”Aivosoluja tuhoutuu joka minuutti” – aivoverenkierron häiriön oireisiin on puututtava heti

0
Kliinisen hoitotyön asiantuntija Tarja Kurikka näytti Eila Tuomistolle, kuinka eteisvärinärytmiä tunnustellaan. Eteisvärinä lisää merkittävästi aivoinfraktin riskiä. Kuva: Kiti Salonen.

LOIMAA Aivoverenkierron häiriön oireet olisi tärkeää tunnistaa mahdollisimman nopeasti.

– Aivosoluja tuhoutuu joka minuutti, neurologi Elina Rauhala sanoo.

Tutkitusti suurin viive hoitoon pääsyssä aiheutuu kotona, kun potilas jahkailee hoitoon hakeutumista. Rauhala kehottaa oireiden ilmaannuttua soittamaan välittömästi 112:een.

Missään nimessä ei saa mennä jonottamaan terveyskeskukseen tai odottaa aamuun. Vaikka oireet menisivät välillä ohi, ne voivat palata entistä pahempina.

Aivoverenkierron häiriöön viittaavia oireita ovat muun muassa toispuoleinen raajojen heikkous tai tunnottomuus, suupielen roikkuminen, puhekyvyn häiriöt, näköhäiriöt sekä tasapainon häiriö ja voimakas huimaus kävellessä.

Käynnissä olevan Aivoviikon teemana on Vaali aivojasi. Tyks Neuron torstaina Prisma-keskuksessa järjestämässä tapahtumassa oli mahdollista keskustella aivoterveydestä asiantuntijoiden kanssa, mittauttaa verenpaine ja opetella tunnustelemaan eteisvärinärytmiä.

Sekä aivo- että muistiterveyttä pystyy edistämään terveillä elintavoilla: liikkumalla, syömällä terveellisesti, välttämällä ylipainoa ja päihteiden käyttöä, olemalla sosiaalisesti aktiivinen sekä harrastamalla aivojumppaa.

 

Kliinisen hoitotyön asiantuntija Tarja Kurikka näytti Eila Tuomistolle, kuinka eteisvärinärytmiä tunnustellaan. Eteisvärinä lisää merkittävästi aivoinfarktin riskiä. Kuva: Kiti Salonen.

Lue lisää 16.3.2019 lehdestä