Pahennusta herättäneet mopoilijat saivat siunauksen Ypäjällä

0
Kuvituskuva: LL Arkisto/Katriina Reijonen

Ypäjä
Katriina Reijonen
Mopoilijat ovat saaneet Ypäjällä paljon polemiikkia aikaiseksi: valot eivät toimi, keulitaan vaarallisesti, pidetään kovaa ääntä ja kansoitetaan Salen piha.
Ypäjän seurakunnan nuorisotyönohjaaja Juha Puhtila päätti kokeilla, löytyisikö lääke kyläläisten ja mopoilijoiden väliseen eripuraan mopohartaudesta.
Nuoriso innostui ideasta ja kokoontui hyvissä ajoin torstai-iltana Kartanon koululle. Tunnelma oli malttamaton ja innostunut, kerrankin järjestetään jotain erilaista ja uutta. Koululta lähdettiin tasan kello kuusi ajamaan letkana Perttulan kautta määränpäähän.
Puhtilan mielestä mopoporukat ovat elävän kylän merkki. Mopoilijoita ei tulisi pitää pelkkänä riesana, sillä nuorissa on tulevaisuus.
– Monet aikuiset ovat tehneet samoja temppuja kuin nykyiset nuoret, mutta miten saataisiin rauha eri osapuolten välille? Pitäisi muistaa kunnioittaa toinen toista, paikkoja ei saa rikkoa ja koitetaan välttää kovia ääniä, Puhtila muistutti.

Letkassa ajoi yhteensä 27 ajoneuvoa. Mopoharrastajat saivat tilaisuuden päätteeksi heijastinliivit. Kuva: Katriina Reijonen.

Lue lisää 6.10.2018 lehdestä