Turkuun lisää torneja, Salå-kyltti ja Someron pääkatu maan alle – seudun aprillipiloissa nauretaan tänä vuonna rakentamiselle

0

Tuomikirkon viereen nouseva tornitalo, kirjoitusvirhe kaupungin kuumimman rakennuksen uudessa kyltissä, metro 24 000 asukkaan maaseutukaupunkiin ja pikkukaupungin pääkatu maan alle – tässä maistiaisia aprillipiloista, joita lähiseutujen sanomalehdissä on keksitty narrauspäivän kunniaksi.

Loimaan Lehden aprillipilassa kolumnisti kuvailee, kuinka autoilijat ovatkin jo huomanneet kaupunkiin tulevan metron rakennustöiden alkaneen: päällysteen pintaa on poistettu, ensimmäiset koekaivaukset tehty.

Metro tulee Kalevalankadulle, ja maan alle tulee myös paikallisia liikkeitä sekä valtuuston kokoontumistilat.

Metron nimeksi on kaavailtu Tunnelpaana. Mikäli työ onnistuu, varanimenä on Saviseudunsuora, naurattaa kolumnisti.

 

Kuumana käyvä keskustelu Turun korkeasta rakentamisesta sai lisäpontta, kun arkkitehtitoimisto esitteli perjantaina Turun tuomiokirkon viereen suunnittelemansa lasitornin, kertoo Turun Sanomat.

Lasitorni sijoittuisi arkaan ympäristöön Vanhan Suurtorin ja Brahenpuiston väliin. Vieressä on historiallista rakennuskantaa, kuten Turun Tuomiokirkko ja Pinellan rakennus.

Pilvenpiirtäjä toisi myös muutoksia Turun joulurauhan julistusseremoniaan. Yleisöä ei enää mahtuisi Vanhalla Suurtorille kovin paljon, mutta Turun kaupungin vip-vieraita voitaisiin ottaa rakennuksen lämpimiin aulatiloihin joulurauhan julistusta seuraamaan.

– Siellä tapahtumaa voisi katsella myös isolta screeniltä lämpimän glögin ja samppanjan kera.

Schauman Arkkitehtien toimitusjohtajan Janne Helinin mukaan tornista tulisi yhtä korkea kuin Turun tuomiokirkosta.

– Tornissa yhdistellään lasia ja terästä niin, että siitä tulee hyvin aineeton ja ilmava, muttei kuitenkaan hengetön, kertoo Helin pilailujutussa.

Salå ITe Park lukee Salon uuden osaamiskeskuksen eli entisen Microsoftin kiinteistön katolle hankitussa kyltissä. Harmillista, että kylttiin on eksynyt kirjoitusvirhe, kirjoittaa Salon Seudun Sanomat aprillipilassaan.

Se oli ehkä odotettavissa, sillä kylttikilpailutuksen voitti ruotsalainen Sverige Syndfabrik Ab halvimmalla tarjouksellaan.

Lehden haastattelemien asiantuntijoiden mukaan nimeen tullut virhe ei ole kuitenkaan täysi katastrofi. Markkinoinnin sanalliseen viestintään perehtynyt tutkija Seppo Juttunen näkee esimerkiksi ruotsalaisessa å-kirjaimessa jopa oivaltavan yhteyden Saloon.

– Å tarkoittaa suomeksi joki, ja se jos mikä kuvaa Saloa. Tämä on aivan täydellinen oivallus, vaikka onkin syntynyt vahingossa, hehkuttaa asiantuntija lehden pilassa.

Somerolla kaupungin pääkatu ja valtaväylä on herättänyt viime aikoina paljon keskustelua. Somero-lehti kertoo kaupunginhallituksen kokoontuneen perjantaina ylimääräiseen istuntoon. Pikakokouksessaan kaupunginhallitus päättikin yllättäen muuttaa Joensuuntien kävelykaduksi.

Myös jatkoehdotus sai nopeasti kannatusta: autoliikenne voitaisiin ohjata Joensuuntieltä alikulkutunneliin, joka rakennettaisiin tien alapuolelle.

Seuraavaksi tunneliin tarvitaan rahoitus, kirjoittaa lehti aprillijutussaan. Yksityiset ja yritykset voivat lahjoittaa rahaa hankkeelle. Suurimmat lahjoittajat saavat laatan tunnelin kattoon, luvataan jutussa.

 

Uudessakaupungissa ollaan muuttamassa kadun nimeä, kertoo Uudenkaupungin Sanomat. Aprillijutun mukaan kaupungin vilkkain katu eli Alinenkatu muutetaan Kustaa II Aadolfin kaduksi. Hän on kaupungin perustaja. Lehti hehkuttaa, että työ tehdään kaupungin 400-vuotisjuhlavuoden kunniaksi.

 

Loimaan Lehti, Salon Seudun Sanomat, Somero-lehti, Turun Sanomat ja Uudenkaupungin Sanomat kuuluvat TS-Yhtymään.