”Mitä mies tekee”, Kaikkien aikojen Kopit, osa21

0
Loimaalla keskusteltiin kesällä 2010 muun muassa maidosta. Maitopurkkeja loimaalaismarketeissa kesällä 2010. Arkistokuva Anu Salo.

Loimaan Lehti ryhtyi julkaisemaan Koppeja vuoden 2003 joulukuussa. Julkaisemme tekstiviestipalstamme 15-vuotissynttäreiden kunniaksi kaikki sähköisestä arkistostamme löytyvät Kopit nyt netissä muutaman kuukauden pätkissä.

Tähän päivään mennessä niitä on ehditty paperilehden tekstiviestipalstalla julkaista jo lähes tuhat sivua – ja sanansa ovat saaneet sanoa niin Audimies, Kuntalaispassiivi, Veronmaksaja, Uneton kuin Stetoskoopin uhrikin ja tuhannet muut nimellään ja nimimerkillä.

Monella lukijalla on lempiaiheensa ja monilla peräti lempi-Koppinsa. Syksyllä 2019 saa Loimaan teatterissa ensi-iltansa näytelmä, jonka repliikit ovat vain ja ainoastaan Koppeja.

13.7.2010

 

Kiitos Kertunmäen kesäteatteri! Tuntematon potilas oli helteestä huolimatta loistava näytelmä! Hauska, herkullisia henkilöhahmoja ja kutkuttavaa jännitystä 🙂 Jopa 7-vuotias jaksoi katsoa hyvin.

Muitakin nähnyt

 

Kadonnut la 10.7. illalla keskustassa (Bar Edgar–Satakunnantie) vanha, hopeinen, leveä rannekoru.

04 -5663 252

 

Se on hölynpölyä etteikö Vilvaistentiellä nieltäisi pölyä. Eikö mitään ole tehtävissä? Kysyy,

Suvisen sunnuntailenkin väliin jättävä lomalainen

 

Tässähän tuntee 70-luvulla syntyny pk-harrastaja itsensä ihan tyhmäksi ihmiseksi! Oon saanu niin tukkapöllöö kuin ”vähän jotain muutakin” lapsuudessani, enkä ole tähän päivään mennessä vielä ketään tappanu!? Eikä oo koirien kans eläes kasvanu vielä kukat hatus ja silti ne ei oo aggressiivisia!?

Irma

 

Löytynyt naisten rannekello Vapaavalinnan läheltä. Häyhän-grilliltä voi sen noutaa tuntomerkkejä vastaan.

Häyhät

 

Eikö ole mitään keinoa että saatas se Alastaroa häpäisevä Loimaan lippu pois kunnantalon salosta?

Häpeä

 

Helteessä lapsia, eikä lakkia päässä, ei hyvä.

Yleisöstä

 

Pöytyän, Krekilän myllyn ja Kertunmäen kesäteatterit eivät mitään kehuja kaipaa, jos ei nyt suuria haukkujakaan. Ei kunnon viihdettä, vaikka loppuun asti katselin.

Ei akateemisesti sivistynyt

 

 

15.7.2010

 Ajas hiljempaa hurjastelija Alastarolla on 40 km/t nopeus. Näytti olevan 200.

 

Hävinnyt Tornin ja Seurahuoneen välillä tai torilla kihlasormus, kultareunainen, valkokultaa keskellä, nimi ja päivämäärä sisällä. Raimo 5.9.2009.

045 129 1386

 

Melliläjärvellä mukava uintipaikka. Lapsien kanssa usein poikkeamme jätskillä. Luin kioskin ilmoitustaulua, jossa maininta uimavalvojasta. Hämmästyin, missä hän on? Kyseltyäni sain vastauksen ”makaa” tuolla vastarannalla kaveriensa kanssa’ Mikä on uimavalvojan tehtävä!?

 

 

Onko kaupunki perustanut uuden kaatopaikan Euromarketin vieressä tien toisella puolella, keltaisten vaatekeräyslaatikoiden takana? Uusia roskapusseja tulee aina lisää, siellä ne ovat levällään, pari rottaakin näkyi olevan penkomassa. Huh, huh, kyllä on törkyinen paikka.

Siisteyttä kaipaava näinkin lähellä ruokakauppaa

 

10.7. kadonnut (Bar Edgar-Satakunnantie) vanha, hopeinen rannekoru edelleen kateissa. Löytäjää muistetaan vaivannäöstä.

040 566 3252

 

Järjestämme ohjelmallisen ja elämyksellisen tapahtuman. Tarjolla myös ruokaa ja juomaa sekä ostotuotteita. Nautimme tapahtuman itse niin kenenkään ei tarvitse valittaa mistään.

 

Tietokoneet käyttökieltoon kuumuuden vuoksi.

 

Harrastaja(kesä)teattereille kaikki kunnia ja kannustus jaksamisesta puurtaa toimintansa eteen! Teatteri on erinomaista harrastusta ja myös hyvin opettavaista esimerkiksi nuorille muun muassa pitkäjänteisyydestä ja sitoutumisesta työhön. Myös sosiaaliset taidot kehittyvät teatteriharrastuksessa. Lisäksi varsinkin kesäiset esitykset antavat vettä myllyyn kaikille Narisija-Naisille ja Murisija-Miehille, kuinka taaskaan ei saatu Madonnan konserttia, eikä Tosca-oopperaa, vaikka ihan noin suunnaton muutaman euron pääsymaksu maksettiin näytöksestä ja pullakin oli jo aamulla leivottu… Mitä olisikaan maailma ilman valittamisen aiheita myös näille ihmisille, jotka joka asiassa valittamisen aihetta näkevät, joten jaksakaa teatterit jatkaa hyvää työtänne!

 

Luulis johtavan lääkärin ”pysyvän tupakeissa” 8 000 euron palkallaan. Meikä saa vajaan tonnin kuussa käteen, sillä pitää maksaa yhtä ja toista!

Mur!

 

On se vaan kumma, että ihmiset eivät tajua, että koirien paikka ei ole Okrassa 30 asteen helteessä, ilman vettä ja sen jälkeen viedään kuumaan autoon 🙁

Järki hoi…

 

Minun Afrikkani on näinä päivinä havumetsien maassa.

Vain viidakko puuttuu

 

 17.7.2010

 Mellilänjärven uimavalvoja varmasti pätevä?! Pikku bikinit päällä, naama kohti taivasta palvoo aurinkoa. Pilvistäkö ne vaaratilanteet nykyään näkee? Aiempina vuosina tämäkin homma oli kunnolla hoidettu.

Mistä palkka maksetaan?

 

Melliläjärven lastenaltaasta kuultua: Lapsi: Mulla on kova pissahätä! Isä: No, pissaa sinne veteen vaan, ei se haittaa. Vanhempien pitäisi vähän miettiä minkälaisia toimintaohjeita antavat lapsilleen, sillä tällaisissa tapauksissa he uskovat pöljänkin ohjeen.

Entäs jos kaikki…

 

 

Sinä, joka varastit terassiltamme puutarhakalusteet, maitotonkan sekä kukkaset ke-to yönä: se Weberin grilli olis ollut paljon arvokkaampi, ei niillä kalusteilla ym. rikastumaan pääse! Toivottavasti on nyt hyvä mieli ja saat tikkuja takamukseen!

Vihervirran perhe

 

Johtava kunnallispoliitikko esti Lidlin tulon Loimaalle ja sai lapsensa töihin paikalliseen kauppaan. Olisikohan kannattanut jäävätä itsensä ja sukunsa?

 

 

Tietokoneissa on puhallin helteitäkin varten.

 

Nyt olen ostanut minäkin kotimaisen kinkun. Ostin ennen tanskalaisen. Kumpi meistä on hölmö, ei kumpikaan. Anttila tuottaa kinkkunsa itse, minä en. Torettakoon jossain ollut löysää.

Elämäntaiteilija Pentti Tuominen

 

Taas pilattiin ahneudella toinen kesätapahtuma. Ensin pilattiin Palkeiset, ja sitten pilattiin Okra. Ei ollut perinnepihaa, ei vanhoja autoja. Näytteillä ei traktoreita, maamoottorit ei käynyt. Tunnelma meni kaikki pilalle. Tai sitä ei ollutkaan. Heti muuttui Okra, kun miehet vaihtui johtoon, vanhat miehet ja koneet laitettiin pois. Seuraava Okra on jo varmaan viikon mittainen. Eikä perinnepihaa ole olemassakaan.

Entinen näytteilleasettaja

 

Ei kaupunki ole perustanut uutta kaatopaikkaa Euromarketin naapuriin. Sen ovat tehneet välinpitämättömät ja vastuuttomat kaupunkilaiset .

Mummu

 

Polkupyöräilevillä aikuisilla on melkein aina pää umpiluuta, mutta kyllä se samanlaisesti poksahtaa halki, kun kolahtaa.

