Sikuriina vie katsojan fantasiamaailmaan

0
Isommat työt Sikuriina Karisukki maalaa keittiön pöydän ääressä. Koti on paras paikka harrastaa, eikä Sikuriina ole kaivannut esimerkiksi kuvataidepiireihin. Kotona saa tehdä juuri sellaisia töitä kuin inspiraatio sanelee. Kuva: Katriina Reijonen

YPÄJÄ Mielikuvitus on uskomaton voimavara. 14-vuotiaalla Sikuriina Karisukilla lienee vielä moniulotteisempi mielikuvitus kuin muilla, sillä hänen taulunsa ovat kurkistus maailmaan, jossa mikään ei ole mahdotonta.

Isommat työt Sikuriina Karisukki maalaa keittiön pöydän ääressä. Koti on paras paikka harrastaa, eikä Sikuriina ole kaivannut esimerkiksi kuvataidepiireihin. Kotona saa tehdä juuri sellaisia töitä kuin inspiraatio sanelee. Kuva: Katriina Reijonen

Karisukilla on taidenäyttely Ypäjän kirjastossa tammikuun ajan. Näyttelyn nimi on Metsän kuiskaus. Nimi kuvastaa taulujen tunnelmaa: fantasiaa, naishahmoja, mystistä tunnelmaa. Tunnelmaan tuo lisälatausta rohkea värimaailma.
– Tykkään käyttää värejä, ne tekevät taulusta eloisan. Sininen on sellainen väri, että sitä käytän tosi paljon, Karisukki kertoo todeten, että runsas värien käyttö rajoittuu maalaamiseen: vaatekaapista löytyy lähinnä harmaata ja mustaa.

Katriina Reijonen

 

Lue lisää 11.1.2018 lehdestä