Hurrikaani voitti Lekan puhtaasti

0
Rytmiryhmä ja muut fanit siivittivät Hurrikaanin lentoa voittoon. Kuva: Juuso Riponiemi
Rytmiryhmä ja muut fanit siivittivät Hurrikaanin lentoa voittoon. Kuva: Juuso Riponiemi

LENTOPALLO Hurrikaani–Leka Volley, Kuopio 3–0 (25–15, 25–19, 27–25).
Lauantaisille vieraille ei jäänyt juurikaan mahdollisuuksia, kun Hurrikaani esitti yhden kauden ehjimmistä otteluista. Kuopiolainen Leka Volley sai tuntea, miltä helmikuinen Hurrikaani tuntuu. Savolaisille kyyti oli kylmää heti alusta saakka. Kotijoukkue ei jättänyt mitään mahdollisuuksia vaan otti kolme pistettä erinomaisen ottelun pelanneena. Kun vastaanotto (nosto% 63), hyökkäys (hyökkäys% 52) ja jatkopallopelaaminen oli Hurrikaanilla lauantaisella tasolla, ei Leka voinut edes haaveilla voitosta.
– Kaveri puolusti mahtavasti. Itsekin välillä tuskastuin, kun mikään pallo ei meinannut jäädä Hurrikaanin puolelle, Eelis Karinen ihmetteli.
Yleispelaaja Karinen oli savolaisten harvoja onnistujia. Muut ilonaiheet jäivät kovin vähiin.
– Meillä oli teemana, ettei anneta ässäsyöttöjä. Siinä onnistuttiin, mutta silti kotijoukkue sai meidän vastaanoton aika rikki, Lekan valmentaja Jukka Tuovinen tuskaili.
Tuovisen mukaan joukkueen hyökkäyspeli oli heti vaikeuksissa kun vastaanotto jäi heikoksi. Osittain siitä syystä hakkuri Samuli Kaislasalokin joutui kahden erän jälkeen vaihtoon. Hurrikaani sai Kaislasalon kuriin hyvällä torjuntapelillä, ja osittain siitä syystä nuori maajoukkuehakkuri vaipui vaihtopenkin puolelle.

KAUDEN AIKANA myös nilkkavammaa potenutta Antti Ropposta hakkurin paikalla tuurannut Max Staples oli jälleen kotijoukkueen tehokkain. Tällä kertaa normaalilla yleispelaajan pelipaikalla pelannut Staples saldosi 17 pistettä, syötti kaksi ässää ja oli myös hihapelissä varma.
– Saatiin tärkeät kolme pistettä. Meillä on mahdollisuudet aina toiseen sijaan, joten nyt pitääkin saada voittoja. En juurikaan mieti muuta kuin seuraavaa peliä. Pudotuspelit tulevat sitten ajallaan, nyt keskittyminen on jo seuraavassa kohtaamisessa, australialainen myönsi.

HURRIKAANIN VOITTO oli osoitus siitä, että sen pelaaminen on kehittynyt alkukaudesta. Runkosarjan ensimmäisessä kotipelissä Leka aiheutti sille kotitappion, mutta nyt Lekalla ei ollut mitään jakoa. Nyky-Hurrikaani on siinä mielessä mielenkiintoinen, että joukkueesta ei löydy yhtä tehokasta pallontappajaa, vaan useasti joukkueen pistetili jakaantuu tasaisesti. Se kertoo myös Maksim Buculjevicin hyvyydestä. Serbialainen ruokki erittäin tasaisesti laitureitaan mutta antoi suurimman passimäärän (27 passia) juuri joukkueen parhaalle Staplesille.
– Meille on edelleen tärkeintä kehittää omaa pelaamistamme kohti pudotuspelejä. Tässä vaiheessa mennään klassisesti peli kerrallaan, Hurrikaanin valmentaja Lauri Rantanen paljasti.
Tällä viikolla Hurrikaani pelaa kahdesti vieraissa. Keskiviikkona Vantaalla ja lauantaina Kokkolassa.

Valtteri Arra