Miksei kypärää?

 

Isabella 10.7. keski-ikäinen sairaanhoitaja Loimaalta, Kenneth Paraisilta hakee.

040 724 6021

 

Vaikka Oripäätä paljon on kehuttukkin näillä sivuilla mutta tankata siellä ei viitsi kun koirasmartat kyttäilevät.

 

 

20.7.2010

 

Koiran ulkoiluttajat, älkää antako olla vapaana koirien, kun lenkkeilette pururadoilla Hirvikoski, Rydön, siellä liikkuu lapsiakin paljon, eikä ole mukavaa, kun jostain pusikosta koira tulee kinttuihin, ja nyt on marjastamisaikakin, ei ole mukavaa, kun koira kankkuun puraisee. Samoin sivuteillä, monikin pyöräilee, eikä ole mukavaa, kun koirat juoksee pihalta tielle, koirien pitäisi olla kiinni tai aitauksessa. Menkää koirakouluun tai viekää koiranne oppiin jos ette itse pysty kouluttamaan. Miksi koiria pitää ulkoiluttaa pururadoilla yleensä.

Pidän eläimistä, nyt järki käteen

 

 

Miksi nuorten käytöstä aina moititaan? Esimerkki torilta; keski-ikäinen nainen etuili röyhkeästi nuoria. Pitäisi vanhempienkin käytöstavat osata, varsinkin just heidän, jotka nuoria moittivat.

Mummot käytöskouluun

 

 

Loimaan aluesairaalassa hyvä hoito ja asiantuntijoita talo täysi. Kiitos Anna Jaatinen.

Turvallinen olo

 

Kiitokset Haaralle mukavasta kesäpäivästä ja syntymäpäiväsankarille sekä erityisesti tarjoijoil.

 

Suuret kiitokset Lari Janatuiselle hyvästä palvelusta perjantaina, meidän neiti sai ajoissa lääkettä eikä vaiva mennyt pahemmaksi viikonlopun aikana. Aurinkoista kesän jatkoa sinulle :).

 

Sinä ystävällinen nainen, joka sunnuntaina Hirvikoskella toit tyttäremme kadonneen kukkaron kotiimme. Emme ehtineet sinua silloin kiittämään, joten suuren suuret kiitokset näin jälkikäteen!

Sydän paikallaan…

 

 

Häpeä! Meistä kenelläkään ei ole mahdollisuutta vanhempiamme valita, aikuistuttuamme työpaikan onneksi saamme valita itse. Tuskin se kauppiaskaan kovasti tuollaisesta vihjailusta pitää. On onni, että edes joku päättäjistä ajattelee meidän muidenkin lapsia, jotta heillä säilyy mahdollisuus liikkua, kohta kaupungin keskustan ainoan alakoulun pihassa!

-Hanski-

 

Kiitokset Eino Kaunistolle, Paavo Gröönroosille, Gunnar Virtaselle, Teuvo Schwartsille ja Sawisormille musisoinnistanne Viljo Marttilan juhlasoitossa.

Titano

 

 

Ravimiehille haluan sanoa minä tiedän kuinka kovaa se on ja sillä on kauaskantoiset vaikutukset. Onneksi minulla ei nyt ole hevosta eikä kankkusta.

Elämäntaiteilija Pentti Tuominen

 

 

22.7.2010

 Oi voi, virttaalaiset, mitä nyt tehdään. Onko ehdotuksia. Olen mukana, otan osaa.

Elämäntaiteilija Pentti Tuominen

 

Laittakaa Euromarketin roskikset sellaseks, et pienet lapset ei joudu sieltä etsiin pantillisia pulloja ja tölkkejä, jotka kuskataan Euromarkettiin.

 

 

Virttaanharjun nimi pitää muuttaa virttaan paskaharjuksi.

Turkulainen

 

 

Hienoa Hong Kong, myymälässä on myyjä, joka palvelee. Nuori pitkä mies ja palvelu pelaa. Vahakangasostos oli onnistunut ja myyjä oikea paikalla.

Kiitos

 

 

Sinä, joka Lamminkatu 18:n pihalta veit kaivon päältä kukan, oletko tyytyväinen tekoosi?

 

 

Timosen kirjoitukselle kiitosta. Annetaan lasten nauttia liikkumisesta eikä opeteta suorittamista. Tärkeämpää on että oppii liikkumisen osaksi elämää. Urheiluseurojen suorituspainotteisuuden vuoksi keskinkertaisten liikuntainto on tyrehtyny viimeistään murrosiässä.

Liikkumisen iloa positiivisella kannustamisella kaikille lapsille

 

 

Hei! Onx pakko syödä kaikkea, mikä liikkuu? Kuten rapuja? On sanonta! Kaikki mikä elää, liikkuu ja/tai tuikkii elää hänestä, hänessä, Jumalassa.

Meri

 

 

Onko kissasi kadonnut? Tuntomerkit: musta, kaulassa panta.

044 325 8668

 

 

Kauppalan katuosuudet järkyttävässä kunnossa! Erittäin vetovoimaista mainosta turisteille ja muillekin… Miksi ihmeessä asfalttia poistetaan niin syvältä, että autot miniminopeuksinkin (miltei) hajoavat ko.paikkoja ylitettäessä!?

Selitystä asiaan kai turha odottaa?

 

 

Poliisi kiersi kaupunkia 17. ja 18.7 välisenä yönä. Pysäyttivät minut – tosin ajoin yksisuuntaista väärään suuntaan. No ei siinä mitään. Huomautin etteikö poliisi voisi mitenkään voi puuttua niiden ns. mopopoikien ajoon, jotka ajavat toria ympäri. Ja päästelevät pitkällä suoralla niin, niin ettei varmasti 40 km tunnissa riitä. Ongelmaa ilmenee myös päivisin. Ja melusaaste on torin ympärillä asuville varmasti myös haitaksi.

Pullon poimija

 

 

Samaa mieltä Hanski. Jos yksi pystyy estämään, kai toinen saa aikaan. Ilman nimimerkkiä: ryhdy päättäjäksi, että saat lapsesi töihin. Vielä lopetettavan koulun opettajattarelle: Millainen lapsi on normaali vai riippuuko se vanhemmista?

 

 

24.7.2010

 Toimiiko Loimaalla bensakartelli? Vaikuttaa siltä, kun hinnat ovat 4–5 senttiä kalliimpia kuin lähipaikkakunnilla.

Huolestunut

 

Satamaito maksaa ymmärtääkseni yhtä Suomen parhaista tuottajahinnoista ja maitopurkkinsa maksaa silti parhaimmillaan vain 57senttiä/ litra.

 

Onkos tämä nyt ihan hullu tuuma, mutta voisiko Loimaan kaupungilla olla keskustassa joku vuokrasoutuvene, jota mökittömät kaupunkilaiset saisivat lainata vaikka varaussysteemillä ja soudella katsastamassa jokimaisemia? Kun hieno joki kaupunkia kerran halkoo, niin tuli mieleen että useampi pääsisi tällä tavoin siitä nauttimaan.

Vesille mieli

 

Eivät mopopojat mitään pahaa tee, vaan nämä yli-ikäiset autoilijat, jotka eivät tunne liikennesääntöjä ja tukkivat liikenteen. Annetaan nuortenkin elää.

 

Viitaten (LL 22.07.) maitoa käsittelevään kirjoitukseen huomioitavaksi. Arlan maito ei ole suomalaista maitoa, vaikka sitä myyvä liike ilmoittaa sen olevan suomalaista maitoa. Niin kuin kirjoituksessa sanottiin, tämä maito tulee Ruotsista ja se käsitellään ja pakataan Suomessa, mutta ei se tee siitä suomalaista maitoa. Alkuperä pysyy ruotsalaisena, joten ostavan asiakkaan tulee tämä tiedostaa, jos ja kun haluaa suosia kotimaista tuotetta, jolloin työpaikkojakin voi näin edesauttaa säilymään suomalaisen tuotteen tuottamiseen.

Asiat oikein

 

Maito Jokioisten- ja Forssan S-marketeissa 65 snt/l, ihan valiolainenkin. Loimaalla kallis – elämä on :-)!

 

Sanovat että en kirjoita omia mielipiteitäni, kenen sitten, heidänkö? Niin tekee aina aivopesty.

Elämäntaiteilija Pentti Tuominen.

 

 

Shellin ramppi keskiviikkona 21.7 klo 22.10: punaisen henkilöauton kuljettaja joka näit mopoilijan kaatuvan, otatko yhteyttä 040 589 5643. Tietojasi kaivataan.

 

 

Eivätkö ihmiset tiedä, että sähkölaitteet saa nykyään viedä jäteasemalle maksutta? Luvattoman usein kiikutettu hyötyjätepisteisiin, vaikka samalla vaivalla veisi sinne minne kuuluvat.

