”Unohditko mennä kassan kautta”, Kaikkien aikojen Kopit, osa16

0

Loimaan Lehti ryhtyi julkaisemaan Koppeja vuoden 2003 joulukuussa. Julkaisemme tekstiviestipalstamme 15-vuotissynttäreiden kunniaksi kaikki sähköisestä arkistostamme löytyvät Kopit nyt netissä muutaman kuukauden pätkissä.

Tähän päivään mennessä niitä on ehditty paperilehden tekstiviestipalstalla julkaista jo lähes tuhat sivua – ja sanansa ovat saaneet sanoa niin Audimies, Kuntalaispassiivi, Veronmaksaja, Uneton kuin Stetoskoopin uhrikin ja tuhannet muut nimellään ja nimimerkillä.

Monella lukijalla on lempiaiheensa ja monilla peräti lempi-Koppinsa. Syksyllä 2019 saa Loimaan teatterissa ensi-iltansa näytelmä, jonka repliikit ovat vain ja ainoastaan Koppeja.

15.7.2008

 

Onnittelut Kati Uusitalolle – ilman  Loimaan Lehteä aamuisin ei tiedä, mitä kaupungissa puhutaan. Luotan sinuun, kuten me useat muutkin lukijat!

Uutisnälkäinen

 

 

Kukkaispoika, Hirvikosken kioskilta saa ruusuja ja muitakin kukkia ilta kahdeksaan saakka.

Toinen Kukkaispoika.

 

 

Alastaron ja Hirvikosken välillä liikkuu laiha mustavalkoinen kissa. Sunnuntaina liki Vahvalan risteystä. Maanantaina jo 6 km Hirvikosken suunnasta. Tuntuu etsivän ruokaa tienpenkalta. Onkohan eksynyt?

Pyöräilijä

 

 

Vain politikointia Päivi Nummela! Kiitos Jutta, että edes yrität ajaa tavallisten ihmisten asiaa.

 

 

Kari Nummila se jaksaa nähdä natsi-Saksassa pelkkää hyvää. Mutta hiukan sentään historian tuntemusta. Viipurin lääniä ei enää ole.

 

 

Torni on ylikuormitettu viikonloppuisin. Kerätäänkö näin rahaa talon korjaukseen?

Pienet saappaat

 

 

Enpä lainaisi muijaa naapurille, jos sellainen olisi. Saatikka koiraa, jos sellainen olisi. Kannattaisi tutkia asiat paremmin, vaikka ei olisi salapoliisi!

Yksiö

 

 

Onnea Helenalle ja Jukalle. Kiitos ihanasta illasta.

Naapurit.

 

 

17.7.2008

 

Kiitokset niille loimaalaisille kauppiaille, jotka annatte liikuntaesteisen sovittaa vaatteita kotona, kun yhdenkään liikkeen sovituskoppiin ei mahdu pyörätuoli avustajineen. Avustajana olen tätä luottamusta arvostanut ja sovitukseen saadut asusteet välittömästi palauttanut tai valitut maksanut. Näissä liikkeissä on omissakin asioissa mieluisaa asioida.

Avustaja

 

 

Miksi pienet puistoalueet pilataan uusilla taloilla, vaikka olisi muitakin paikkoja?

Ei tää kaupunki taloista rikastu!

 

 

Tehkää kuinka järjetöntä hyvänsä niin kaupungin virkamiehet ajavat autolla ohitse ja toteavat, ettei asia kuulu heille, vaikka osa alueesta on kaupungin!

 

 

31.7.2008

 

Järjestäjille kiitokset Mellilän senioreille järjestetystä virkistystilaisuudesta. Makkaraa syötäessä keskustelimme Reinen kanssa vanhoista makkaransyöntiennätyksistä, mutta toimittaja taisi olla epähuomiossa laittanutkin ehkä oman ennätyksensä meidän piikkiimme. Niin kunnioitettaviin saavutuksiin emme sentään ole yltäneet.

Ahti Kangassuo

 

 

Suuret kiitokset Loimaan kaupungin urheilualueiden hoitajille Hirvikosken urheilukentän kunnostamisesta tiistain Lopsin B-poikien jalkapallo-otteluun! Milloinkaan kenttä ei ole ollut näin hienossa pelikunnossa! Kyllä nyt sitä kelpaa näyttää vieraileville 2-divarin joukkueillekin!

