joka sijaitsi 1930-luvun lopulla rakennetussa rakennuksessa Helsingin Viikissä. Museon käyttö maataloudellisen opetuksen apuna väistyi ajan kuluessa, ja Viikin maatalousmuseon toiminta hiljeni.
Viikin maatalousmuseo oli aikanaan suomalaisen kansatieteen ja historian kannalta tärkeä, ja museon työssä moni merkittävä suomalainen museomies sai tuntumansa museotyöhön. Sen kokoelma oli tieteellisesti kerätty ja järjestetty ja pantu esille parasta mahdollista asiantuntemusta käyttäen.
Kun Viikin maatalousmuseon rakennus vaurioitui pahasti, oli sen sisältämä kansallisesti korvaamattoman arvokas esineistö tuhoutua. Helsingin yliopistomuseossa ymmärrettiin kokoelman arvo sekä kulttuuri- että maataloushistoriallisesti, ja museo käytti valtavasti voimavarojaan sen pelastamiseksi jälkipolville. Esineistö konservoitiin resursseja säästämättä, ja se saatiin takaisin käyttöön kertomaan siitä työstä, joka suomalaisessa maataloudessa on aikanaan tehty.
Kulttuurikuokan ovat aiemmin saaneet Lions Club Oripää, Eeva Mikola, Maaseudun Tulevaisuus -lehden Kantri-liite, Elina Kivihalme, Maajussille morsian -ohjelma, Lauri Tähkä ja Elonkerjuu -yhtye, Risto Laine, Sirkku Peltola, Risto Astikainen ja Mauri Kunnas.