Maksaa vain vaivan

 

 

27.7.2010

 

Kiitos Värisilmän ammattitaitoiselle myyjälle, ihana huomata, nainenkin asiakas toisin kuin eräässä myöskin maaleja myyvässä kaupassa.

Naisasiakas

 

 

Nimimerkki: ”Asiat oikein” en ymmärtänyt pointtiasi. Sillä jutussa (LL 22.7.) tehdään selväksi, että Arlan maito tuodaan Ruotsista, mutta käsitellään Suomessa ja pakataan – ja tämä luki jo valmiiksi jutussa. Mutta että firmat valehtelisivat tuontimaan niin enpä usko. Sillä Arlan purkissa lukee, että se tulee Ruotsista ja Arla Ingmannin purkissa, että Suomesta, joten en sitten tiedä, mistä olet saanut käsityksen valehtelusta. Usko jo Valio ei ole ainut firma mistä tulee suomalaista maitoa!

🙂

 

 

Kiitos Ypäjän Musiikkiteatteri! Titanic osui ja upposi! Nenäliinat loppuivat kesken.

 

 

Osaako joku loimaalaisista sanoa, otinko vkl:na liikaa? Mitä tein, missä olin, olinko jälleen kaikkien miesten/naisten kanssa?

Tehän sen tiedätte!!!

 

 

Loimaalla toimii bensakartelli niinkuin eräs kopin kirjoittajakin arveli. Olen nimittäin liikkunut viime aikoina pitkin Etelä-Suomea, eikä missään bensanmyyntipaikoissa ole niin korkeita hintoja kuin Loimaalla, vaan ne ovat poikkeuksetta 4–5 senttiä ja enemmänkin halvempia kuin täällä. Tehdäänpä me ostajatkin ”kartelli” eli täytetään bensatankit aina mikäli mahdollista liikkuessamme Loimaan ulkopuolella tai onhan täälläkin yksi mahdollisuus eli bensanhakuun vaan Loimaan eräälle huoltoasemalle viikonvaihteessa, jolloin sieltä saa menovettä samaan hintaan, joka muualla hintana on joka päivä!! Loimaa on kartellien paikkakunta, sillä sitä täällä on monessa muussakin asiassa.

Myös huolestunut

 

 

Suuret kiitokset teille pariskunta ja nuorimies, jotka autoitte minua loukattuani itseni tiistaina Siwan pihalla. Teillä on sydän paikallaan (ja minullakin nyt olkapää). Hyvää kesän jatkoa!

Kati

 

 

Puhun euron kauheudesta. Hevoseni tienasi kaksi miljoonaa markkaa. Montako kahvikuppia sillä olisi saanut silloin? Mitä nyt euroilla?

Elämäntaiteilija Pentti Tuominen

 

 

Matkani suuntautui Ypäjälle katsomaan Titanicia ja odotin saavani ainutkertaisen teatterielämyksen. Toisin kuitenkin kävi. Musiikki pauhasi liian lujaa, yhteislaulanta ei sopinut korvaani, vuorosanat hukkuivat jonnekin, kaikista ei ole laulajiksi, muutamia liian siistejä rooliasuja, glamouria puuttui ja paljon jne. Lippuni 20e meni hukkaan. Toivottavasti ensi kerralla saan tuttua, erinomaista laatua!

Uponnut

 

 

Sinulla Taisto kun on asioiden tutkimisen ja esilletuomisen taito. Sanopa koska Alastaron päiväkodin laajennus toteutuu, vai toteutuuko koskaan?

Uskonsa menettänyt

 

 

Millä oikeudella pieni tumma auto, jonka kuljettaja on pieni nainen, ajelee pitkin jalkakäytäviä kaupungissa?

Kaikille samat oikeudet

 

 

29.7.2010

 

Viime aikoina lehtien palstoilla kerrottu julkisen palvelun pettämisestä. Puhelinpalvelu varsinainen kansallinen häpeä: Yhteyttä usein saamatta – laskutus aina pelaa. Perusturvalautakunnan pitää jatkaa omaishoidon ja kotihoidon kehittämistä. Nythän moni toimintarajoitteinen jää perusturvan ulkopuolelle.

Perusturvasta huolestunut

 

 

Arla Ingman myy suomalaista ja ruotsalaista maitoa ne erottaa pakkauksesta, en osta mitään Valion tuotteita, aina Ingman tai Satamaito.

Tosi on

 

 

Miksei Oripään keskustan 40 km/h alueilla ole hidasteita? Suunnittelu ei varmaan maksais 11 500 e ps.40 alueella rekatkin ajavat 80 km/h.

Oripääläinen! Vielä hengissä!!

 

 

Voisiko Loimaan kaupungin hautausmaalle tuoda kivisen muistopaaden, jonka päälle voisi tuoda kukkia tai kynttilöitä muualle haudattujen sukulaisten ja ystävien muistoksi? Vaikka Loimaan Kivestä.

Toivoo seurakuntalainen

 

 

Sopiiko hapan helteellä?

 

 

Joka haluaa olla suurin (kirkko esim.), olkoon kaikkien palvelija.

Päivi

 

 

Samaa mieltä nimim. Naisasiakas kanssa; todellakin maalit, tapetit, liimat, laatat saa nainen ilman ylimielisyyttä ja välinpitämättömyyttä Värisilmästä!

 

 

Loimaalla on muitakin bensa-asemia kuin suurien ruokakauppojen välittömässä läheisyydessä! Hieman ajoa pois ruokakaupan nurkalta niin saa tankin täyteen halvemmalla.

 

 

Kuka odotti että Ypäjälläkään olisi Titanicista tehty suuri showesitys? Valtavasta katastrofista? Teos oli hieno, koskettava ja uskottavasti esitetty. Kiitos!

 

 

En hyväksy ulkolaista maitoa, vaikka muuten olisikin oikea hinta.

Kotimaista

 

 

Lapset pois Kuusikadulta autotieltä leikkimästä, puisto aivan vieressä, päivittäin läheltä piti tilanteita!! Vanhemmat äly hoi!

 

 

Kun kadun molemmissa päissä on Moottoriajoneuvoilta ajo kielletty -liikennemerkki varustettuna pihoihin/pihaan ajo sallittu -lisäkilvellä, niin se meinaa, että läpiajo kielletty.

Helppo juttu

 

 

Te parkujat, jotka itkette hinnoista niin kannattaisiko itse ryhtyä yrittäjiksi niin saadaan hinnat paikoilleen. Suomessahan on vapaus yrittää!

 

 

Toivottavasti Alastaron yläasteella on opittu miten koulukiusaamiseen puututaan ja miten se lopetetaan! Ei ne ihmiset oikeasti voi tietää millaista on käydä joka päivä samaa helvettiä ja suunnatonta tuskaa 3 vuoden ajan. Vaikka apua pyysin ja asiasta kerroin niin mitään ei tapahtunut. ”rakkaudesta se hevonenkin potkii”, kyllä potki ja kovaa. Arvet ja mustelmat kertoivat kaiken.

 

 

Lämmin kiitos isäntäväelle ikimuistoisesta rantapäivästä Kustavissa tiistaina.

Spr:n vapaaehtoiset

 

 

Moittijat: älkää moittiko koppejani, kirjoittakaa te erilaisia, mieleisiänne. Niin teen minäkin vaistomaisesti (en järjellä).

Elämäntaiteilija Pentti Tuominen

 

 

31.7.2010

 

Naiset ottavat aurinkoa, käyvät eteläs, syövät jäätelöä, jopa rakentavat hymysuin. Mitä mies tekee? Mainoskuvien mukaan ei mitään! Katoava laji.

Miehet esiin!

 

 

Mitähän sinäkin kiviä kuskannut traktorikuski ajattelit ajaessasi torstaina klo 8.30 St:n risteyksestä suoraan eteen! Aika huonosti kuule kiihtyy se sun vehkeesi!

 

 

Missä asiakaspalvelu Loimaan expertissä?

Palveluun tottunut

 

 

Kiitokset Leenalle ja Tapsalle 23.7.

Talkooväki

 

 

Vinksahtanut mielikuvitukseni löysi runsaasti huumoria jousiammuntajutusta! ”jousella-ampujat kisailivat eläinkuvia ja toisiaan vastaan”! 😀 -kuvan eläin on muuten pesukarhu, eikä mäyrä.

 

 

Kohkataan kiinteistöjen jätevesistä haja-asutusalueella, kuinka paljon kuormittaa vesistöjä. Mihis se paska menee, kun pelloille ajetaan?! Että näin.

 

 

Haluan vastauksen, että millä perusteella joillakin katuosuuksilla on merkkejä, joilla kielletään ajo muualle kuin pihoihin. Jokaisen kadun varrella asustelee samanlaisesti lapsia. Eikös kadut pidetä verovaroin kunnossa. Kuka tosiaan myöntää tämmöset kieltotaulut? Nopeusrajoituksilla vauhdit kuriin. Yksityisin varoin jos tie tai katu pidetään kunnossa, niin silloin merkit ymmärtää. Kyllähän kaikki haluaisivat rauhoittaa kotikatunsa.

