Domuksen myynnistä käydään neuvotteluja

0

Domus Yhtiöiden konkurssipesä on todennäköisesti löytämässä ostajan. Konkurssipesänhoitaja Hannu Ylönen arvelee, että Loimaan ja Korian tehtaat tullaan myymään eri ostajille.  Tehtaiden myyminen yhdessä samalle ostajalle ei ole kuitenkaan poissuljettu vaihtoehto. Domus Yhtiöillä oli ikkunatehdas Loimaalla ja kalustetehdas Kouvolan Korialla.

Konkurssipesänhoitaja Ylönen luonnehtii yhteydenottojen määrää varsin runsaaksi. Yhteydenottoja on tullut kotimaan lisäksi ulkomailta. Hän on tyytyväinen siihen, miten monta todella potentiaalista ostajaa konkurssipesä on tavoittanut. Keskustelua on käyty useampien ostajakandidaattien kanssa.

– Näillä, joiden kanssa asiaa punnitaan, on kokemusta, taitoa, tietoa ja pääomaa, Ylönen painottaa, mutta ei voi tässä vaiheessa kertoa ostajista enempää.

Pesänhoitaja arvioi, että tammikuun aikana tiedetään, kenen tai keiden kanssa neuvotteluja viedään kaupan teon suuntaan. Tällä hetkellä ostajaehdokkaiden kanssa on neuvoteltu muun muassa aikatauluista, jotka pyritään ottamaan huomioon kauppojen toteutuessa. Vaikka konkurssipesän tavoitteena on edetä myyntiprosessissa ripeästi, toiminnan siirtyminen ostajalle vienee aikaa.

Varsinais-Suomen käräjäoikeus asetti Domus Yhtiöt Oy:n konkurssiin 19. joulukuuta ja tehtaan kaikki työntekijät irtisanottiin. Keskinäinen Työeläkevakuutusyhtiö Elo jätti velkojan konkurssihakemuksen marraskuussa, mutta Domus Yhtiöt hakeutui konkurssiin itse.

Katriina Reijonen

 

Lue lisää 5.1.2019 lehdestä

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here