Reino Kataja

 

 

Sinulle, joka ”ostit” hiljakkoin kirpputorilla kauniin puisen lippaan, jossa oli sydämenmuotoinen aukko molemmissa päissä, sininen raita kiersi lipasta. Siinä oli kansi ja koristeena ankkoja, jolla oli sininen rusetti kaulassa. Lippaan sai kiinni seinään. Unohditko mennä kassan kautta, vaikka hintakaan ei ollut kallis?

Pöydästä hävinnyt

 

 

Kysyisin näin yleisesti onko laillista ajaa esimerkiksi autoa morfiinin vaikutuksen alaisena? Onko oikein, että aineen käyttäjä saa pitää ajokorttinsa. Tiedän yli 70-vuotiaan miehen Loimaalta, joka uusii ajokorttinsa yksityislääkäreillä, jotka eivät hänen morfiininkäytöstään tiedä.

Arja S

 

 

Me suomalaiset valitamme aivan turhan helposti kuumasta ilmasta. Nautitaan nyt, kun sitä aurinkoa vihdoinkin on!

Kesätyttö 

 

 

Oletteko eläkeläiset seuranneet mitä korotuksista jää kukkaronpohjalle. Hintojen nousu on syönyt korotukset.

Eläkeläinen

 

 

”Pyöriäisenä” soisin hiekkateiden kunnostajien suosivan soraa teräväkulmaisen, pyörän kumit puhkovan sepelin sijaan.

Sepeli ei vetele

 

 

Reijo kulta, Kojonperässä voi kuivata haketta vaikka kellon ympäri!

Lissu

 

 

2.8.2008

 

Minä ainakin sain kunnon palvelua Kelasta! Ilman Kelan virkailijan neuvoja olisin jäänyt ilman kahden päivän sairaslomakorvausta. Kyllä Kelassa autetaan, kun asiallisesti toimii. Töissähän sielläkin vain ollaan.

Henry Mikkola

 

 

Kiitos iloisesta yllätyksestä kangaspakan kotiin kuljettaneelle henkilölle. Tällainen apu virkistää mieltä.

Pyöräilijä Suojastontieltä

 

 

En ole lähettänyt Loimaan Lehdessä 31.7. julkaistua koppia, jossa kysytään morfiinin vaikutuksen alaisena autolla ajosta.

Arja Sikiö

 

 

Suuret kiitokset Teille Mika H. ja Markus K. ja muille auttajille.

Esko ja Maija

 

 

Kiitos Punkalaitumen 4h-yhdistykselle erinomaisesta työstä hukkakauraa vastaan! Milloin Loimaalle saadaan hukkakaurapartio?

Maanviljelijä

 

 

Tervetuloa loimaalaisiksi Minna ja Ville!

Tuleva suku

 

 

Kiitos sinä tuntematon kanssakulkija, joka löysit avainnippuni 30.7. ja veit K-Supermarketin kassalle. Tuokoon elämä sinulle iloa ja onnellisuutta niin kuin se toi minulle sinun kauttasi.

Sirpa

 

 

Kirppismyynti on kiva harrastus, harmittaa vaan, kun aina ”häviää” jotain ja sattumalta sitä vähän parempaa tavaraa.

Häviää mielenkiintokin

 

 

Hei Kesätyttö! Kai siitä säästä saa aina valittaa? Ei kaikki tykkää helteestä niin kuin ei kaikki tykkää sateestakaan. Hyvää kesää silti!

Sadetyttö

 

 

Oletko nähnyt meidän puna-ruskeaa, pitkäkarvaista, leikattua kollia Niinijoki–Vilvainen alueella? Mahdolliset havainnot p. 040 535 2894.

Konsulttikolli Unski kadoksissa!