Ajan edelleenkin – helppoa sekin

 

 

Työttömien duuniparkin välittömässä läheisyydessä kadun varsi aika siivottomassa kunnossa. Eikös työttömillä olisi aikaa korjata asia.

 

 

Vähintäänkin yhtä tärkeää kuin ajon kieltävien merkkien noudattaminen on nopeusrajoituksien noudattaminen. Auton tilannenopeus on vain kuskin käsityskyvystä kiinni. Ja sehän ei wannabe-Räikkösillä ole kovinkaan suuri.

 

Hei postipoika! Kesäloimaalainen/mökkiläinenkin lukisi mielellään Seutu-Sanomia, pudota se siis ensi torstaina minunkin postilaatikkooni!

Mummeli

 

 

Kysy, olenko ystäväsi. Jos kysyt, olet jo.

Elämäntaiteilija Pentti Tuominen

 

 

Alastaron yläaste! Mikä ihme siinä asiassa on, että koulukiusaaminen jatkuu ja aikuiset sen koulussa sallivat! Eikö opettajina olevat uskalla puuttua, pelkäävätkö itse, eikö koulutus riitä, onko kiusaaja kaverin lapsi vai sukulainen?

Lasten pitää saada pelotta opiskella ja elää!

 

 

Onnea Kummisedälle Nurmenpolulle menestyksekkään petanque-kesän johdosta!

Norppa

 

 

Ei se koulukiusaaminen Alastarolta lopu, opethan sitä harrastaa sallimalla sen. Asian kokenut!

 

 

3.8.2010

 

Eipä tarvinnut ennen kuumina kesinä ihmetellä, että elikoita kuolee sisätiloissa läjäpäin helteeseen, kun ne olivat siellä missä kuulukin, eli laitumella. Possut ottivat savikylpyjä ja rotkottivat kuumimman ajan niille rakennetussa kopissa. Ehkä sikaisäntien kannattaisi muistaa, että heillä on hoidettavana fiksuja eläimiä eikä teollisuustuotteita.

Jokainen tuotantoeläin on arvokas

 

 

Paskantärkeys pilaa ilmapiiriä työpaikoilla, kouluissa, ammatillissa oppilaitoksissa, kodeissa, perheissä ym.

 

 

Oletko löytänyt Onkijoentien varrelta välillä Hirvikoski–Metsämaa valkoisen, nahkaisen moponpenkin? Löytäjälle palkkio! Soita numeroon 040 9116 635.

Takapenkkiään kaipaava

 

 

Työn tekijöiden arvostus on sukupuuttoon kuollut. Duunarit joutuu joustamaan koko ajan, mutta työnantaja ei. Nykyään duunarit ovat pelkkiä robotteja työnantajan mielestä. Onneksi toimihenkilöt näyttävät hyvää esimerkkiä pitämällä puolen tunnin kahvitauot, ilman että kukaan puuttuu niihin. Siinä hyvä esimerkki epätasa-arvoisuudesta.

 

 

Kyllä kelpaa koirien olla ja elää, kun ovat nimetty oikein miehiksi!

Weikko ja Leo

 

 

Loimaan Pääterveysaseman vastaanottovirkailija la 31.7. päivällä. Vaikka kaikesta vähennetään ja säästetään, niin ystävällisyys ja inhimillisyys eivät maksa mitään. Sunnuntaina päivällä aivan ihana virkailija. Kiitos sinulle lääkärille.

 

 

Upea Titanic osui ja upposi! Tuhannet kiitokset!

 

 

Kadonnut noin viikko sitten Metsäkorvelta 2 v. harmaaraidallinen tyttökissa, jolta löytyy siru niskasta. Hengitys tuhisee kroonisen nuhan vuoksi. Tuntee nimen Mirri. Kaikki ilmoitukset kissasta nroon 040 7582 405.

 

 

Palveluseteli on selkeästi kunnan maksamaa elinkeinotukea yksityisille palvelun tuottajille. Sen on saatava voittoa, joten se on kunnan toimintaa kalliimpaa. Päättäjät on tarkoituksella harhaanjohdettuja.

Orvokki A

 

 

Taisto Levo, olet ymmärtänyt minua. Kerroit kyllä, kuinka vaikeaa se on. Mutta yhtä vaikeaa on ymmärtää Virttaan Turun vesikiistaa. Kerro sinä lyhyesti, ilman pelkkiä olettamuksia.

Elämäntaiteilija Pentti Tuominen

 

 

Loukattuani itseni 19.7. minulle apua toimittaneille paljon kiitoksia.

Sirkka

 

 

5.8.2010

 

Suurkiitos ravintola Murinalle, lauantaina 31.7 oli ilo tulla kuuntelemaan Jani Wickholmia. Toivottavasti saamme tulevaisuudessakin kuulla Jania livenä Loimaan seudulla.

Likat Turun seudulta ja Pirkanmaalta

 

 

Rockets D98 pelaajat enemmän kuin tyytyväisiä viikonlopun jääkiekkoleiriin Loimaalla/Kalikassa. Kiitos järjestäjille ja mukanaolleille, tästä on hyvä jatkaa!

 

 

Kyllä Loimaan positiivisin henkilö valittiin kuin vanhassa NL:ssa, ehdokkaat on tässä, valitkaa! Ketä vain pitäisi saada äänestää, niin löytyisi positiivisin. Kyllä kansa tietää.

 

 

Isot kiitokset Hertta Huhtaselle iki-ihanasta Metsämaan maa- ja kotitalousnaisille järjestetystä rantapäivästä Valajärvellä.

Tyytyväisen porukan puolesta/Liisa

 

 

Ypäjän musiikkiteatterissa yleensä hyvä taso, mutta tänä vuonna näytelmä tylsähkö ja liian pitkä.

Maksoin, saan sanoa

 

 

Ei Facebook valinnut Loimaan positiivisinta, eihän?

Puolueeton

 

 

Joku taannoin kirjoitti kopeissa, ettei loimaalaisilta kysytty, haluavatko he alastarolaiset ja melliläläiset liittyjiksi. Mielelläni antaisin teidän ihan yksinänne maksaa siltanne ja paloasemanne ja mitä lie muuta… Omaan kuntaan olisin mukisematta maksanut nyt jo yli 100 % nousseen kiinteistöveron.

 

 

Pieniä kouluja suljetaan ja samaan aikaan vasemmalla kädellä anotaan valtionapua luokkakokojen pienentämiseen. Jossain on jotain pahasti vialla. Taisto pitää alastarolaisten muistin virkeänä, niinpä minä kysyn nyt kaupungin toiselta laidalta, koska aletaankaan rakentamaan Mellilään lasten toimintakeskusta? Ainoa asia, mikä meidän piti porkkanarahoilla saada. Rakennuskustannukset on melko tavalla nousseet, joten kun on viivytelty, ei sama raha riitä enää mihinkään. Lupauksia on aika ruveta lunastamaan.

 

 

7.8.2010

 

Hulmihuollon rivitalossa Rusthollinkadulla ei asukkaat tunne liikennemerkkejä. Autojen paikka on parkkipaikalla eikä tukkimassa pelastustietä.

Sakottaa pitäisi

 

 

On tämä kumma kylä. Kadut ja kulmat on kaivettu aikoja sitten auki, mutta ketään ei näytä kiinnostavan niiden kunnostaminen. Miksei?

 

 

Kaikki kirppariasiakkaat. Jättäkää ne isot kassinne säilytykseen kirpparipitäjälle siksi aikaa kun kiertelette.

 

 

Alastaron Koskenkylästä kadonnut Miiru-kisumme, ruskean/keltaraitainen, vatsa, kaula ja tassunpäät valkoiset. Leikattu poika. Ollut poissa jo pari viikkoa. Havainnoista soita 0400 132 893.

 

 

Löydetty avain jossa vihreä kukkaro Tampereentieltä. 0400 869 890.

 

 

Puistokadun Siwan henkilökunta, ottakaa oppia iloisista ja auttavaisista asiakaspalvelijoista samaisesta liikkeestä Hirvikoskelta. Sieltä jää aina iloinen mieli. Kiitos.

Tanja

 

 

Kiitos Henriikan pitopalvelulle! Teitte hääjuhlastamme onnistuneen ja toiveidemme mukaisen. Huippupalvelua kun unohtamamme servetitkin haettiin matkan takaa…

M+M

 

 

Olin katsomassa Ypäjällä Titanicin 4.8. Ihana Broadway-musiikki soi teatterilla upeasti. Hienoja sooloja, mahtava kuoro ja mieletön orkesteri! En voi ymmärtää, että jonkun mielestä esityksessä ei ollut nähtävää ja kuultavaa. Ypäjällä osataan tehdä hienoja esityksiä vuosi vuoden jälkeen – oli sitten kyseessä operetti tai vakavampi musikaali. Kiitos Ypäjän musiikkiteatteri!

