Viikon kuvat: Loimaalaista ammattitaikaa, superverikuu ja 62 vuotta ratissa

0

Maanantaina katseet suunnattiin taivaalle ja ihmeteltiin punaista ja pimeää kuuta. Kansalaisten kunto on kuluneella viikolla taatusti kohentunut, sillä lumitöitä on tehty melkein joka päivä.
Littoisissa on ihmetelty jo pitkään rikki mennyttä kylttiä, joka kertoo paikan nimeksi ”Toinen”. Liedossa suunnitellaan alttaria keskelle kirkkoa.
Valmet Automotiven uusi pääluottamusmies on nainen. Hän on ensimmäinen nainen tässä virassa.

VIIKON KUVAT on yhdeksän sanomalehden yhteinen juttusarja, joka esittelee kohokohtia viikon uutiskuvista ja puheenaiheista. Katso kuvat ja lue tarinat kuvien takaa.

 

RAJUA JA REILUA. Turussa Peltolan ammattikoulun liikuntasalissa pelattu pyörätuolirugbyn avoimen SM-sarjan osaturnaus käynnistyi kotijoukkue Trojansin komennossa. Turkulaiset nappasivat kaksi voittoa lauantain peleistään. Vaikka laji on fyysisen ja raisun joukkuepelin maineessa, soveltuu se hyvin niin ratakelauksen paralympiavoittajalle kuin moninkertaiselle jousiammunnan arvokisakävijälle. Kuva: Ari-Matti Ruuska, Turun Sanomat.

 

KYLTTI ON PIAN HISTORIAA. Littoinen-kyltti on ollut vuosikausia rikki. Rikkinäisessä kyltissä on lukenut pitkään pelkästään paikkakunnan loppuosa ”toinen”, kunnes marraskuussa kyltin etuosaan ilmestyi itse tehty jatkopala. Nyt kyltti odottaa poistamista tien varresta. – Kylän nimiä koskevista kylteistä on linjattu, että ne poistetaan sitä mukaa kun ne hajoavat, kertoo Ely-keskuksen aluepäällikkö Markus Salminen. Kuva:Jan Sundman, Kaarina-Lehti.

 

SUPERVERIKUU. Täydellistä kuunpimennystä ihmeteltiin maanantaiaamuna pilvettömillä alueilla. Samaan aikaan sattui superkuuksi kutsuttu ilmiö, jossa kuu on lähempänä maata kuin tavallisesti. Kuuta kutsuttiin siis superverikuuksi. Tässä kuunäkymä Salosta. Kuva: Kirsi-Maarit Venetpalo, Salon Seudun Sanomat.

 

AARRE TALLIN KÄTKÖISSÄ. Merimaskulaisen Heikki Randellin tallissa seisoo aarre, Chrysler vuosimallia 1927. Kun Randell aloitti auton entisöinnin vuonna 2017, siitä oli jäljellä vain paljas runko. Nyt 92 vuotta vanha auto kiiltää, ja sen moottori käy hyvin. Viininpunaiset, samettisen sileät penkit houkuttelevat kyytiin. Ajeluille autokaunotar viedään vain harvoin. Kuva: Ari-Matti Ruuska, Turun Sanomat.

 

62 VUOTTA RATISSA. Kuusjoella asuva Sinikka Salo, 91, autoilee edelleen useana päivänä viikossa. Autolla hoituvat kätevästi kauppareissut sekä ystävien ja sukulaisten tapaamiset. Kesällä Salolla tulee täyteen 62 vuotta auton ratissa. Ajokortin hän uusi viimeksi reilu vuosi sitten. Kuva: Minna Määttänen, Salon Seudun Sanomat.

 

PIENIÄ TAIKOJA PÄIVITTÄIN. Sylvi Pellonperä muuttui lumikuningattareksi Oona Nuutilan käsissä. Meikkaajana oli Nuutilan kanssa myös Tytti Paavilainen Novidan ammattilisen koulutuksen avoimissa ovissa. Koulun mielestä ammattiosaaja tekee pieniä taikoja, vaikka päivittäin. Kuva: Marianna Rovio, Loimaan Lehti.

 

KIRKOSTA KESKUS. Liedon kirkkoherra Risto Leppänen ja suntio Elina Tupala ovat innoissaan Pyhän Pietarin kirkon tulevasta remontista. Heidän mielissään kirkosta tulee jälleen seurakuntaelämän keskus. Yksi suuri mullistus on suunnitteilla kirkon keskelle. Siihen halutaan alttari. Suorien penkkirivien sijaan istuimet ympäröivät alttaria. Muutoksella haetaan vuorovaikutusta ja yhteisöllisyyttä. Kuva: Lennart Holmberg, Turun Sanomat.

 

LÖYTYYKÖ SITEITÄ? Perniössä suksia myyvä Vesa Oksanen tekee pitkää päivää lumisen talven ansiosta. Uusien suksien lisäksi joskus kysytään harvinaisempiakin tarvikkeita. Aarno Salaspuro poikkesi viime perjantaina kysymään, löytyisikö 1920-luvun puusuksiin umpihankihiihtoon sopivia retkisiteitä. Kuva: Minna Määttänen, Salon Seudun Sanomat.