 

 

Missä olet Hulmin osaavin, tehokkain ja vieläpä ystävällisin huoltomies? Kaikki korjaustyöt odottavat paluutasi. Lisäksi hukumme roskiin, tumppeihin, lasinsäröihin, ruohonkorsiin ym. roskiin. Pesutupa on sikamaisen siivoton. Roskiksessa mm. kolme huuhteluainepulloa. Pesuainekourut täynnä haisevia, limaisia pulverinjämiä?? Vaikket siivooja olekaan voisit, ehkä, viedä kaiken muun työsi ohella, viestiä eteenpäin, pääkallonpaikalle. Me emme uskalla! Joten vihreä auto pikaisesti paanalle!

 Mummut penkillä

 

 

Hyvä uneton Hulmilla taas… Minun arvomaailmani toimii niin, että jos lapset tekee jotain väärää, on aikuisen tehtävä puuttua ja mennä vaikka ihan rohkeasti juttelemaan lapsen vanhemmille. Itse ainakin äitinä toivoisin, että jos lapseni tekisi jotain väärää tietämättäni, siitä tultaisiin sanomaan suoraan. Lehti ei ole oikea paikka ”kasvattaa” lapsia, vaan suora puhe. Jokaisella meillä kuitenkin on kyky puhua. Vai mitä?

 

 

5.8.2008

 

Olisiko mitenkään mahdollista saada kello esimerkiksi kaupungintalon seinälle – näkyisi siitä torillekin!

Pessimisti

 

 

Niinpä, mummut penkillä. Hulmilla näkee, kuka osaa työnsä ja kuka ei. Tällä hetkellä iloinen ja rehti vihreän huoltoauton kuljettaja on taas töissä ja ympäristö ja paikat kunnossa. Pienetkin asiat voivat paisua katastrofiksi, jos niitä vain siirretään. Kiitos! Olit varmasti ansaitulla kesälomallasi! Työniloa, ethän jätä meitä?!

Me muut mummujen lisäksi

 

 

Voisiko kaupungilta saada opasta, joka näyttäisi tien ja turvaisi kotiintulon ja töihinmenon säkkipimeässä Hulmilla?

Otsalamppuko pakollinen

 

 

Rompetori on hyvä asia Loimaan liikkeille ja hyvää mainosta koko kaupungille, mutta onko nyt ahneus iskenyt myyjiin, kun hintataso ylittää jo paikoin jopa antiikkimessut. Ei näin saada kävijöitä lisää.

Ahneudella on määrätynlainen loppu

 

 

Rompepäivä: keskusta täynnä autoja ja ihmisiä. Mitä tekevät kauppiaat? Sulkevat ovensa, vaikka pitäisi pystyttää myyntipöytiä ulos! Turha valittaa asiakkaiden puutetta, kun ei käytetä myyntitilaisuuksia hyväksi!

 

 

Olin vaatekutsuilla ja hämmästyin, kun aikuiset ihmiset eivät osaa käyttäytyä, vaan ovat jatkuvasti äänessä.

Hävetkää!!!

 

 

Miksi naiset haukkuu miehiä huijattaviksi ja tyhmiksi ja kuitenkin menevät niiden kotiin asumaan? Vai ovatko miehet jo niin tyhmiä, etteivät huomaa, että käytetään hyväksi. Oma hyvinvointi kyllä varmasti kohenee, kun asuu toisen kodissa ilmaiseksi.

 

 

Opeta koirasi tekemään jätökset omalle asuinalueelle, ei lasten leikkipaikalle tai toisten ikkunoiden alle. Ehkä se nenä suuntautuisi muualle kuin kohti kuuta!

Vika ei koiran

 

 

Minigolf kauppalaan on hyvä ajatus. Muutamilla paikkakunnilla Lionsin tapaiset järjestöt pyörittävät rataa keräten rahaa siten hyväntekeväisyyteen.

ATM

 

 

AU jyräsi Viitasaaren upealla nurmikentällä ja Hurrikaani-hallissa. ”Kusiysit” asialla, mutta missä oli Seppo, ABC:llä varmaan…

Mestarit

 

 

7.8.2008

 

Hei Sampsa! Kiitoksia hyvästä kaupasta Rompetorilla. Minuakin hykerrytti, kun kuulin erään toisen myyjän hinnan samanlaisesta tuolista, 25 e…

 

 

Meitä on kolme perhettä. Olemme hieman aikaa käyneet Forssassa hakemassa ruokatarpeet. Pystymme maksamaan autokulut, jopa jääkin.