Minäkin maksoin ja saan sanoa

 

 

Mitä sit jos Soinilta loppuu jutut (merkkejä on).

Elämäntaiteilija Pentti Tuominen

 

 

Tuomisen Pentillä on suuri lokmania ja kom-p-lìsoitu ilmaisun taito. Yksi hänen elämänsä mausteita. Virttaan vesi kiista ilman olettamuksia on kata-st-rofaalinen ja int-rikaatti.

Taisto Levo

 

 

Loimaan kaupunki sai hienon virkistysalueen Kalikan kuntaliitoksessa, olis vaan varaa ylläpitää sitä. Saunoa tai grillata jos siellä aikoo, on vietävä omat halot, liiteri kun ammottaa tyhjyyttään.

Yksi veronmaksaja

 

 

Kiitokset Irja Hakuliselle asiantuntevasta hoidosta kuumetaudin yllättäessä.

R.M

 

 

Käyn parturissa josta ei saa ikinä kuittia ja hinnoittelu on samasta palvelusta aina eri?

Veronkiertoako

 

 

On ihanaa mökil! 0 km päässä ampumaradasta viettää iltaa ja sunnuntaita! On kuin etulinjas olis! Uskomaton pauke! Eikö viranomaiset vois ampumaradan Virttaalle muuttaa kun siellä jo rata ja muukin kova meteli! Toinen vaihtoehto et ampujat muutaman kerran vuodessa Afganistaniin YK-koneella paukuttelemaan!

Rauhavaari

 

 

Anne Halkivaha voitti Suomen mestaruuden Kalevan kisoissa Kajaanissa torstaina. Torstaisen Ylen Urheiluruudun toimittaja jätti törkeästi mainitsematta naisten kävelyn Suomen mestarin nimen. Onnittelut Annelle ja risuja Ylelle.

Kanankoipi

 

 

Sivusta seuranneena kauhistuttaa Välimettänlenkillä, miten iäkäs pariskunta terrorisoi naapurissa asuvaa nuorta perhettä. Eikö vanhuksilla ole omaa elämää?

N.Puri

 

 

Kiitos erinomaisesta palvelusta: Loimaan Poliisi/passiasiat. Hong Kong/myyjät. Kampaamo Euromarketin rakennuksessa.

Ruusuja ojentaa täti Toist pualt jokke

 

 

10.8.2010

 

Auvaistentiellä (jonkin verran ennen Oripääntien liittymää) kuusenoksat haittaavat pahasti näkyvyyttä mutkan kohdalla. Turvallisuuden tähden oksat pois!

 

 

Parturissa kävijä, pyydä seuraavalla kerralla parturilta/kampaajaltasi kuitti tehdystä työstä. Kyllä hän kirjoittaa, kun pyydät.

Kuitti

 

 

Sikojen, nautojen ja muiden tuotantoeläinten taudit ovat lisääntyneet samalla kun maatiloilla on alettu pitää eläimiä yhä isommissa yksiköissä (Fimea).

 

 

Myllykyläntien turvallisuustyöryhmän tiedote nro 2. ”Kyllä-minä se olin. Risteyksen puskat on kaadettu”

Markku Laakso – työryhmän ainoa jäsen – edelleen

 

 

Hyvä oripääläinen ehkä viel hengis. Tulin katsomaan sinne, kun hidasteita ei ole. Puhuit vähän, mut asiaa! Mut ehkä teil käy töyssyt päättäjien peppuun, ei meil!

T.Paimiosta

 

 

Tänä vuonna vasta kuulin, että rompepäivät ovatkin kaksipäiväiset, perjantaina tehdään parhaimmat kaupat ja sisään pääsee ilmaiseksi. Lauantaina peritään pääsymaksu ja myytävänä on olutta ja lettua ja jäljelle jääneet myyntituotteet.

Ensi vuonna perjantaiostaja

 

 

 

Onko rompepäivät liian pitkä tapahtuma, kun puoleltapäivin myyjä sanoi, että tähän aikaan myydään jo alennuksella? Yhden ja kahden välillä pakattiin jo tavaroita pois. Lopullinen karkoitus tuli sateen muodossa, sen kyllä ymmärsi jokainen.

Puolijuoksua kierrellyt kävijä

 

 

Taisto Levo: olettamus Jumala on taivaassa. Minäkin silti rukoilen.

Elämäntaiteilija Pentti Tuominen

 

 

Miksi Loimaan kunta rahastaa siitä, että Peltoisten alueelle ei pääse rompetorin takia ihmiset omaan kotiinsa, eikä saa liikkua vapaasti ilman, että järjestysmies on perässä?

 

 

Suuret Kiitokset teille talkooväki, torimyyjät ja asiakkaat, jotka olitte sunnuntaina Mellilä Torilla. Ilma oli loistava ja Liljan soitto rytmikästä kuultavaa, hyvä pojat. Kaikilla iloinen toritunnelma. Kiertoajelusta kiitokset Laurisen Markulle hyvästä opastuksesta ja Kirsti Mäelle runoesityksestä ja kahvista. Päivä oli kaikin puolin onnistunut, jatketaan tästä. Sauna-ja uinti iltoja, Zumbaa ym. ym.

Mellilän Maija 2010

 

 

Loimaan Laukojien radalla pidetään isoja kilpailuja, hienoa! Ja kuinka upeita naisia Loimaalta löytyykään: Onnea ja menestystä Ritvalle ja Merjalle!

Fani

 

 

12.8.2010

 

Nyt näyttää olevan taxi ottanut uuden tyylin, kun kyytiin asiakkaat otetaan keskellä ajoväylää. Toivottavasti ei leviä kaikkiin taxeihin, kun aika on kortilla ja raha kultaa.

Kaiku

 

 

Kiitokset Jussille ja tietenkin Sakarille kivoista avaruusapinoista!

Jokaiselle löytyy jotakin

 

 

LoPS Open, Rompetori, jopa jokilauttamusisointi ja monta muuta tapahtumaa osoittivat taas, että nurkissaan kyhjöttävät kaikkeen tyytymätömät rutisijat eivät onneksi ole enemmistönä tässä kaupungissa. Loivaa maata odotellessa…

Paikasta laukaiseva

 

 

Hevosmies Antille kiitos antimista maalla ja merellä. Mukana olleet.

 

 

Voi pieniä autoilijoita, kun olette niin huolissanne niitten peltilaatikkojenne hyvinvoinnista. Puunaatte ja varmaan pussaattekin niitä. Ja niillä pitää päästä ihan joka paikkaan melkein sisälle. Teiden pitäisi olla silkinsileitä, ettei auto vaan loukkaannu. Kunpa pitäisitte toisistanne yhtä hyvää huolta kuin autoistanne.

Vanha peli

 

 

Ennakkoluulottomat avaruusapinat paljastavat ahdasmielisen ennakkoluuloisuuden.

Homo apiens

 

 

Luulin, että kirjoitukseni ymmärretään kunnes keskustelin erään ystäväni kanssa. Myös toimitus muutti ymmärrettäväksi. Silti sanomani säilyi (en kopio juttujani).

Elämäntaiteilija Pentti Tuominen

 

 

Kiitos Puistokadulla ajaville autoille/mopoille, kun huomioitte pienet jalankulkijat ajotien reunassa. Suojatien puuttuminen pakottaa ylittämään tien väärästä kohtaa tai kulkemaan ajotien reunaa pitkin.

 

 

14.8.2010

 

R on N!

 

 

Kadonnut kissa Minni: valkoinen, harmaata hännän päässä ja harmaata pään päällä. Aikuinen. Asuu Lönnrotinkadulla. Kaikki tiedot pyydämme ystävällisesti soittamaan.

040 1955 198

 

 

Haja-asutusalueen jätevesiasetus ei määrää ketään hankkimaan pienpuhdistamoa. Ratkaisu voi olla yksi sakokaivo lisää. Sekään ei ole välttämätöntä. Politiikoilla tuntuu olevan pallo hukassa tässä asiassa.

Orvokki A

 

 

Osaatteko iltarukouksen. Levolle laske Luojani, armias ole suojani, jos sijaltain en nousisi, taivaaseen ota tykösi. Aamen. (Ateisti vai uskovainen.) Sanokaa te aamurukouksenne kumpi on tärkeämpi ja tutumpi.

Elämäntaiteilija Pentti Tuominen

 

 

Suuri kiitos Seurahuoneelle, siellä Sami, Kreeta ym. muu henkilökunta onnistuneista 50v juhlista, sekä Seppälän tytöille.

Erittäin tyytyväinen 50v.

