Pyhärannassa on maakunnan kaunein kuusi

0

Pyhärannan kuusi on maakunnan kaunein joulukuusi. TS-Yhtymän sanomalehtien lukijat äänestivät Ihoden paloaseman pihalla kasvavan kuusen ylivoimaiseksi voittajaksi.

Pyhärannan VPK:n päällikkö Kai Saarinen on luonnollisesti tyytyväinen tulokseen.

– Kyllä tämän kuusen kanssa on tehty paljon työtä ja myös käytetty rahaa. Hyvältä tuntuu, Saarinen naurahtaa.

Paloaseman pihalla kasvava kuusi on tuonut iloa kansalle jo vuodesta 1967 lähtien. Silloin se istutettiin Suomen itsenäisyyden 50-vuotisvuoden kunniaksi.

Puu sai valot arviolta viitisen vuotta sitten, kun Kai Saarinen alkoi jutella ideastaan aktiiviselle palokuntalaiselle Mari Lehtiselle.

– Meillä oli ensin huonommat valot, mutta viime talveksi saimme paremmat valot. Uudet valot on tehty itse, sen verran sähkömiehiä löytyy omasta takaa VPK:sta, Saarinen kertoo.

Nyt valoissa on 500 led-lamppua, ja ne ovat säänkestävät. Samalla sähkönkulutus on ledien ansiosta maltillisella tasolla.

Pyhärannan kuusen valaisu ei ole yksinkertainen tehtävä. Palokunta haluaa valaista kuusen niin, että valokaapeli kiertää kuusta. Useimmiten isot kuuset valaistaan niin, että valokaapelit putoavat ylhäältä alas kuusen eri puolilta.

Palokunnan päällikkö kertoo, että halutun valaistusratkaisun toteutus vaatii useamman nosturin.

– Kahdesta kolmeen nosturia tarvitaan, jotta valot saadaan kuuseen.

Kuusen valot näkyvät valtatie kahdeksalle, ja joskus jopa joku auto ajaa pihaan katsomaan kuusta.

– Juuri tällä viikolla katselin autoa, joka kaarsi pihaan ja kuljettaja otti kuusesta kuvan.

Voittokuusi kurottaa arviolta 23–24 metrin korkeuteen. Tarkkaa pituutta ei ole tiedossa, mutta 22-metrisellä nosturilla ei ylety kuusen latvaan, tietävät Pyhärannan VPK:n aktiivit.

Toiseksi kilpailussa kiri niukasti Turun tuomiokirkon edessä oleva kuusi. Kolmas oli Uudenkaupungin kuusi.

Kisassa suosikkiaan äänesti yli 3 000 äänestäjää. Pyhärannan kuusi oli ylivoimainen, sillä se keräsi lähes puolet kaikista äänistä.

Kuusi ja sen huolehtijat palkitaan kunniakirjalla.

Kisaan osallistui 12 kuusta eri puolilta Varsinais-Suomea. Kuuset oli valittu TS-Yhtymän lehtien ydinlevikkialueiden mukaan.

Kuusikisan järjestivät Auranmaan Viikkolehti, Kaarina-lehti, Kunnallislehti, Laitilan Sanomat, Loimaan lehti, Paikallislehti Somero, Salon Seudun Sanomat, Turun Sanomat ja Uudenkaupungin Sanomat.

Kuusikisa on järjestetty kerran aikaisemmin. Vuonna 2015 kisan voitti Raisio.

Tällä kertaa kisassa oli mukana osittain eri paikkakuntia kuin vuonna 2015.

Näin Pyhärannan kuusta kehuttiin

  • Pyhärannan kuusi kaunein ja valaistus tosi hieno.
  • Pyhärannan kuusi on kaunein, sopusuhtainen, kuusta ympäröivät valot rauhoittavat joulumieltä, hyvä kokonaisuus!
  • Pyhärannan kuusi on ylitse muiden, sopusointuinen, valot kuusen ympärillä, rauhallinen kokonaisuus!