Hurrikaani suosikkina keskiviikkona alkaviin puolivälieriin

0
Tätä olisi taas tarjolla. Tapio Toiviainen, Karri Kutinlahti ja Antti Ropponen tuulettavat suotuisasti päättyneen pallon jälkeen. Kuva: Juuso Riponiemi

LENTOPALLO Runkosarjan voittajana Hurrikaani-Loimaa saa vastaansa kahdeksanneksi sijoittuneen Team Lakkapään. Ottelusarjassa ei ole kuin yksi suosikki, ja se on Hurrikaani.

Hurrikaanin avauskausi Jussi Heinon alaisuudessa on ollut tähän saakka lähes täydellinen. Se on pystynyt pelaamaan tasaisesti läpi kauden, vaikka viime aikoina poissa vahvuudesta ovat olleet pitkäaikaispotilaat Eemeli Kouki ja Karri Kutinlahti.
Parhaiten joukkueen tasosta kertoo, että joukkue on hävinnyt vain kerran kaksi ottelua putkeen.
– Tehtiin jo kesällä paljon lajitreeniä ja luulen, että vähintään tuplasimme pallon kanssa harjoittelun aikaisempiin kausiin verrattuna, Jesse Mäntylä miettii.
Samoilla linjoilla on päävalmentaja.
– Keväällä aloiteltiin ja ollaan tultu viikko kerrallaan tähän pisteeseen. Tietty rutiini on löytynyt, ja viime peleissä, kun fyysinen väsymys on painanut, olemme voittaneet hyvin pitkälle paremman rutiinitason turvin.
Heino on tunnettu kovan harjoittelun ystävänä. Kuitenkaan pelkkä harjoittelu ei ole ollut menestyksen salaisuus.
– Jos kova harjoittelu olisi ainoa tie menestykseen, keväällä olisi kaikki Suomen mestareita. Uskon, että olemme harjoitelleet kovaa, mutta harjoittelussa on ollut järki koko ajan mukana. Meillä ei esimerkiksi ole ollut kuin pari loukkaantumista kauden aikana, libero Mäntylä huomauttaa.

Hurrikaani on tällä hetkellä joukkue, joka pelaa voittavaa lentopalloa. Viime vuosien räiskyvä ja näyttävä mutta virhealtis hyökkäyspelaaminen on vaihtunut fiksuksi pelaamiseksi. Edelleenkään pelaaminen ei ole välttämättä hohdokasta, mutta pelitapa on tehokas.
– Kun harjoitellaan yhdessä ja paljon, pelitapa tulee tutuksi ja pelaajat alkavat luottamaan luotuun taktiikkaan, Heino summaa.
Pelitavan ja joukkuepelaamisen lisäksi muutamat pelaajat ovat nostaneet profiiliaan huomattavasti. Kolmikko Antti Ropponen, Tomi Rumpunen ja Matti Oivanen pelaa nyt uransa parasta lentopalloa.
Ropponen on rikkonut omat henkilökohtaiset ennätykset pisteissä, ässäsyötöissä ja torjunnoissa. Samoin Rumpunen on tehnyt huiman kehitysloikan hyökkäyspelaamisen suhteen. Mies merkkautti runkosarjaan 344 pistettä, joka on 44 pistettä enemmän kuin edellinen piste-ennätys. Kun muistetaan, miten rikkonaisia kausia kapteeni Oivasella on alla, on suorastaan ihme, minkälaisella tasolla keskipelaaja pelaa juuri nyt.

Keskiviikkona ja torstaina Loimaalla pelattavissa kahdessa ensimmäisessä puolivälierässä Hurrikaani on selvä suosikki.
Rovaniemeläiset ovat tällä kaudella hävinneet kaikki neljä kohtaamista Hurrikaania vastaan. Ja edellisestä Lakkapään voitosta on aikaa jo lähes kolme vuotta. Sen jälkeen loimaalaiset ovat voittaneet 16 ottelua putkeen.
Päävalmentaja kuitenkin varoittaa, etteivät takinnapit saa olla auki.
– Fokus ei saa karata yhtään. Toivon, että pojat jatkavat samalla tavalla kuin runkosarjassa. Tiikerit- ja Akaa-pelit osoittivat, että yhtään ei parane sooloilla. Meillä on peruspeli hyvällä tasolla, sillä pärjäämme myös nyt, Heino pohtii päivää ennen puolivälieräsarjan alkua.
– Meillä on vastassa pitkä ja ulottuva joukkue. He antavat pallolle rohkeasti kättä, Heino varoittaa.

Puolivälieräsarjasta etenee kolmella voitolla välieriin.Hurrikaani ja Team Lakkapää kohtaavat keskiviikkona ja torstaina Loimaalla. Kolmas peli on sunnuntaina Rovaniemellä. Mahdollinen neljäs peli on sekin Rovaniemellä maanantaina. Viides ja ratkaiseva peli pelattaisiin Loimaalla ensi viikon torstaina.