Hurrikaani nylki Tiikerit

0
Hurrikaanin Antti Ropponen teki entistä joukkuettaan, Tiikereitä, vastaan komeasti 20 pistettä. Kuva: Juuso Riponiemi

LENTOPALLO Hurrikaani–Kokkolan Tiikerit 3–0 (25–21, 25–20, 25–17).

Hurrikaanin Antti Ropponen teki entistä joukkuettaan, Tiikereitä, vastaan komeasti 20 pistettä. Kuva: Juuso Riponiemi


Lauantai-iltana vajaalle 900 katsojalle esitettiin lentopallonäytelmä, jossa pääosassa olivat vahvat hyökkäyssuoritukset ja kotijoukkueen erinomainen puolustuspelaaminen. Vaikka suoria torjuntapisteitä Hurrikaani ei onnistunut saalistamaan kuin yhden, pääsi joukkue silti vaimentamaan Tiikerien hyökkäyslyöntejä ja jatkopallopelaamisella lyömään pisteitä kokkolalaisten parkettiin. Hurrikaanille kirjattiin peräti 37 puolustusta ja Tiikereille 19. Näistä puolustuksen jälkeisistä tilanteista kotijoukkue hyökkäsi pisteen peräti 59 prosentin varmuudella.
– Meillä oli tänään oikein iloisen näköistä hyökkäämistä, josta iso kiitos kuuluu vahvalle vastaanotolle. Se antoi meille mahdollisuudet monipuoliseen kuviointiin, Hurrikaanin päävalmentaja Lauri Rantanen summasi.
Rantasen mukaan lauantaina näkyi jo joukkuepelin parantuminen ja erityisesti Matti Oivasen ja Dimitry Shestakin välinen yhteistyö Maksim Buculjevicin kanssa. Missään nimessä Tiikeritkään ei huonosti pelannut, mutta syöttöruudussa joukkueen aloitussyöttö ei ollut Hurrikaanin vastaanotolle tarpeeksi vaikea. Kuten yleispelaaja Robert Seppänen totesi, Hurrikaanin tasoista joukkuetta vastaan ei voi syöttää näin helppoja.
Hurrikaanin esitys oli varsin ylivoimainen. Se johti ottelun jokaista erää lähes koko ajan. Avauserässä Tiikerit sinnitteli muutaman pisteen johdossa lähes loppuun saakka, mutta 20 pisteen jälkeen kotijoukkue hoiti rutinoituneesti erävoittoon tarvittavat pisteet.
– Meillä oli ensimmäisessä erässä mahdollisuudet ottaa vaikka koko erä. Teimme muutaman virheen liikaa, eikä vastuunkantajia erän kriittisillä hetkillä ole vain tarpeeksi. Itsekin olisin voinut tehdä ne puuttuvat pisteet, pitää mennä peilin eteen, vieraiden Antti Leppälä kommentoi.
Leppälä ja päävalmentaja Tapio Nissi olivat yhtä mieltä siitä, että nyky-Tiikerien joukkueen parhaat pelit ovat vasta edessäpäin. Niin rajusti se on muuttunut viime kaudesta.
Rajusti muuttui myös Hurrikaani tälle kaudelle. Tiikerit-pelin avausseitsikosta vain Oivanen ja Jesse Mäntylä edustivat myös viime kaudella joukkuetta. Kun passari Buculjevic liittyi joukkueeseen vasta pari viikkoa sitten, on ymmärrettävää joukkueen tason ailahtelu. Nyt kuitenkin joukkue esitti ensimmäisen kerran ehjän ottelun, jossa taso pysyi korkeana läpi ottelun. Tämä antaa jatkon kannalta Rantaselle ja kakkosvalmentaja Jukka Lehdelle työrauhan ja uskoa, että joukkue menee oikeaan suuntaan.
Kun Antti Ropponen (20 pist.), Thomas Douglas-Powell (14 pist.) ja Max Staples (10 pist.) hyökkäävät lauantaina nähdyllä tavalla, kovin moni ei tässä liigassa Hurrikaania pysäytä. Nyt Buculjevic antoi 65 passia edellä mainitulle kolmikolle, joka tappoi pallon kenttään 40 pisteen verran hyökkäysprosentin ollessa 65.
Hurrikaanilla on nyt alla kaksi voittoa, ja seuraavan kerran voittosaraketta se yrittää kaunistella jo keskiviikkona, kun Vantaa Ducks saapuu Loimaalle.

Valtteri Arra