Toivotamme Lidlin tervetulleeksi!

 

 

Maaseudun yllätysvieraat: ajat ja tavat muuttuvat, soittakaa ennen kuin ilmestytte pihalle! Ja aikamiespojat: hommatkaa oma elämä, älkääkä sotkeko toisten (perhe-) elämää norkoilulla nurkissa, -kele!!

Vai kadehditteko kaveria??

 

 

Loimaan poliisi! Pitäkää ratsioita Niittukulman tietyömaan kohdalla. Päivittäin törkeitä ylinopeuksia ja ohituksia ohituskieltoalueella. Miksi ei välitetä?

S38

 

 

Nyt kun Loimaan koskille on pystytetty kyltit, laittakaa kuntoon myös Vesikosken myllymuseon kyltti ja lieneekö syytä miettiä myös kyltin paikkaa uudelleen…

Ohikulkija

 

 

Kiitoksia maanantaina Hirvikoskella Lilli-kissan etsinnöissä avustaneille. Kisu pääsi eläinlääkärin kautta kodin lämpöön ja ruokakuppien ääreen pitkän reissailun jälkeen.

Marika

 

 

Kaipaako kukaan kesyä pitkäkarvaista kissaa. Pohjaväri valkoinen, ruskeilla sekä mustilla laikuilla. Löytynyt Alastaro–Oripää -rajalta.

0449991141 tai MLEK

 

 

9.8.2008

 

Tampereella polttoaineiden hinnat ovat olleet tolpilla jo parin viikon ajan noin 8 senttiä halvemmat kuin Loimaalla – vrt. dsl 1.439–1.359! Kartelli toimii?

TDCI

 

 

Ensinnäkin suuri kiitos kunnollisista tenniskentistä Hirvikoskelle, mutta… kenttiä saisi olla yksi tai jopa kaksikin lisää – harrastajia meinaan riittää. Ja tänäänkin (7.8.) tuuli todellakin hankaloitti pelaamista – elikäs: olisiko mitenkään mahdollista saada urheilukentän puolelle jonkinlaista seinää, tuulisuojaa (esim. pressu)? Ja nythän on talvi tulossa… onko mahdollista päästä Hirvihoviin kerran pari tunniksi pariksi viikossa tennistä pelaamaan? Loimaallahan on tennishalli, mutta työttömänä linja-autolla se käy kalliiksi…

Tennis is my life

 

 

Kiitos Hannes Heikkilä, kun pidät meidät ajan tasalla TSV:n tekemisien kanssa.

Utelias 

 

 

Hyvä äiti, joka pistit poikasi myymään lasten tavaraa Rompepäiville etkä itse kehdannut olla tiskin takana myymässä. Ostimme pienelle pojalle kanava-vesilelun, joka oli muovipussissa. Tiedoksi sinulle, että kuva oli Brion, tavara oli Plaston ja veneet olivat Haspon. Osa osista puuttuu, osa rikki ja ne veneet ovat aivan liian suuret! Hyvä opettaa lapset myymään roskikseen sopivaa tavaraa kahdeksalla eurolla.

Ahneella on…

 

 

Kerrankin oli pääterveysasemalla lääkärin päivystyksen vastaanotossa iloinen ja pirteä ihminen, ei pitkä jonotus haitannut yhtään.

Kiitokset Lindalle

 

 

Ammattikorkeakouluun voi hakea myös ammatillisella perustutkinnolla, vaikka Katseet tulevaisuuteen -jutusta (LL 7.8.) voi saada toisen käsityksen. Ylioppilastutkintoa ei tarvita enää välttämättä yliopistoonkaan hakiessa (3. v amm.perustutkinnolla voi hakea.)

Pätevä ope ilman lukiota

 

 

Punavalkoinen kakiva vai mikälie kevari. Ajat joka päivä Hirvikoskentietä täysillä edestakaisin. Toivottavasti korttisi lähtee pian, ennen kuin henkesi.

Bored

 

 

Ei ehkä kuulu Loimaalle Tiibetin ja Kiinan ihmisoikeusasiat, mutta onhan täälläkin eri lahkoja, kansallisuuksia jne. Pitäkäämme rauhankyyhky ilmassa ja naapurisopu myös!