 

 

Isot kiitokset teille ihanat ihmiset, jotka autoitte 12.8. illalla koiravanhuksemme turvaan retkeltään. Putkan ja löytöeläinkodin kautta kotiin :).

Eetu13,5V

 

 

Ette ajattele maanviljelijät mitään, levittää nyt sianlantaa pahimpaan hellesesonkiin, eikö syksyllä voi?

 

 

17.8.2010

 

Kiitokset Oskarin soittojen järjestäjille Päiville ja Pekalle sekä kaikille pelimanneille.

Mukana olleet

 

 

Eiks se ole lainvastaista kun tyhjentää likakaivojen paskat viljapeltoon. Eiks ne kuulu viedä Kiimassuolle. Haisevat terveiset Kauhanojalta.

Myrkytöntä viljaa

 

 

Myllykylän ammattiopistolle/kaatopaikalle päin menevät ihmiset! Ryynikiven-ja Myllymiehenkujalta tulijoilla on etuajo-oikeus, joten olisi mukavaa, jos ihmiset myös antaisivat sen etuajo-oikeuden ettei tarvitse ajaa kylkeen!

Ärsyttävää

 

 

Tieto luo tuskaa. Olen yli 70-v mies, pituuteni 182 ja viimeiset 40 vuotta painoni on ollut 82–83 kg. Luettuani Loimaan Lehden 12.8. julkaiseman tutkimuksen, joudun toteamaan, että olenkin ollut 40 vuotta tietämättäni lihava ja ylipainoinen, kun vyötärön mittakin on 96 cm. Hiiten koko juttu. Painakaa seuraava tutkimus pehmeämmälle paperille.

Tuskaton

 

 

Kiitokset Järv.puutarhal.hlö.kunnal! Ongelma asiakas selvisi!

Neljä euroa

 

 

Tärkeää vetemme ja muunkin luontomme puhtauden kannalta olisi hyvin pian laatia asetus. Asetus huomiotta jääneiden eläinten ulosteiden puhdistus laitoksista vuoteen 2014 mennessä. Halutaanko ihmisten huomio siirtää todellisesta ongelmasta, syyllistämällä heidät? Mietittyäni todeksi totesin.

Taisto Levo

 

 

Kiitos taksin soittajalle Hirvikoskella 13.8.

Kenttä häviksissä

 

 

Oletteko esimiehet, pomot , työnjohtajat koskaan ajatelleet että työntekijöiden työmotivaatio ja työpaikan ilmapiiri on pitkälti kiinni teidän esimerkistä ja asenteesta työntekijöitä kohtaan? Turha ihmetellä vaihtuvuutta rivistössä jos ette näe ihmistä työasun alta. Edes yksi kaunis sana joskus ei ole varmasti liikaa pyydetty? Myös esimiehet voi siis joskus tarkastella sitä omaa tapaansa työskennellä. Hyvä johtaja huolehtii laumastaan.

 

 

Pyyntö teille Oripääntietä ajaville, joita tietyömaan nopeusrajoitus 50 km/h EI koske: Hiljentäisittekö vastaantulijoiden kohdalla, kiitos. Ps. Ohituksissakin kivet sinkoilevat.

 

 

Kiitoksia ilmoituksista. Minni löytyi terveenä.

Elina ja Joni

 

 

Sinä joka veit vihreäpäiset aterimet Helmi kirppikseltä toivottavasti edes omatuntosi kolkuttaa niillä syödessäsi.

Toimi

 

 

21.8.2010

 

Voisiko koulujen ruokalistat saada lehteen? Tukisivat lasten täysipainoisen ravitsemuksen laatimista myös kotoa käsin.

Taas samaa ruokaa ku koulus

 

 

Varokaa kissan omistajat! H-koskella keskustassa liikkuu kissojen tappaja. Kissan paikka on ulkona jahdata hiiriä, myyriä. Näin on ollut aina. Koira kuuluu hihnaan. Ja eri asia kodittomat kissat. Kyyneleet silmissä näin ystävän pienen tytön, jonka rakkain ja kaunis yst. oli ammuttu.

Toivottavasti jäät kiinni tekosistas

 

 

Kuutamouinnille rakas.

 

 

En muuta täytyy vaan kestää, sitä hajua!

 

 

On se vaan mahtavaa, kun Pappisten myllyllä jauhetaan!

 

 

Ei signaalia. Tarkista antenni/johto. Tämän tekstin lukemisesta päivittäin maksan televisiomaksua 231,05 e vuodessa.

-tuttaa.

 

 

Varoitus Alastaron keskustassa liikkuville; yläasteen skootteritytöt ajavat vauhdilla kärkikolmion takaa auton eteen vauhtia hiljentämättä! Näitäkö varten autoilijoita varoitetaan tiellä liikkuvista koululaisista? Kukahan maksaa ne ”viulut”?

Meinas käydä köpelösti

 

 

Toivottavasti omatuntosi soimaa sinua pakettiautoilija, joka ajoit ma 16.8. n. klo 16 Hirvikosken Siwan kohdalla valkoisen kissan yli, joka jäi keskelle tietä rimpuilemaan tuskissaan, etkä pysähtynyt edes katsomaan.

Pettynyt

 

 

24.8.2010

 

Nyt mukaan partioon, mainos lehdessä. Meitin lapsen partio ollu viimeisen vuoden kololla istumista ja popcornien tekoa ja aikas moni kerta ja leirikin peruuntunut.

Elämyksiä kaiken ikäisille, no ei

 

 

Loimaalla riittää tapahtumia paljon! On mm. huippu pesäpalloa, tivolia, Sillanalusrokkia, jalkapalloa, rompetoria, sirkusta, huutokauppoja ja paljon muuta. Tiedoksi niille jotka viihtyvät vain omilla pihoillaan ja kotinurkillaan! Vaihtelu voisi virkistää?

Kaikkiin tapahtumiin itse osallistuva

 

 

Odottavan aika on pitkää. Hämeessä sen ymmärtäisi, mutta täälläkin näemmä vastausta saa (pitää) odotella. Kenenkä kinttaan alla ne ajokieltoluvat ovatkaan? Ja ovatko kieltotaulut lainvoimaisia?

Eikö löydy vastaajaa

 

 

Tarkistakaapas hyvät virkavallan edustajat vielä sekin, olikohan Enon turmarekan ilmanpaineet renkaissa oikeat, niin saataisiin rekkakuskille lisää syytteitä.

Kärkikolmiotko turhia?

 

 

Mikä siinä on kun joka ulkopaikka- tai sisätapahtumassa on b-oikeudet. Ei tälläinen ainakaan vähennä alkoholin käyttöä. Tiukemmat rajoitukset pitäisi olla.

 

 

Missä on ympäristösuojelusihteerin vastuu lautatarhan alueen rakentamisesta, kun käytetyt myrkyt on ollut jo rakentamisen aikaan tiedossa? Kenelle kuuluu alueen ranta, jonka asukkaat ovat vallanneet?

 

 

Kiitos Pirkko kivasta ”kulttuuriretkestä!” Hienosti selvisit ensimmäisestä ”Opastusretkestä”. Kiittäen,

Ei Jäsen

 

 

26.8.2010

 

Kuka osaa vastata. Mikä vanhempia miehiä kiinnostaa kymmeniä vuosia nuoremmissa naisissa? Etsitäänkö menetettyä nuoruutta?

Utelias

 

 

Oripäässä kisailtiin tiistaina Hippokisojen merkeissä, meillä oli tosi kivaa eikä pikku sateet haitannut, sateensuojat kun mukana oli. Oisko kellään vinkkiä miten suojautua tupakansavulta? Ihan oikeesti onko pakko tupakoida Lastentapahtumissa? Mieti ens kerralla kun sytytät onko 20m etäisyydellä alaikäisiä, harmi että omat lapses joutuu kärsimään hajusta ja savusta!!

Kolahtiko

 

 

Ei koulujen ruokalistaa lehteen. Jos on nälkä syö samaa lajia vaikka kuinka kauvan tai jos ei maita, on syömättä niin kauan että maittaa. Vanhemmat passaa mukulat uusavuttomiksi.

Marinat seis

 

 

Hävetkää te la 21.8. klo 22–22.30 Kaunismäenkatua ja Turuntietä HÄTÄAPUA pyytäneen ohiajaneet. Olette katsoneet liikaa TV:a.

Ystävän puolesta Markku Laakso

 

 

Miksi nykyihmiset eivät viitsi käydä mustikassa? Tänäkin vuonna on hyvä mustikkavuosi! Valtaosa mustikkasadosta on jäämässä metsään…!

Uolevi

 

 

Voiko tosiaan olla niin pikkusieluinen että postinjakajan musiikin kuuntelu häiritsee? Meillä ainakin jako kunnossa, jakaja iloinen mukava tyttö.

