ILOINEN PIHA 10: Silmäniloa ympäri vuoden

0
Marjatta Tuomiston lempipaikka on kärhön alla, josta näkee suihkulähdettä ympäröivät istutukset. Kuva: Kati Uusitalo

LOIMAA/KOJONKULMA Marjatta ja Matti Tuomiston maatilan pihalla on useita isoja kukkaistutuksia, puita ja pensaita, mutta myös hyötypuutarha omenapuineen. Pihaa kiertää puiden suojassa lenkkipolku.

Marjatta Tuomiston lempipaikka on kärhön alla, josta näkee suihkulähdettä ympäröivät istutukset. Kuva: Kati Uusitalo

Piha on perustettu vuonna 1981, kun Tuomistot muuttivat taloon. Tontti on parin hehtaarin kivinen karimäki, jota on pikkuhiljaa tehty puutarhaksi. Se aloitettiin istuttamalla tuulensuojaksi kuusia tontin ympäri, ja nyt niitä on piha-alueella yli 200. Iso osa niistä on Marjatta Tuomiston muotoon leikkaamia.
Pihapiirissä on myös saunamökki, jonka terassilla voi ihailla pihan kauniita näkymiä.
– Pihassamme on parasta, että siellä on silmänruokaa, vaikka vähän tässä kasvaa oikeaa ruokaakin. Piha on rakennettu siten, että se olisi ympäri vuoden kaunis. Kukinta alkaa huhtikuussa ja viimeiset kukkivat lokakuussa, Marjatta Tuomisto sanoo.

Kati Uusitalo

Tuomistojen pihalla kasvetaan kilpaa. Raparperin lehden kasvua esittelee Marjatta Tuomisto. Kuva: Kati Uusitalo
Oi jospa kerran sinne satumaahan käydä vois… Tuomistojen pihalla satumaassa voi käydä vaikka joka päivä. Kuva: Kati Uusitalo
Monenväristä vihreää ja ilopilkkuina muita värejä. Kukkaryhmät on sommiteltu kuin taideteokset. Kuva: Kati Uusitalo
Suihkulähde solisee kukkameressä. Kuva: Kati Uusitalo
Kukkaryhmien keskellä kohoavat Marjatta Tuomiston erimuotoisiksi leikkaamat havupuut. Kuva: Kati Uusitalo

 

 

Lue lisää 26.8.2017 lehdestä