Loimaan Likalla kaksi syytä hymyyn

0
Anu Kivilä kruunattiin Seurahuoneen iltagaalassa uudeksi Loimaan Likaksi. Ensimmäiseksi perintölikaksi yleisö äänesti Linda Niemisen ja toiseksi perintölikaksi Laura Kylä-Uupon. Kuva: Kiti Salonen

LOIMAA Anu Kivilän, 27, valmistujaiskekkereistä tuli tuplabileet, kun tuore sairaanhoitaja pääsi juhlimaan myös valintaansa uudeksi Loimaan Likaksi.
Likan pitsikruunu aseteltiin Kivilän kutreille perjantaina Seurahuoneella järjestetyssä iltagaalassa. Yleisö äänesti ensimmäiseksi perintölikaksi Linda Niemisen, 21, ja toiseksi perintölikaksi Laura Kylä-Uupon, 18.

Anu Kivilä kruunattiin Seurahuoneen iltagaalassa uudeksi Loimaan Likaksi. Ensimmäiseksi perintölikaksi yleisö äänesti Linda Niemisen ja toiseksi perintölikaksi Laura Kylä-Uupon. Kuva: Kiti Salonen

Finaalissa olivat mukana myös Saija Ahonen, Krista Mäkimattila ja Jenna Niinikoski.
– Tosi kivaa on ollut, vaikka esiintyminen on vähän jännittänytkin. Muut likat ovat ihania, ja kaikki on mennyt tosi nopeasti, Kivilä kertoi.
Hän hyppäsi likkakiertueelle mukaan viime hetkillä, kun Anni-sisko ilmiantoi hänet. Kivilä ajatteli ensin olevansa liian vanha mutta osallistui kuitenkin, kun ystävä lupasi lähteä ehdolle ensi vuonna.
Kaverit ja sukulaiset kannustivat Kivilää finaalissa ja pitivät puhelimen välityksellä gaalaan matkalla olleen siskon ajan tasalla tapahtumista.
– Mulla on ollut niin hyvät kannustusjoukot! Kivilä kiitteli.

Kiti Salonen

 

Lue lisää 4.5.2017 lehdestä