Viikon kuvat: Terhakka sotakone, sarvipäinen-graffiti ja maalattu festariasu

0

Viikon kuvat on yhdeksän sanomalehden yhteinen juttusarja, joka esittelee kohokohtia viikon uutiskuvista ja puheenaiheista. Katso kuvat ja lue tarinat kuvien takaa.

Pöytyä sai uuden isännänviirin. Uusi viiri vedettiin salkoon ensimmäisen kerran viime lauantaina.
Turkuun on valmistunut uusia graffiteja. Kaupungin edustaja uskoo, että katutaide on saavuttanut jo nuorisoa laajemman hyväksynnän.

VIIKON KUVISSA piipahdetaan myös Saaristo Openissa, Gymnaestradassa ja muun muassa Merefestillä.

 

TERHAKKA SOTAKONE. Rovasti Eino Lehtisaari oli yhtä hymyä sotaohjaajakoulutuksesta tutun Viima-koneen vierellä. Lehtisaari ja kaksi muuta lensivät sodanaikaisella koneella myöhemmin yläilmoihin, kun ilmasotaveteraanit tapasivat Puolustusvoimien lippujuhlan päivänä. Suomen ilmavoimat käyttivät Viiman tyyppisiä koneita koulutukseen ennen talvisotaa. Lehtisaaren mukaan Viimalla oli hyvä maine, se oli terhakka, eikä laiska niin kuin jotkut muut koneet. Kuva: Karoliina Markula, Loimaan Lehti.

 

PÖYTYÄ-VIIRI LIEHUMAAN. Pöytyä on saanut uuden isännänviirin. Edellinen viiri oli lähes kahdenkymmenen vuoden takaa, ja se oli tullut käyttäjien mielestä tiensä päähän. Sekä vanha että uusi ovat Pöytyän Lions Clubin hankkeita, ja viirin suunnittelijana on toiminut Harri Kaukinen. Uusi viiri nostettiin ensimmäistä kertaa salkoon viime lauantaina Mustanojan koululla Avoimet kylät -päivän tapahtumassa. Viirin veti koulun salkoon kyläyhdistyksen puheenjohtaja Jenni Kinisjärvi. Kuva: Sari Holappa, Auranmaan Viikkolehti.

 

HIIHTÄJÄT PALLON PERÄSSÄ. Hiihtoleiriläiset pääsivät kokeilemaan suojalkapalloa Perniössä. Maajoukkuehiihtäjä Lauri Vuorinen oli mukana hiihtoleirillä. Vuorinen kuvaili itseään leirikummiksi, joka treenien pitämisen lisäksi innostaa nuoria leiriläisiä. Kuva: Kirsi-Maarit Venetpalo, Salon Seudun Sanomat.

 

PRESIDENTTIPARI KULTARANTAAN. Presidenttipari saapui Naantalin Kultarantaan perinteisin menoin viime lauantaina. Presidentti Sauli Niinistö auttoi rouva Jenni Haukion veneestä laiturille. Aaro-vauvaa ei nähty. Presidentti Niinistö isännöi sunnuntaina alkavia Kultaranta-keskusteluja. Kuva: Jane Iltanen, Turun Sanomat.

 

GRAFFITIT TULIVAT AIKUISIKÄÄN. Turun Runosmäen risteyksen alikulkutunneliin on maalattu Turun kaupungin tilaama graffititaideteos. – Meitä oli maalamassa neljä henkilöä. Teimme kaverini kanssa toisen puolen kahdestaan, kertoo mukana teosta luomassa ollut nimettömänä pysyvä taiteilija. Nuorisopalvelupäällikkö Minna Saarisen mukaan katutaide ei ole enää vain nuorisokulttuurin ilmiö. Kuva: Timo Jakonen, Turun Sanomat.

 

SARJAKUVAHAHMOT SAARISTO OPENISSA. Festarikauden avaaja Saaristo Open keräsi jälleen yli 12 000 hengen yleisön. Jouni Kivijärvi, Eve Mäkitalo ja Roosa-Maria Kurru herättivät huomiota festariasuillaan, ja niin oli tarkoituskin. Bodypainting-asut saanut porukka oli festareilla töissä, nostattamassa hyvää mieltä. Onneksi viime viikonlopun keli oli lämmin! Kuva: Kaisu Hautamäki, Kaarina-Lehti.

 

PUNAISTA LIIKENTEESSÄ. Laitilan VPK täyttii 130 vuotta ja juhlisti korkeaa ikäänsä kulkueella, joka kulki Laitilan Keskuskatua pitkin. Soittokunnan säestäessä katua pitkin ajoi paloautonpunaista kulkupeliä joka lähtöön. Kuva: Iidaliisa Pardalin, Laitilan Sanomat.

 

TUNNE LIIKE. Turun Gymnaestradan Tunne liike -niminen kenttänäytös kokosi Kupittaan jalkapallostadionin nurmelle viime sunnuntaina 5 337 voimistelijaa. 11 erillisen ohjelman jälkeen nähtiin finaali, jossa yli 4 000 voimistelijaa kuvioi kenttää yhtä aikaa. Kentällä nähtiin myös kilpavoimistelijoita, kun joukkuevoimistelijat ja rytmiset voimistelijat yhdistivät voimansa. Kuva: Ari-Matti Ruuska, Turun Sanomat.