 

TIETEEN KILPAJUOKSU AIKAA VASTAAN. Tietoja kaikista Suomessa tunnetuista eliöistä siirretään parhaillaan jättimäiseen tietoportaaliin, Suomen Lajitietokeskukseen. Turun yliopistoissa säilytetään muun muassa 4 miljoonaa eläinnäytettä ja kolmea kaapillista Turun palolta säästyneitä hyönteisnäytteitä. Eläinmuseon piekana himoitsee saaliiksi Ilari E. Sääksjärven esittelemää 1800-luvun puolivälin hyönteiskokoelmaa. Kuva: Timo Jakonen, Turun Sanomat.

 

KENGÄT LENSIVÄT KUUBAAN. Somerolainen tanssista ja erityisesti salsasta innostunut Jody Mérellen reissasi Kuubaan ja vei sinne lahjoitettavaksi 80 paria kenkiä. Mérelle löysi tanssikoulu La Casa del Sonin, jonne hän vei lahjoituskengät jaettavaksi. Tämä nainen sai kaksi paria käyttöönsä. Kuva: Jody Mérelle, Somero-lehti.

 

LOIMAAN ÄMMÄT TEKEVÄT OMAT POLKUNSA. Loimaalaisen Ämmät äänessä -kansanmusiikkiyhtyeen keikoilla soivat kitaran ja kanteleen lisäksi myös esimerkiksi raastinrauta ja puulusikat. Iina Wahlströmin, Elsa Hietalan ja Laura Kilpiön bändissä uskalletaan tehdä asioita muutenkin kuin täydellisesti. Kansanmusiikkia ja moderneja vaikutteita yhdistävä yhtye on soittanut yhdessä kuusi vuotta. Vaikka yhtyeen jäsenistä vain yksi on paljasjalkainen loimaalainen, maalaisuus on kaikille tärkeää. – Meille maalaisuus merkitsee sitä, ettei yritetä olla hienompia kuin ollaan, Laura Kilpiö sanoo. Kuva: Jane Iltanen, Turun Sanomat.

 

SUOMIFILMI SOI CRUSELLIN JUHLASSA. Uudenkaupugin kulttuurikeskus Crusell täyttää 30 vuotta. Juhlakonsertin teemana olivat Suomifilmin ikimuistoiset kappaleet. Reetta, Jere ja Päivi Ristimäki tunnelmoivat Crusellin lavalla. Taustalla säestyksestä vastanneet Jukka Ojala, Tommi Asplund ja Marko Puro. Kuva: Asko Tanhuanpää, Uudenkaupungin Sanomat.

 

LUNTA JA LUMENLUONTIA. Raumalainen Liisa Salmi huhki keskiviikkona lumikolalla Turun Pohjolan puutaloalueella. Tyttärensä luona kylässä ollut Salmi kiitteli lumenluonnin käyvän reippaasta kuntoilusta. Viikonlopuksi on luvassa pakkasta, joka voi kiristyä –15 asteeseen, ja lumisateetkin näyttävät harvenevan. Kuva: Jane Iltanen, Turun Sanomat.

 

ENSIMMÄINEN NAINEN. Valmet Automotiven uusi pääluottamusmies on Miia Kelsey. Yhtiön historiassa ensimmäistä kertaa tehtävää hoitaa nainen. Kelsey on melko uusi uusikaupunkilainen. Hän muutti kaupunkiin reilu neljä vuotta sitten Satakunnasta, Nakkilasta ja aloitti työt autotehtaalla. Kuva: Eija Isotalo, Uudenkaupungin Sanomat.

 

SKEITTAUSTA JA STAND UPIA. Mika Eirtovaaran Turkuun perustama skeittikauppa The Day Off toimii nykyisin myös stand up -klubina. – Stand up tulee luontevasti, kun itsellä on suhteet siihen suuntaan. Mutta on meille tulossa bändejäkin, Eirtovaara lupaa. Kuva: Jori Liimatainen, Turun Sanomat.

 

KARAVAANARI LUMITÖISSÄ. Yläneeltä Kallionokan karavaanarialueelta löytyy sisukkaita vaunuilijoita talvipakkasillakin. Erja Vilén kertoo rakastavansa lumitöitä. Hän näkeekin asuntovaunuilun yhtenä isona plussana juuri lumityöt, joita hän ei rivitalokodissaan Loimaalla pääse juuri tekemään. Siellä hän sanoisikin istuvansa lähinnä neljän seinän sisällä, kun vaunulla sen sijaan saa nauttia ulkotöistä ja luonnosta. Kuva: Sari Holappa, Auranmaan Viikkolehti.

 

VALOA LAITILAAN. Kustaa Hiekan kulttuuriviikon kantava teema on valo. Taiteilija Mollu Heinon suunnittelemat valotaideteokset sytytettiin Laitilassa sunnuntaina. – Tämä on kauhean kiinnostavaa, kun pääsee vaikuttamaan tunnelmaan. Lisäksi tässä nostetaan esille paikallisia kulttuurikohteita, kertoo taiteilija. Valoteokset loistavat vielä sunnuntaihin asti. Solina Saarikoski, Laitilan Sanomat.

 

Viikon kuvat -sarjassa mukana olevat lehdet:

Auranmaan Viikkolehti, Kaarina-lehti, Kunnallislehti, Laitilan Sanomat, Loimaan lehti, Paikallislehti Somero, Salon Seudun Sanomat, Turun Sanomat ja Uudenkaupungin Sanomat.