Omenasatoa roudataan jo jäteasemalle

0
Ville Laine ja Henna Saloinen toivat jäteasemalle omenapuun oksia.

LOIMAA  Hilloa, sosetta, kiisseliä, piirakkaa, paistoksia ja uuniomenoita on jo tehty. Enää ei keksi, mitä tekisi, Henna Saloinen naurahtaa.

Ville Laine kertoo, että viime vuonna heille ei tullut yhtä ainutta omenaa, mutta tänä syksynä omenoita on tullut jopa ongelmaksi asti. Moni muukin kotipuutarhuri kamppailee nyt ylisuuren sadon kanssa.

Loimaan jäteasemalla omenaralli alkoi elokuun alussa ja kiihtyy viikko viikolta. Vaikka omenat saa tuoda asemalle ilmaiseksi, saattaa se kirpaista.

Tuojat ovat pääasiassa iäkkäitä ja tottuneet siihen, että omenat täytyisi hyödyntää, jäteaseman hoitaja Markku Nummela sanoo.

Jos omenia ei malta heittää pois, niille löytyy ottajia. Omenoita voi lahjoittaa esimerkiksi kaupungin keittiöille, seurakunnan ruoanjakoon tai metsästysseuroille peurojen ruokintapaikoille toimitettaviksi.

Ville Laine ja Henna Saloinen toivat jäteasemalle omenapuun oksia. Omenoitakin he mahdollisesti vielä tuovat, jos tuttava ei vie loppuja omenoita peuroille.

Lue lisää 4.9.2018 lehdestä