Partion ystävät tekivät popcorneja trangialla

0
Kuvituskuva: LL arkisto/Karoliina Markula

LOIMAA/HIRVIKOSKI Partiolippukunta Loimaan Saviset täytti helmikuussa 40 vuotta. Sen kunniaksi lauantaina järjestettiin kaudenaloitustapahtuma, johon olivat tervetulleita sekä vanhat että uudet partion ystävät.
– Partio itsessään on jo 110 vuotta vanha, ja Suomeenkin se tuli melkein yhtä kauan aikaa sitten. Loimaan lippukunnista Saviset on kaikkein vanhin, lippukunnanjohtaja Pauliina Laine kertoi tervetuliaispuheessaan.

Niko Aaltosen, Taavi Mattilan, Eero Tabermanin, Lauri Tabermanin ja Eino Hongiston mukaan parasta partiossa on yhdessä touhuaminen. Popparit valmistuivat trangialla käden käänteessä. Kuva: Karoliina Markula

Laineen mukaan luonnossa oleminen ja yhdessä tekeminen ovat partioharrastuksen tärkeimpiä piirteitä.
– Aikuisetkin voivat liittyä partion jäseniksi, vaikka aiempaa partiokokemusta ei olisi, Laine vinkkasi.

Myös aloitustapahtuman ohjelma perustui juuri yhdessä touhuamiseen ja ulkoilmasta nauttimiseen. Pisteillä pääsi paistamaan nuotiolla makkaraa ja lettuja, samoilemaan luontopolulla, kuuntelemaan tarinoita hämyisässä puolijoukkueteltassa, kuivamelomaan kanootilla ja tekemään popcorneja trangialla.

Karoliina Markula

 

Lue lisää 5.9.2017 lehdestä