Juvantien asukas

 

 

Urallani on ollut vain yksi kauheampi lapsi, sanoi päiväkodin johtajatar pojastani, jolla on neurologisia sairauksia. Toivottavasti ura on lyhyt, näin käyttäytyen.

Väärässä ammatissa?

 

 

Oikein ”kärkikolmiotko turhia”! Veit sanat suustani. Kai sen maanantaisen rekkakolarinkin kuskinkin on nyt pää ”pölkyllä”. Ai että miten risoo.

R500

 

 

Kiitos kaikille teille jotka olitte järjestämässä Alastaron Kuutamokeikkaa 2010. Kiitos myös kaikille teille, jotka osallistuitte tapahtumaan. Sillä te teitte siitä ennätyskeikan. Voimme olla ylpeitä jokainen omasta Alastaron Kuutamokeikastamme.

Taisto L, yksi monista

 

 

Loimaan ja Oripään välinen tie olisi pitänyt tehdä leveäkaistatieksi, jotta tukiaisilla elävät pienviljelijät Loimaan seudulla mahtuisivat muun liikenteen joukkoon. Nykyinen tie on keväisin ja syksyisin liian kapea.

Pientareet pehmeät

 

 

Arvoisa ”Kärkikolmiotko turhia”. Käytit ironista sävyä kopissasi, varo, sitä eivät monet ymmärrä… Vaikka niin se oli kun kirjoitit. Enon rekkaonnettomuudessakin rekan kuljettajaa syyllistetään ylikuorman ja ylinopeuden tähden, vaikka henkilöauto tuli kolmion takaa eteen.

 

 

Hei Ylistaronkadun kevaripoika ja kaverisi. Kevyen liikenteen väylät ei moottoriajoneuvoille ja ajoneuvoille on myös nopeusrajoitus.

 

 

28.8.2010

 

Miksi Loimaalla aloitetaan metsän harvennus- ja hakkuutyöt ulkoilualueiden metsiköissä AINA parhaaseen marjastus- ja sienestysaikaan? Miksi Loimaalla, muusta Suomesta poiketen, jätetään hakkuu- ja harvennusjätteet metsään? Miksei hakkuujätteitä toimiteta käyttövoimalaan?

Kiukkuinen marjastaja

 

 

Tottakai vanhemmat miehet tuntee itsensä nuoreksi nuoren naisen rinnalla, mutta eivät tajua että koko kylä nauraa. Ja nuori nainen taas hakee isähahmoa keinolla millä hyvänsä.

 

 

Maailma on nyt miesten.. Niin nuorten kuin vanhempienkin.. Naisia riittää. Parempi elää vaan itsekseen.

 

 

Mikähän nuoria naisia kiinnostaa vanhemmissa miehissä? Etsitäänkö tavoittamatonta vanhuutta?

Toinen utelias

 

 

Kyllä se on niin että uusavuttomat syntyvät avuttomista vanhemmista jotka eivät osaa valmistaa ruokaa vaan lapset ravitaan heseillä, pizzoilla ja eineksillä!!

 

 

Haluaisin ruokalistat julki koska lapseni kertoo koulussa tarjottavan mitä ihmeellisempiä ruokia kuten biisoninpataa ja hevosmakkaraa jne exoottisia tulisia sörsseleitä?! Ennenkin listat oli lehdissä, miksei enää? Salataanko jotain?

Epäilevä

 

 

Ei ole passaamista jos huolehtii kasvuikäisen lapsen täysipainoisesta terveellisestä ruokavaliosta!

 

 

Onko toimittaja Maija Paloposken mielestä 14-vuotiaat tyttö ja poika pariskunta?!

Äiti

 

 

Luottamus poliisiin on kyselyn mukaan korkealla. Ei kyllä ole täällä Hulmin alueella, kun eivät saa muutamaa mopo- ja kevarikuskia kuriin. Pojat ajelevat häikäilemättä pitkin pyörä- ja jalankulkuteitä. Kohta joku pieni koululainen jää alle, koska vauhdit ovat lisäksi huomattavasti yli sallitun 30 km/h, jopa mopot näyttävät kulkevan todella lujaa.

Ihmetellä täytyy

 

 

Kiitos Sawisormille hienosta musiikista Kuutamokeikalla. Kiitos myös Kuljetus Ojalalle saadusta siististä auton lavasta, jolta musiikki raikui.

Huomion arvoista

 

 

Kymmenen vuoden kuluttua, jos ei jo ennen, jää mustikat ja puolukat metsään. Tämä sukupolvi vielä poimii (ikäni 58 v.) mutta sitten eivät enää nuoret mene metsään kuin eivät nytkään. Parasta ulkoilua sanoo mummo Ypäjältä!

 

 

Mitä nyt alettaisiin vastustamaan?. Joko se Lidl:n tulo Loimaalle saatiin torpattua?. Keksikää nyt jotain!. Tämä foorumi latistuu kohta täysin.

SeppoMetal

 

 

Ehkä vanhempaa miestä kiinnostaa nuori nainen siksi, että nuori nainen kiinnostuukin hänestä…

Entäpäs ”puumanaiset”?

 

 

31.8.2010

 

Kiitos Pirkko Jaakola, kiitos Haaran kyläteatteri Saviseutuni (S)oi upeasta esityksestä Seinäjoen harrastajateatterikesässä. Tippa silmässä sieltä poistuttiin.

Terveisin Isonperän likka

 

 

Kyllä ne vanhat naisetkin tykkäävät nuorempien miesten perässä juosta. Tai ei ne juokse vaan sauvakävelevät. Ja sitäkin touhua nauraa koko kylä.

Koko kylä

 

 

Sainpahan taas naurun aihetta lauantai-illalla. Miehet… Tämäkin naurun aihe juoksee exänsä luona vaikka on vaihtanut nuorempaan.

 

 

Ypäjän Kertun kaunis kansallispuku osoitti kunnioitusta sekä nimitystä että juhlaa kohtaan.

Katsoja takariviltä

 

 

Vanhemmat naiset voisivat välillä katsoa peiliin oikein kunnolla, monessakin mielessä! Mitä nuoriin naisiin sitten tulee, itseäni ei ainakaan oman ikäiset, henkisesti keskenkasvuiset nulikat kiinnosta. Ja sillä taas ei ole mitään tekemistä isähahmojen kanssa.

 

 

Ihmettelen itsekin, miksi sallimme lapsillemme aivan liian paljon oikeuksia ns. aikuisten maailmasta. Lasten, nuorten paikka on kasvaa kotona huolenpidon ja tiukankin kontrollin alaisina. Ei leikkiä kotia teinipareina ja yhteiskunta elättäjänä. On lapsilisät, asumis-ja opintotuet ja kenties vielä elatusmaksutkin ym ym.. Ja nuoret haluavat kaiken ylellisyyden nyt ja heti, vaikkeivat tajua mitä vanhemmat ym ovat tehneetkään esim. auton, asunnon eteen?

Huolestunu

 

 

Kyl on osattu pistää Lastentalon kohdalla oleva uusi keräilykatos hienosti pystyyn. Joka suuntaan on kallellaan. Ihme kun pysyykin vielä pystyssä. Ja näkyvällä paikalla vielä. Pystyttäjät hävetkää!

 

 

Huomenta! Kytömaantien hoidosta vastaava: ojaruohot (ja-pajut) on taas niittämättä.

Seuraavassa laskussa ei hinnannousua

 

 

Keskuskoulun keittiön ruokkimien koulujen ruokalista: koulut.loimaa.fi/keskuskoulu

Google

 

 

Sinulle Utelias (LL 26.8.) Antaa kaikkien kukkien kukkia vaan, eihän se sinulta ole pois. Omaan tarhaansa saa jokainen kylvää mieleisensä kukat.

 

 

Kiitos mukavasta Keltu-muistelosta Laurisen Markulle! Täytyy oikein lähettää se äitille Helsinkiin.

 

 

Nuoret naiset nyt vaan sattuu olemaan kauniita ja mies on mikä on! Eläin! Se on luonnollista! Onko tullut mieleen?

Puumamies

 

 

Taas alkaa elo-syyskuun vaihde ihmisiä suvi-syysyössä työn harrastusten nautintojen parissa .Yö on parasta nautintoaikaa.

Nauttikaa toisistanne

 

 

Tapahtui perjantaina alkuillasta Kartanomäessä: pari reilusti alle mopoikäistä poikaa yleisellä tiellä, rekisteröimättömällä mopolla kahtapäällä ja ilman kypärää! Huolestuttavaa!

Sivusta katsonut

 

 

Kiitos ja onnea, Pirkko, Antti, Helena ja Haaran teatterilaiset Harrastajateatterikesän voiton johdosta Seinäjoella! Kuin olisi itse saanut palkinnon alkuloimaalaisena.