 

NÄKYYKÖ MUINAINEN EGYPTI? Kustavin tähtitieteellisen yhdistyksen tämän kesän poikkitaiteellinen ja -tieteellinen näyttely pyörii auringon ja Egyptin ympärillä. Toinen näyttelyn tekijöistä on Kristian Vainio. Paikalla on omin käsin rakennettu pyramidi, basaari ja elokuvateatteri. Näyttelyn tekijöitä kiinnostaa myös muinainen tähtitiede. Kuva: Maija Ala-Jääski, Uudenkaupungin Sanomat.

 

VÄRIKÄS TEATTERI. Reipas, värikäs ryhmä valtaa Turun kesäteatterin lavan. Taikuri Ozin ihmeellinen maailma on saapunut Vartiovuorelle. Kyseessä on lapsille ja koko perheelle tarkoitettu näytelmä, josta jokainen löytää oman näkökulmansa. Kuva: Timo Jakonen, Turun Sanomat.

 

SILTAREMONTTI. Åvikin siltaa Somerolla korjattiin sillan vesieristeen kuplimisvaurioiden takia. Ne tulivat pitkästä hellekaudesta. Silta on huonommassa kunnossa kuin luultiin, sanoo työmaan vastaava mestari, joten lisätöistä neuvotellaan. Kuva: Sauli Kaipainen, Somero-lehti.

 

ALPAKAT KERITTÄVÄNÄ. Mathildedalin alpakat vaihtoivat viime perjantaina kesäkuosiin. Satu Hotanen (vas.) leikkasi eläinten kynnet samaan aikaan, kun Iita Valjus keräsi Chris Williamsin keritsemiä villoja. Riikka Koli huolehti, etteivät alpakat kolhi päätään. Kuva: Lasse Kylänpää, Salon Seudun Sanomat.

 

PUNKIT SYYNISSÄ. Turun yliopiston punkkiprojektia varten puutiaisia keränneet Niko Tanski ja Jasmin Inkinen pääsivät helpolla Seilin saarella. Pitkään jatkuneen kuivuuden vuoksi kylänraitin lyhyeksi ajetuilta ja kuivahtaneilta nurmipientareilta ei tarttunut keräyslakanaan ainoatakaan puutiaista. Ei myöskään viereiseltä, rehevältä laidunniityltä. Kuivuus ei ole kuitenkaan tappanut puutiaisia. Ne ovat hakeutuneet maaperän kosteuteen odottelemaan niille suotuisampia olosuhteita. Kuva: Selma Paavola, Turun Sanomat.

 

KALUSTOON KUULUVAT. Yhtä varmasti kuin Salon iltatorit alkavat, paikalle saapuvat paimiolaiset Ritva Seppälä (vas.) ja Sisko Karvanen. He nauravat kuuluneensa kalustoon lähes 20 vuotta. Naisia viehättää sosiaalinen tapahtuma, joka on tuonut heille paljon tuttuja ja toisinaan kauppakin käy mukavasti. Kuva: Minna Määttänen, Salon Seudun Sanomat.

 

VALSSIN TAHDISSA UGISSA. Kari ja Terttu Häyrynen uskaltautuivat ensimmäisinä Pakkahuoneentorille tanssimaan. Taustalla musisoi Kuppilaorkesteri Pro. Tuusulalaiset Häyryset olivat tulleet ensimmäistä kertaa Uuteenkaupunkiin. Samalla käynnistyi auringon hellimä Merefest-tapahtuma. Kuva: Asko Tanhuanpää, Uudenkaupungin Sanomat.

 

DINOSAURUKSELLA RATSASTAJA. Suomea kiertävässä Super Expossa on esillä tietokoneohjattuja dinosauruksia. Akseli Koivuniemi, 5, pääsi ratsastamaan dinosauruksella. – Pelottavaa, hän kommentoi elämänsä ensimmäisen dinosaurusratsastuksen jälkeen. Kuva: Minna Määttänen, Salon Seudun Sanomat.

 

SUOMALAISET VENEET. Ulkomaiset toimittajat 22 eri maasta tutustuivat suomalaiseen venetuotantoon neljän päivän ajan Turun saaristossa. Alfred J. Boer (vas), Jarkko Pajusalo ja John Wooldridge nauttivat säästä, joka suosi venetapahtumaa. Amerikkalaisen veneilyalan julkaisun Marine Wordsin omistaja John Wooldridge on venehullu. Hän ei pysty nimeämään suosikkiaan 35 suomalaisvalmisteisen veneen joukosta. – Ne ovat kaikki niin upeita omilla tavoillaan. Olen täysin yllättynyt suomalaisesta veneenrakennuksen tasosta. Laatu on huikean hyvää, ja yksityiskohdat loistavia, hehkutti ensimmäistä kertaa tapahtumassa mukana ollut Wooldridge. Kuva: Jane Iltanen, Turun Sanomat.

 

 

PAIMION SOMENUORET. Paimion kaupunki on palkannut kesän ajaksi kaksi nuorta kertomaan kesätapahtumistaan sosiaalisessa mediassa. Paimion somenuoret -kaksikko Veikko Paavilainen ja Saara Vähämiko ovat luoneet someen uusia kanavia, joilla pyritään tavoittamaan paimiolaiset vauvasta vaariin. Kuva: Ina Virtanen, Kunnallislehti.

 

VIIKON KUVAT -SARJASSA mukana olevat lehdet: Auranmaan Viikkolehti, Kaarina-lehti, Kunnallislehti, Laitilan Sanomat, Loimaan lehti, Paikallislehti Somero, Salon Seudun Sanomat, Turun Sanomat ja Uudenkaupungin Sanomat.