Peking

 

 

Lemmikkieläimet ovat todellakin perheenjäseniä.  Heilläkin on tunteet ja heiltä saa paljon rakkautta.

Emppu

 

 

UFF:n laatikon ulkopuolella on kymmenittäin vaatekasseja. Ottajia olisi varmaan omassakin kylässä, kunhan olisivat näytillä. Matonkuteiksikin voisi leikata ja halutessaan kutoa itselleen tai lahjoittaa tosi tarvitseville. Ilmainen harrastus ja sosiaalista toimintaa sitä kaipaaville. Jätekasatkin pienenis.

Kierrätyskeskus puuttuu

 

 

Kuka mahtaa olla se otto, joka käy kaikkien tilillä ottamassa rahaa? Ilmottaudu heti…

Otto

 

 

Tarvis löytää Kainuun Keijo ja lintu Pertti. Ryynäsen Topi ja sahti Aarne kaipailee!

Vänninmäelle palata en voi!

 

 

12.8.2008

 

Koulut alkoi – hienoa saada muksutkin normaalirytmiin! Mutta… ”pikkupoikani” sitten aloitti yläasteella seiskaluokalla, ja sekin on hienoa! Mutta… tämä yläasteen pihapiiri: mihin on ala-asteella olevat korissukat hävinneet?!! Mitä nämä nuoret aikuiset välituntisin tekevät – seisoskelevat tumput suorina, kiusaavat toisia, etsivät porsaanreikää päästäkseen sauhuille…?

Seiskaluokkalaisen huolestunut äiti

 

 

Keneltä on kadoksissa leikkisä, kesy kissa? Valkoinen turkki, häntä ja korvien tyvet mustat, selässä muutama musta täplä, toisen silmän ympärys musta. Poimin talteen Home Mikaelan / Kuva-Paavon kulmalta lauantai-iltana kahden päivän maukunan jälkeen.

040 8333588 Heidi Sadonoja

 

 

Kiitos Kojonkulman kyläkauppiaalle, palvelu pelaa… Myös autolle.

Maanantaiaamun asiakas Kojonperästä

 

 

Ainaski Ekotorilta löytyy oppikirjoja, edullisia, soveltuvat myös kotiopiskeluun.

Ei ajanvieteongelmaa

 

 

Kiitos Päivi ja Pekka Sepälle pelimannitapahtumasta! Kiva, että saimme olla mukana AU:n P96:n puolesta.

Mari ja Riitta

 

 

Alastaron leikki-ikäinen torinuoriso! Menkää välillä omallekin kotipihalle yöllä keulimaan/leikkimään mopoillanne, että vanhempannekin saavat tutustua yölliseen harrastukseenne ja meteliin… Töihin herätään aamulla myös keskustassa, mikäli yleensä saadaan nukuttua.

Yksi monien puolesta

 

 

Arto S. purjehtijoilla oli kaksi karsintaa, Multalan pää ei silloin kestänyt, joten miten olympialaisissa? Ja liiton herrat eivät YLE:n mukaan saaneet kutsua. Huipuille EM-kisat olivat vain välinetesti olympialaisia varten ja vanhana kettuna Multala tiesi sen. Olympiakomiteakin, paitsi Ike, tiesi sen.

 

 

22.12.2008

 

Toimitus vastaa

 

Olemme julkaisseet koppeja, joissa on ”mollattu” kaupunginkirkon musiikkitilaisuuksia. Olemme myös julkaisseet erilaisia kiittäviä kirjoituksia Kopit- ja Lukijoilta-palstoilla.

Sekä nämä ”mollaavat” että kiittävät kirjoitukset ovat olleet lehtemme lukijoiden, eivät lehden tai sen toimittajien mielipiteitä. Seurakunta on myös lehden suuri asiakas, Eino Knuutila toteaa ja kirjoittaa, että (lehden?) olisi siitä riippumatta hyvä antaa työrauha seurakunnan työntekijöille. Hän ei varmaankaan tarkoita, että jättäisimme julkaisematta lukijoidemme mielipiteitä sen vuoksi, että seurakunta on asiakkaamme. Työrauhaa taas sopii toivoa kaikille.

 

Kati Uusitalo