Viikon kuvat: Mutainen sonni, ukkospurjehdus ja känkkäränkkä

0

Koulut alkoivat, mutta kesäteatterikausi jatkuu. Näin ainakin Piikkiössä, jossa partiolaiset pitävät känkkäränkkää esityslavalla. Näytelmän nimi tulee tietysti suoraan Mikko Alatalon laulusta.

Viikon kuvat esittelevät tapahtumia, uutisia ja mieleenpainuvia hetkiä eri puolilta Varsinais-Suomea. Kuvissa pulahdetaan Aurajokeen, mutakylpyyn ja purjehditaan ukkosrintaman alla. Lisäksi kisaillaan Hippokisoissa, jalkapallossa ja Historic Grand Racessa.

Viikon kuvat toteutetaan yhteistyössä yhdeksän sanomalehden kanssa.

Kesäteatterikausi jatkuu. Piikkiön Tammipartion Känkkäränkästä on esityksiä ensi viikon sunnuntaihin asti. Känkkäränkkä sotkee Omenaisen perheen kesälomareissua. Rooleissa nähdään muun muassa Kia Kanervavuori naapurin tätinä, Saga Porjo Emma Omenaisena, Meri Leppänen toisena naapurin tätinä, Harri Lukander Urho Omenaisena ja Heidi Haapakoski Hellä Omenaisena. Kuva: Jaana Pakarinen, Kunnallislehti.

Aurajokeen molskis! Turun kaupunkitriathlon järjestettiin kolmatta kertaa viime sunnuntaina. Kisan uintiosuus kauhottiin tuttuun tapaan Aurajoessa. 1,9 kilometrin osuudelle starttasi 500 triathlonista. Kuva: Shoja Lak, Turun Sanomat.

Se on presidentti! Presidentti Sauli Niinistö jutteli koululaisten kanssa ennen kuin piti puheen kansalaisille Uudenkaupungin Pakkahuoneen torilla. Presidenttiä oli tullut keskiviikkona katsomaan torille arviolta tuhat henkeä. Koululaiset olivat innoissaan päästessään juttelemaan ja kuvaamaan presidenttiä. Kuva: Nelli Lapintie, Uudenkaupungin Sanomat.

1 200 kiloa sonnia mudassa. Sonni upposi mutaan Katariinanlaakson luonnonsuojelualueella maanantaiaamuna Turussa. Noin 3–4 tunnin pelastusprojektin jälkeen Rento-Reiska -niminen sonni saatiin nostettua mudasta ylös nostoliinojen ja traktorin avulla. Lankisen mukaan eläin ei loukannut tilanteessa itseään vaan se jatkoi kulkemistaan niityllä heti pelastuksen jälkeen. Kakskerran VPK:n päällikön Marko Viljasen mukaan sonni oli erittäin rauhallinen. Kuva: Jori Liimatainen, Turun Sanomat.

Maalissa! Kolmevuotiaiden sarjassa kisaavat Hippokisojen nuorimmat yleisurheilijanalut. Nämä lapset nauttivat juoksun hurmasta elokuun alussa Somerolla, kun Someron Esa ja OP Lounaismaa järjestivät perinteikkäät kisat. Pikajuoksun lisäksi kilpailtiin pallon ja keihään heitossa, kuulantyönnössä sekä korkeus- ja pituushypyssä.
Vanhemmat, kummit, isovanhemmat ja ystävät kannustivat ylpeinä vieressä. Kuva: Kari Eerikäinen, Somero-Lehti.

Veljekset ja autot. Vasemmalla on 1970 vuosimallin Opel Manta. Oikealla on aavistuksen krouvimpi valkoinen Opel Calibra 16V, lamavuosien namu vuodelta 1992. Opel-miehillä kaikki valmiina viikonlopun kisaan: Marko ja Santtu Rantanen sekä Manta, Mika ja Petri Isokangas sekä Calibra. Neljä autohullua miestä osallistuu viikonloppuna Hämeenlinnan Ahvenistolla ajettavaan kauden ykköstapahtumaan – Historic Grand Raceen. Kyseessä on Suomen ehkä legendaarisimman moottoriradan 50-vuotisjuhlakesän päätapahtuma, johon odotetaan jopa yli 10 000 katsojaa. Salosta oman panoksensa tapahtumaan tuovat kuvan veljesparit: Rantaset ja Isokankaat. Kuva: Juha Tuuna, Salon Seudun Sanomat.

