Ulkoilemaan! Loimaan Lehden pururatakierrokset alkavat taas

0
Kymmenen pururataa kierretään taas - tervetuloa mukaan? Oripään pururadalla reippailivat syksyllä Lauri ja Salme Vehviläinen sekä Helke Anttila.

Loimaan Lehden jo perinteeksi muodostunut pururatakierros alkaa taas, ensimmäinen kierros on torstaina 26.4., jolloin kierretään Rydön rinki Kurittulassa.

  • Mukaan voi tulla ihan sellaisena kuin on, ja radan voi kiertää aivan omaan tahtiin, päätoimittaja Kati Uusitalo sanoo.

    Kymmenen pururataa kierretään taas – tervetuloa mukaan! Oripään pururadalla reippailivat syksyllä Lauri ja Salme Vehviläinen sekä Helke Anttila.

Kun kiertää radan vähintään kerran ja kirjaa nimensä listaan, on mukana arvonnoissa.

  • Osallistujamääristä on taitanut tulla vähän kisakin kylien kesken.

Kierroksia on kävelty syksystä 2015 asti syksyisin ja keväisin. Mukana on ollut yli 4 500 ulkoilijaa ja kilometrejä on kertynyt yhteensä yli 15 000.

Aikataulut:

to 26.4. klo 18. Kurittula, Rydön rinki. Pysäköinti muuta liikennettä häiritsemättä Rydöntien reunaan. Lenkin pituus 1,45 km.

pe 27.4. klo 18. Melliläjärvi, Huovintie 1. Lähtö yläparkkipaikalta. Lenkin päälle pääsee Mellilän kyläyhdistyksen lämmittämään saunaan 5 euron maksua vastaan. Myös kyläyhdistyksen puffetti on auki saunalla. Lenkin pituus järven ympäri 1,8 km. Yläparkkipaikalta matkaa saunalle alle 500 metriä.

su 29.4. klo 14. Huom. poikkeuksellinen aika! Siltojen lenkki. Lähtö Loimaan torilta. Kierrämme Mäenpään sillan kautta Lemmensillalle ja takaisin torille. Palata voi myös ”Esson sillan” kautta ja Kurkijoki-sillan kautta. Lenkin pituus n. 4 km.

ke 2.5. klo 18. Hirvikosken pururata, Pysäköinti Hirvihovin piha, Kuusitie 1. Lenkin pituus 1 km.

to 3.5. klo 18. Ypäjä, Lähtö Pertunkaaren pihalta. Pituus 1,8 km, mutta pidempiäkin mahdollisuuksia on.

pe 4.5. klo 18. Metsämaan pururata, Metsämaantie 614, pysäköinti Kalliohovin piha-alue. Lenkin pituus 2,2 km.

su 6.5. klo 14. Huom. poikkeuksellinen aika! PERHEPÄIVÄ VIRTTAALLA – tervetuloa reippailemaan harjumaisemiin! Lähtö Virttaan Erä-veikkojen majalta. Kierrämme Kankaanjärven (n. 5 km), perheille myös lyhyempi, erikseen viitoitettu rata rasteineen (alle 1 km). Mehutarjoilu kaikille ulkona ja pientä maksua vastaan kahvia ja makkaraa. Mukana Virttaan Kyläyhdistys, Virttaan Erä-Veikot, Alastaron Reserviläiset, Loimaan Lehti.

ke 9.5. klo 18. Alastaro, Kirkonkylän koulun parkkipaikka. Radan pituus 1,1 km, mutta maastossa on myös 4,4 km:n lenkki.

to 10.5. klo 18. Oripää, Kangastuvantie 39. Radan pituus 2 km, mutta maastossa on myös muita mahdollisuuksia.

pe 11.5. klo 18. Kertunmäen kuntorata, Kertunmäentie 2. Maastossa voi valita monista lenkeistä itselle sopivan pituisen, mutta peruslenkki on noin 3,5 km.