Loimaan seudulle 10 miljoonaa veronpalautuksia

0
Jos tarkistetun veroilmoituksen jättö estyi myöhään eilen, lisäaikaa on perjantaiyöhön saakka.

Loimaan seudulle on luvassa mukava, lähes 10 miljoonan euron joulunaluspotti veronpalautuksista. Loimaalaisille palautuksia maksetaan yhteensä 7,9 miljoonaa euroa, ypäjäläisille 1,2 miljoonaa euroa ja Oripäähän vajaa miljoona euroa.

Palautukset maksetaan tileille 5. joulukuuta.

 

Loimaalaisista veronmaksajista reilu 11 000 henkilöä saa ennakonpalautuksia. Keskimäärin se tarkoittaa yhden palautuksen saajan lompakkoon 713 euroa.

Veronpalautusten määrä on noussut hieman edellisestä verotuksesta. Viime vuonna vastaavaan aikaan loimaalaisille tuli palautuksia 7,6 miljoonaa euroa.

Ypäjällä keskimääräinen palautus on 722 euroa ja Oripäässä 830 euroa.

Verohallinto kertoi torstaina ennakkotietoja vuoden 2016 verotuksesta. Henkilöiden ja yritysten tarkat verotiedot julkaistaan ensi viikon keskiviikkona.

 

Palautusten lisäksi osalle lankeaa tietysti mätkyjä eli jäännösveroja. Loimaalla mätkyjä maksaa lähes 2 400 veronmaksajaa. Mätkyjen kokonaismäärä on 4,1 miljoonaa euroa.

Myös mätkyjen kokonaissumma on noussut edellisestä verotuksesta.

 

Maksupäivät
  • 5.12.2017 veronpalautukset vuodelta 2016 maksetaan pankkitileille.
  • Jos tilinumeroa ei ole ilmoitettu Verohallintoon, palautus maksetaan maksuosoituksena OP:n välityksellä.
  • 29.11. on jäännösveron ensimmäisen erän maksupäivä.
  • Jäännösveron 2. erän eräpäivä on 1.2.2018.

Lähde: Vero.fi

 

Jäännösveroja joutuu usein maksamaan, jos henkilö on saanut myyntivoittoja, joita ei ole osannut ennakoida. Tämä on Verohallinnon pääanalyytikon Aki Savolaisen mukaan tyypillinen tapaus.

Veronpalautusta taas syntyy monista erilaisista syistä. Yksi on Savolaisen mukaan se, että tulot ovat jääneet jostain syystä ennakoitua pienemmiksi.

– Tai on esimerkiksi aliarvioitu vähennyksiä. Tyypillinen tapaus on, että on muutettu vuokra-asunnosta omistusasuntoon, eikä ole osattu vähentää omistusasunnon vähennyksiä oikein.

Myös kotitalousvähennys jää monelle veronmaksajalle palautettavaksi, eikä sitä ole etukäteen arvioitu verokorttiin.

–Työmatkakulut jätetään myös usein ennakoimatta verokorttiin, kertoo Savolainen.

Pääanalyytikko kertoo myös monen suomalaisen suoraan säästävän veropalautuksia odotellen.

 

Veronpalautuksia maksetaan tänä vuonna kaikkiaan noin 2,6 miljardia euroa. Se on yli 10 prosenttia enemmän kuin viime vuonna, kertoo Verohallinto. Palautuksia maksetaan lähes 3,7 miljoonalle henkilölle.

Jäännösverojen määrä sen sijaan laski noin 60 miljoonaa kokonaissumman ollessa 1,1 miljardia. Vähennys on noin viisi prosenttia edellisestä verotuksesta.

Jäännösveroja määrättiin maksettavaksi noin 680 000 henkilöasiakkaalle.