Hurrikaanille vapauttava voitto sarjakärjestä

0
Koreografiat kunnossa. Matti Oivanen pomppasi iskemään. Tapio Toiviainen ja Matti Toivola eläytyivät tilanteeseen kaikin jäsenin. Kuva: Juuso Riponiemi
Koreografiat kunnossa. Matti Oivanen pomppasi iskemään. Tapio Toiviainen ja Matti Toivola eläytyivät tilanteeseen kaikin jäsenin. Kuva: Juuso Riponiemi

LENTOPALLO Hurrikaani–Lentopalloseura Etta, Oulu 3–0 (26–24, 25–22, 25–23).
Ennen kauden alkua tuskin kukaan olisi uskonut, että lauantainen runkosarjan peli Lentopalloseura Ettaa vastaan olisi näin tärkeä. Ja että voitto tästä tuntuisi niin hyvälle, miltä se lopulta tuntui. Mestaruusliigakauden yllättäjä, sarjakärki ja vain yhden tappion ennen lauantaita kokenut Etta oli jopa ennakkosuosikki. Sillä oli alla kolmen pelin voittoputki, kotijoukkueella kolmen pelin tappioputki ja valtava tuska ja painetila.
Näistä lähtökohdista oli päävalmentaja Lauri Rantaselta kova temppu penkittää ykköspassari Maksim Buculjevic ja antaa passivastuu 21-vuotiaalle Matti Toivolalle. Passarivaihdolla Rantanen toivoi joukkueen heräävän ennen kaikkea pelaamaan joukkueena ja taistelemaan. Toivolan vahvuudet ovat erinomainen asenne, joka näkyi pohjalaisen olemuksesta ja eleistä ensimmäisestä erästä alkaen. Tärkeintä oli, että se tarttui myös joukkuekavereihin. Dmitry Shestak oli erinomainen, ensimmäistä kertaa tällä kaudella venäläisjätti oli verkolla isäntä. Sen lisäksi Matti Oivasen viisi ässää ja Tapio Toiviaisen puolustuspelaaminen olivat isoja osatekijöitä kolmeen pisteeseen ja tappioputken katkaisemiseen.
– Matti saa vaikka aidanseipäätkin pelaamaan, perusteli Rantanen passarivalintaansa. Sen lisäksi päävalmentaja antoi tunnustusta sille, että harjoituksissa ollut hyvä vire saatiin nyt siirrettyä itse peliin.

MISSÄÄN NIMESSÄ voitto ei tullut helpolla. Etta johti jokaista erää teknisen aikalisän jälkeen. Avauserässä tilanne oli 17–14, toisessa erässä peräti 17–12 ja kolmannessakin 14–11. Näistäkin tilanteista Hurrikaani nousi ohi ja voittoon. Toisen erän massiivisen nousun alkutahdit löi kapteeni Matti Oivanen, joka paukutti yhteen syöttövuoroon kolme ässää.
– Ei ollut helppo tilanne tulla pelaamaan. Alla tappioputki ja vastassa sarjakärki. Itsekin mietin, että mitä tästä mahtaa tänään tulla, kapteeni tunnusti.
Kotivoittoa voidaan pitää taisteluvoittona. Tällä kertaa Hurrikaani oli joukkueista se, joka laittoi aivan kaiken peliin. Tapio Toiviainen teki puolustuspelissä joukkueelle tärkeää työtä. Hän liikkui hyvin, sijoittui tarkasti ja tarjosi joukkueelleen mahdollisuuksia jatkopallotilanteisiin.
– Hurrikaani pelasi tänään järkevästi. Se oli ärsytetty, mikä näkyi pelaamisessa. Me ei päästy samalla tasolle. Vastustaja oli tehnyt muutaman pelaajavaihdon, ja se näytti auttavan joukkuepelaamisen suhteen, jakoi Ettan valmentaja Olli Kuoksa tunnustusta loimaalaisille.

VAIKKA voitosta ei lauantainakaan saanut kuin kolme pistettä, voiton merkitys oli pisteitäkin tärkeämpi. Hurrikaani ei ole lähikausiin kokenut runkosarjassa kolmen ottelun tappioputkea, joten tilanne oli kaikille outo. Joukkue on vielä käymistilassa, ja Rantasella on ollut ongelmia saada kaikki pelaajat pelikirjan samalla sivulle. Kun viimeinen pallo tippui vierasjoukkueen kenttään, näki Rantasen tuuletuksesta, että painolasti tippui hartioilta kuin vaahteranlehti oksalta.
– Haluan kiittää kannustusviesteistä. Olen saanut näiden muutaman viikon aikana tekstiviestejä ihmisiltä ja tsemppipuheluita. On hienoa, kun fanit antavat tukea ja elävät mukana hyvinä ja ennen kaikkea huonoina hetkinä, liikuttuneen oloinen Rantanen kommentoi.
Hurrikaanin pelit jatkuvat todellisella herkkupalalla ensi lauantaina. Silloin Loimaalle saapuu Euroopan valloitusta Mestarien liigassa yrittävä Vammalan Lentopallo. Heti perään sunnuntaina Hurrikaani matkaa Raisioon Loimun vieraaksi Suomen cupin puolivälierien ensimmäiseen kohtaamiseen.

Valtteri Arra