Sadan tunnin uintiviesti päättyi halaukseen

0
Viimeisen altaan mitan yhdessä uineet Eila Rautanen ja Kristiina Kangastalo-Hoda halasivat maaliin päästyään. Altaan reunalla viestiä seurasi tänä vuonna 100 vuotta täyttävä Katri Ojala.

LOIMAA Kristiina Kangastalo-Hoda ankkuroi perjantai-iltapäivällä maaliin Vesihovin sadan tunnin uintiviestin. Viimeiselle altaan mitalle hän sai uintikaveriksi hallin miljoonannen asiakkaan Eila Rautasen.

Altaan reunalla viestin viime hetkiä seurasi joukko viestiin osallistuneita uimareita ja marraskuussa sata vuotta täyttävä alastarolainen Katri Ojala. Hän saapui mielellään paikalle, vaikka uinti on hänelle vieras laji.

– Lapsena ei saanut mennä veteen.  Äiti ei päästänyt.

Kristiina Kangastalo-Hoda on harrastanut uintia Loimaan Uimaseurassa syksystä lähtien. Hän urakoi viestissä kolme osuutta: kaksi yksin ja yhden Rianna-tyttären ja tämän kaverin kanssa. Rianna ui myös viestin ensimmäisen osuuden.

Maanantaina alkaneessa uintiviestissä uitiin sadan tunnin aikana yhteensä 185 kilometriä. Erityisesti viestin yöosuudet olivat suosittuja.

Viimeisen altaan mitan yhdessä uineet Eila Rautanen ja Kristiina Kangastalo-Hoda halasivat maaliin päästyään. Altaan reunalla viestiä seurasi tänä vuonna 100 vuotta täyttävä Katri Ojala.

 

Lue lisää 10.6.2017 lehdestä