Oripääläiset mukana Tuntemattomassa sotilaassa

0
Jukka-Pekka Koivisto ja Lasse Kuusela viettivät viikon kuvauksissa Vekarajärvellä. (Kuva: Kiti Salonen)

ORIPÄÄ Jukka-Pekka Koivisto ja Lasse Kuusela vilahtavat valkokankaalla Aku Louhimiehen ohjaamassa Tuntematon sotilas -elokuvassa.

He hakivat elokuvan avustajiksi keväällä 2016 ja pääsivät heinäkuussa viikoksi mukaan kuvauksiin Vekarajärvelle. Ikimuotoisen kokemuksen huipensi kohtausten päätyminen elokuvaan.

Kuuselan voi bongata leffasta noin kahden tunnin kohdalta kantamasta polkupyörää. Koivisto sai olla nostalgisen hiustyylinsä ansiosta kuvauksissa ilman lakkia ja näkyy vetäytymiskohtauksessa niin läheltä, että tututkin ovat tunnistaneet hänet elokuvasta.

Tuntematon sotilas -elokuvaan pääseminen Suomi100-juhlavuonna oli ainutkertainen tilaisuus, jota ei voinut ohittaa.

Neljättä versiota tuskin tehdään, Kuusela arvelee.

 

 

Jukka-Pekka Koiviston ja Lasse Kuuselan mukaan kuvauksiin oli helppo eläytyä. He nukkuivat teltassa, ja kuvauksissa oli mukana suomenhevosia, panssarivaunuja ja sota-ajan rekvisiittaa. (Kuva: Kiti Salonen)

Lue lisää 30.11.2017 lehdestä