Kellon huolto. Laitilan Pyhän Mikaelin kirkko sai tiistaina uuden kirkonkellon. Samalla reissulla huollettiin myös kirkon isoa kelloa, joka on vuodelta 1793. Työssä Petri Vikman. Laitilan kirkon kelloissa on soittoautomatiikka, joten suntio voi laittaa kellot soimaan etänä matkapuhelimestaan. Kuva: Mari Loikkanen, Laitilan Sanomat.

Kotimajoituksessa. Naim Panahi tuli Afganistanista Suomeen turvapaikanhakijana kaksi vuotta sitten. Hän asuu kotimajoituksessa Salossa ja aloitti juuri tutustumisen lähihoitajaopintoihin Salon seudun ammattiopistossa. Salolaisen Etelän perheen vierashuone on Naim Panahin oma huone, jossa viihtyy mainiosti myös kissa Madeleine. Panahi tuli kesäkuussa viikonlopuksi kokeilemaan kotimajoitusta. Siitä asti hän on asunut Toni, Sallamari ja Sade Etelän luona. Panahilla ei ole pysyvää oleskelulupaa. Kuva: Jan Sundman, Salon Seudun Sanomat.

Hauskanpitoa ja jalkapalloa. – Kivointa viikonlopussa olivat kaverit ja hikoilu, tuumivat FC Kopse CRPSin miehet Toni Harsia (tak. vas.), Antti Äijälä, Teemu Kamppuri, Petri Kainulainen, Mikko Renman sekä Julle Mattila (edessä), Esa Timonen ja Mika Kunnari. Miehet osallistuivat Loimaalla viime viikonlopun Lops Open -turnaukseen, jossa vahvana ominaisuutena on nimenomaan hauskanpito. Kuva: Maija Paloposki, Loimaan Lehti.

Tuleeko tästä juomasarvi? Mikaela Fagerström opastaa, kun Emma Lindström siklasi sarvea Teijon Wanhanajan markkinoilla viime sunnuntaina. Sarvi on ensin keitetty tyhjäksi. Sikli on metallinen levy, jolla sarvea silotellaan. Siklauksen jälkeen pinta hiotaan kovalla puulla. Sarvista tehdään juomasarvia tai torvia. Kuva: Minna Määttänen, Salon Seudun Sanomat.

Tangon askeleet mosaiikkia. Littoisten tanssilavalle nousevan polun varteen valmistuu elokuun aikana pikkuruisista laatan palasista askarreltu yhteisötaideteos. Valetun minilavan päällä voi harjoitella tangon askeleita. Tango-teos on yksi kuvataiteilija Sara Ilveskorven Kaarinassa vetämistä yhteisötaideprojekteista. Teoksen toivotaan kestävän kestävän 10 tai 20 vuotta. Tanssiseura Sekahaun järjestösihteeri Erja Vuorinen (vas.), taiteilija Sara Ilveskorpi ja Kaisa Jaakkola työn tuohossa. Kuva: Teija Uurinmäki, Kaarina-Lehti.

Väriä iholle. Mbodypainting-taiteilija Heli Tikkanen teki vartalomaalauksen Rosa-Maria Kurrulle Turun Taiteiden yössä. – Hänestä tulee joutsen. Maalausten tekeminen on terapeuttista. Siinä pääsee uppoutumaan fantasiamaailmaan, Tikkanen sanoo. Taide ja kulttuuritapahtumat levittäytyivät torstai-iltana ympäri kaupunkia. Kuva: Timo Jakonen, Turun Sanomat.

Ukkonen mausti purjehduskisan. Lempeä aamuinen kesäsää helli purjehtijoita Kasnäs Regatan aluksi viime sunnuntaina. Ukkosrintama ehtii katkaista tuhansien asiakkaiden sähköt muualla Suomessa ennen kuin ensimäiset kisaajat ehtivät maaliin Kemiönsaaressa. Muutama kilpailija jätti ikävämmäksi muuttuneen leikin kesken, mutta valtaosa saapuu maaliin, osa tunnin verran ukkosessa purjehtineena. Kuva: Minna Määttänen, Salon Seudun Sanomat.

Viikon kuvat: Kuvia eri puolilta maakuntaa

  • Julkaisemme perjantaisin verkkosivuillamme koosteen edeltävän viikon kiinnostavimmista kuvista.
  • Viikon kuvat tulevat eri puolilta Varsinais-Suomea.
  • Sarja tehdään yhteistyössä yhdeksän eri lehden kanssa: Auranmaan Viikkolehti, Kaarina-lehti, Kunnallislehti, Laitilan Sanomat, Loimaan lehti, Paikallislehti Somero, Salon Seudun Sanomat, Turun Sanomat ja Uudenkaupungin Sanomat.