Pitkällä matikalla kohti kauppakorkeaa

0

Ylioppilaskirjoitusten tulosten julkistus toi auralaiselle Jaakko Myllymäelle iloisen yllätyksen. Äidinkieli nousi magnaan ja syytä tyytyväisyyteen on myös muiden aineiden kohdalla.
Myllymäki kirjoitti kuusi ainetta, yhden syksyllä ja viisi nyt keväällä. Tuloksena oli yksi cum laude, kaksi magnaa, kaksi eximiaa ja yksi laudatur. Laudatur tuli varsin haastavasta aineesta eli pitkästä matematiikasta.
–Ongelmien ratkaisu kiehtoo, Myllymäki perustelee vahvaa matematiikkaansa. Nuorta miestä kiinnostaa toki moni muukin asia. Yhteiskuntaoppi ja englanti ovat myös vahvoja.
Vaikka kirjoitukset ovat hädin tuskin takana, seuraava urakka on jo alkanut. Myllymäki on pyrkimässä kauppakorkeakouluun ja 7.6. on pääsykokeet.
–On se aika urakka, mutta onhan tässä vielä aikaa, hän sanoo.
Se mihin Myllymäki aikoo kauppakorkeassa erikoistua, on vielä vähän harkinnassa. Laskentatoimi ainakin kiinnostaisi.
Valmennuskurssille Myllymäki ei aio mennä ainakaan tänä vuonna.
Jos opiskelupaikkaa ei heltiä ensimmäisellä kerralla, ennen toista yrittämistä voi harkita kurssiakin.
Sitä ennen on kuitenkin vuorossa Upinniemi, missä odottaa heinäkuussa armeijan asepuku.

Elisenvaarasta valmistunut Jaakko Myllymäki kehuu jo taakse jäänyttä opinahjoaan vuolaasti.
–Elisenvaara on pieni lukio, missä kaikki tuntevat toisensa. Siellä saa mukavasti henkilökohtaista palvelua ja opinto-ohjaaja on tosi hyvä, Myllymäki sanoo.
Peruskoulun jälkeen lukio tuntui aluksi raskaalta, mutta toisesta vuodesta lähtien tahti alkoi helpottaa.
Työmäärä pysyi kuitenkin koko lukion ajan kohtuullisena. Myllymäki arvioi, että kouluhommiin meni lukion alussa noin tunnin verran päivässä, loppua kohden puolisen tuntia.
Loppukiri eli lukuloma tosin oli suhteellisen rankka, mutta aikaa jäi myös harrastuksille kuten juoksemiselle.
–Kun oppii lukion rytmin ja rutiinit, opiskelu on hauskaa. Tahti on nopeampi kuin peruskoulussa, mutta on hauskempi oppia uusia asioita kuin kerrata vanhaa, Myllymäki miettii ja sanoo olevansa lukiokokemukseensa tyytyväinen. Jos jotain saisi muuttaa niin valinnaisuutta voisi edelleen lisätä.
Siitä, mitä mahdollinen opiskelu kauppakorkeakoulussa tulee tarjoamaan, ei Myllymäellä vielä ole suuria odotuksia.
–Toivottavasti sieltä saa hyvät eväät työelämään, hän miettii.

 

Teksti ja kuva: Asko Virtanen, Auranmaan Viikkolehti.