Vastavalmistuneet suoraan työelämään

0
Antero Sosi ja Väinö Suominen valmistuvat tänä keväänä talonrakentajaksi ja levyseppähitsaajaksi, ja molempien mukaan tulevaisuuden työtilanne näyttää valoisalta.

Antero Sosi ja Väinö Suominen valmistuvat tänä keväänä talonrakentajaksi ja levyseppähitsaajaksi, ja molempien mukaan tulevaisuuden työtilanne näyttää valoisalta.

Novida ammattiopistosta tänä keväänä valmistuvan Antero Sosin kelpaa hymyillä, sillä kolme vuotta kestäneet talonrakentajan opinnot sujuivat mallikkaasti ja työsarkaakin on jo tiedossa.
– Tuntuu kyllä hyvältä päästä työelämään ja oikeille työmaille, vaikka on tämä opiskeluaikakin mukavasti mennyt.
Taitaja-kilpailussakin menestynyt nuorimies suuntaa työelämään luottavaisin mielin.
Hänen mukaansa Novidan opetus on tasokasta ja opettajat eteviä, minkä ansiosta tietoa on karttunut runsaasti. Myös itse rakennusala on koko ajan tuntunut luontevalta, eivätkä Sosin opinnot vielä olekaan tässä.
– Teen näiden töiden ohessa maataloustöitä ja aion myöhemmin suorittaa maaseutuyrittäjänkin tutkinnon. Talonrakentajan taitoja voi varmasti hyödyntää monella tavalla esimerkiksi juuri maatalousalalla.

Työtilanne opintojen jälkeen näyttää suotuisalta.
– Olen perustanut oman toiminimen, ja syksyksi on jo tiedossa muutama rakennushomma.
Päätös yrityksen perustamisesta syntyi varsin vaivattomasti käytännöllisyytensä vuoksi.
– Toiminimen kanssa on järkevämpää hankkia esimerkiksi omia työkaluja, ja se voi olla työnantajankin kannalta helpompi ratkaisu. Myöhemmin tarkoituksena olisi tehdä maatalousurakointiakin.

Novida ammattiopiston vastavalmistuneisiin lukeutuu myös Väinö Suominen. Vaikka opinnot valmistuivat virallisesti jo joulukuussa, vietetään varsinaisia juhlia vasta nyt. Suomisen polku opinnoista työelämään on ollut hieman tavallisesta poikkeava.
– Opiskelin ensin ajoneuvoasentajaksi, mutta alalta oli vaikea löytää pitempiaikaista työtä. Armeijan jälkeen päätin hakeutua uudelle alalle, jossa työllisyystilanne olisi parempi.
Suominen valmistui levyseppähitsaajaksi nopealla aikataululla, sillä aiempia autoalan opintoja pystyi hyväksilukemaan osaksi uutta tutkintoa. Alanvaihto tuntuu oikealta valinnalta.
– Omaa harrasteautoa aina välillä vähän laittelen, mutta muutoin autoala on jäänyt taakse ja viihdyn hitsaajana.
Siirtymä opinnoista työelämään kävi myös Suomiselta kaikin puolin jouhevasti.
– Valmistuttuani pääsin heti töihin tuttuun paikkaan, jossa olin ollut kesätöissä ja työssäoppimassa.

Ammattiopiston apulaisrehtori Jouko Tevasaari, koulutusalavastaava Jorma Mörsky ja metallialan opettaja Esa Mustalahti korostavatkin yhteen ääneen työssäoppimispaikan merkitystä.
– Opintojen perusrunko on kaikilla kutakuinkin sama. Toisena vuonna opinnot alkavat räätälöityä opiskelijan mieltymysten mukaan, mutta työpaikatkin sanelevat opintojen sisältöä. Jos työ vaatii erikoisosaamista, niin siihen voi painottua myös opinnoissa.
Työpaikat saattavat tarjota opiskelijoille jopa yrityskohtaisia kursseja.
– Itse kävin robottihitsauksen kurssin työpaikan kautta, kertoo Suominen.

 

Teksti ja kuva: Karoliina Markula, Loimaan Lehti.