Susi havaittu viimeksi Kauhanojalla ja Joenperässä

0

LOIMAALLA Valloxin pihalla torstaiaamuna videoidut susihavainnot ovat herättäneet runsaasti huomiota. Asiasta on keskusteltu vuolaasti työpaikoilla, kahvipöydissä ja sosiaalisessa mediassa.
Loimaan seudun riistanhoitoyhdistyksen petoyhdyshenkilö Ari Savolainen kertoo, että hänelle oli soitettu kyseisestä eläimestä jo noin 20 susihavaintoa torstaina kello 10 mennessä. Ensimmäiset havainnot ovat Myllykylästä, viimeisimmät Joenperästä ja Kauhanojalta.

Petoyhdyshenkilön valistunut arvio on, että jos kyseessä on yksi tällä alueella aiemminkin liikkuneista susista, se jatkaa kohti Mellilää ja sieltä Niinijoen suuntaan.
Savolaiselle on lähetetty Valloxin pihassa kuvattu video, joka on poikkeuksellisen hyvälaatuinen, koska se on otettu aamulla valoisaan aikaan.
– Kyllä videolla olevaa eläintä täytyy kuvan perusteella sutena pitää, mies toteaa.
– Sataprosenttista tunnistusta kuvasta ei voi tehdä, ja yöpakkasten vuoksi jäljetkin ovat huonoja, mutta kyllä eläintä täytyy kohdattaessa sutena pitää. Ja kannattaa muistaa sekin, että eivät isot irralliset koiratkaan ihan vaarattomia aina ole.
Savolainen kertoo, että yhteydenottoja on tullut myös lasten vanhemmilta. Koulumatkoista on oltu huolissaan.
Hän korostaa, että susien karkotus- ja lopettamispäätöksistä vastaa poliisi. Riistanhoitoyhdistys voi puuttua asiaan vain poikkeuksellisen vakavissa hätätilanteissa.