Tervehtien Rauni V Karviasta

 

 

2.9.2010

 

Lääkäri Pauli Sallinen, olet hyvä lääkäri, joka osaa ottaa huomioon myös potilaan omaisen. Teet työsi hötkymättä ja huolella. Jatka samaa rataa ja hyvää syksyä.

 

 

Missä Loimaalla on Kuljunkulma?

 

 

Koppavaa käytöstä poliisilta 30.8. klo 13.20 Hirvikosken puhallusratsiassa. Saa puhuakin jotain kiukkuisen viittelöinnin lisäksi.

T: 0:n puhaltanut

 

 

Parahin Taisto, vaikka oletkin kaikkitietävä ja jumalasta seuraava niin voisitko hivenen rauhoittua kirjoitustesi kanssa. Ehkä on aika hyväksyä se fakta, että kuntaliitokset ovat nykyaikaa ja niellä katkera kalkki.

Kauhanojan Batman

 

 

On se hyvä, että Huittinen hylkäsi Loimaan! Alastarossa on Satakuntaa aivan riittävästi.

Päivi

 

 

Suomessa asuu liian paljon aikuisia nuoria vanhempien passattavana. Täysi-ikäisen nuoren on hyvä oppia ajoissa elämään omaa elämää. Jos saa lapsilisää ei saa opintotukea. Ja mitä elatusmaksuihin tulee, eiköhän ne käytä äiti tai isä.

 

 

4.9.2010

 

Kyllä minä niin mieleni pahoitin, kun menin Joenperän metsään metsän antimia hakemaan. Joku tai jotkut olivat vieneet arkkupakastimen metsään. Jos tunnistat tästä itsesi, hae se pois ja vie sinne minne se kuuluu.

Ei kuulu metsään

 

 

Alastaron kiihdytysajoista vielä:loimaalaista väriä toi myös Rami Mäenpää. Hän on Loimaalta lähtöisin.

Hyvä Loimaa!

 

 

Kuljunkulma? Eksää tiärä, se o Mettämaan takana!

Filosohvi

 

 

Vihreille tiedoksi: Turun ekotorin luonnonvaralaskurin mukaan luonnonvaroja säästyy moninkertaisesti valitessamme ostoskoriin naudanlihan sijaan kirjolohen.

 

 

Olkoon Patmanni mitä mieltä hyvänsä, hyvä vaan että Taisto tuo asioita esille. Tiisanojalle terveiset, ettei sitä rättiä täällä kaivata.

Alastarolainen

 

 

KN:lle tiedoksi: TSV:n vesihanke ei ole vielä valmis ja toiseksi Pro Virttaankangas ei vastusta vedenottoa ja viemistä Turkuun. Vastustamme saastuneen jokiveden imeyttämistä harjuun ja siten puhtaan pohjaveden pilaamista.

Saija

 

 

Olisko niin, ettei Kauhanojan Batman itse pysty mitään asiallista asiaa esille tuomaan? Mutta kannattaako sellaista lehdessä paljastaa?

Älli hoi

 

 

Oisko mahdollista saada Euromarkettiin ”pikkasen” parempii kurkkui?

🙁

 

 

Voisiko voitokasta SAVISEUTUNI {SOI}OI esittää vielä kerran, juhlanäytöksenä?

Onnea!

 

 

Kiitokset Loimaan pääterveysasemalla tiistai-illalla 31.8. päivystyksessä toimineelle vaaleahiuksiselle vastaanottovirkailijalle. Olit asiallinen, pirteä ja empaattisenoloinen ja selvitit asiani nopsasti. Käynnistäni jäi itselleni hyvä mieli – ja lopulta särkylääkekin jäi tarvitsematta! Kiitokset!

Anssi Tiisanoja

 

 

Vesikoskella väkisinviljelyä. Kyntö jyrsintä ym .Tavoitteenako isot kulut. Työnäytös suoraan 80-luvulta.

20!0-luku

 

 

7.9.2010

 

Onnittelut uudelle yrittäjäperheelle Miia ja Mika Suomiselle.

Yksi asiakas

 

 

Lukio 25v. -tapaaminen sisälsi suuria tunteita ja paljon hienoja muistoja. Iso kiitos järjestäjille ja Anjalle ja tietty mukanaolleille!

Yo 85

 

 

Mellilän hautausmaa, lauantai-ilta: 2 vapaana juoksevaa, haukkuvaa koiraa, valko/ruskea ja musta! Omistajia ei missään, vaiko te myöhemmin City-maasturin kaltaisella ajokilla paikkaa lähestyneet! Kokemuksena erittäin epämiellyttävä ja pelottava! Hautausmaalle eivät koirat kuulu…!

 

 

Iso kiitos henkilöille, jotka vaikutitte siihen, että sain Sarkamuseossa kadottamani puhelimen takaisin.

Kaarina Haikonen

 

 

Lakatkaa jo jauhamasta siitä Loimaa-lipusta. Naurettavaa ja lapsellista. Kuntaliitos on nyt totta ja katsotaan tulevaisuuteen.

Myös alastarolainen (Loimaalta)

 

 

Agrimarketissa saa muuten olla ihan rauhassa…

 

 

Mammarit älkööt ryhtykö mihinkään muuhun kuin kunnan, valtion viramiehiksi nörteiksi filosofeiksi tai muuhun muuhun kulissityöhön.

 

 

Alastarolaiset, miksi välttämättä halusitte liittyä Loimaaseen? Kyllä kaupunki olisi ilman teitäkin pärjännyt! Pöytäkirjoista (myös netissä) näkee miten Alastaron entiset ja nykyiset Loimaan päättajät ovat olleet mukana päätöksiä tekemässä…!

Uolevi

 

 

9.9.2010

 

Kiitos Tarja Härmälle ja vastaanottajille rehellisyydestä, että sain puhelimeni takaisin.

Seija Hannula

 

 

Ennen Oripään koulu pärjäsi 4 opettajalla. Nyt tarvitaan 7. Ja lastentarhanopettajiakin on 4! Lisäksi liuta avustajia tottakai. Hoitajia ei vaan palkata.

Oi näitä päättäjiä

 

 

Kiitos Saaral juhlista Hulmil!

Pari poikaa ja pensseli

 

 

Nimim. Uolevi ja Myös alastarolainen.. On aivan tervettä olla eri mieltä asioista. Ihmiset voivat vaikka pelätä tulevaisuutta, Loimaa on huomioinut alastarolaisia vain roskapytyllä keskustaan ja nostamalla erilaisia maksuja jne, uhannut sulkea mm. koulun, ym.. Sen sijaan että kulkisi edes paikallinen, jotta ihmiset pääsisivät Loimaan keskustaan.

Loimaalainen?

 

 

Kotiintuloajoissa nuorille sama juttu ko muussakin. Ne jotka niitä tarvitsis, ei niitä noudata.

Hapan

 

 

Kiitokset Järvisen puutarhal avuliaast palvelust!

h&m

 

 

Ulla Varpukujalta, suurkiitos.

Luumut ja Omenat

 

 

Miettikää samalla mitä kaikkea muuta voi vielä kieltää ja rajottaa. Vielä nuoret saa tehdä edes jotain.

Kotiintuloajat, kenen keksintö?

 

 

Lapsille ja nuorille kotiintuloajat hyvä asia. Ei se ole holhoamista vaan välittämistä.

Lasten ja nuorten kanssa elämäntyönsä tehnyt

 

 

11.9.2010

 

Taksit ja muut autoilijat, älkää kaahatko kapealla Tervahaudantiellä. Tiellä kulkee muitakin, myös pieniä koululaisia.

Pelottaa

 

 

Kiitos sinulle, ystävällinen henkilö, kun viitsit vaivautua ja palauttaa löytämäsi IBA:n numeron. Kiitos!

Onnellinen

 

 

Kiitos Riitta. Kauniista kotipohjaista kristillistä elämäntapaa osoittavista sanoista, jotka toimitit kh-virastoon.

E.K.

 

 

Olen erittäin pahoillani, että en pystynyt väistämään mustavalkoista kissaa, joka juoksi torstaina autoni eteen ysitiellä alikulun kohdalla. Ainoa, mitä saatoin tehdä, oli käydä siirtämässä kissa tien sivuun. Pyydän anteeksi teiltä, joilla nyt on kotona kissan kokoinen iso tyhjä tila.

Sari

 

 

Kiitos mimmit, kimulit ja heppulit! Krysanteemit kukkii komeasti ja lehmäpöksyt paukkuu…:)

Kekri+karaoke on hyvä yhdistelmä

 

 

Ei anna hyvää kuvaa palvelukeskuksesta, kun monta hoitajaa yhtä aikaa tupakalla. Ei asukkaat varmaan tykkää haisevista hoitajista.

Valitusta jo kuullut

 

 

Kotiintuloaikojen lisäksi, kaupungin tulisi määrätä myös lasten säännölliset ruoka-ajat, viikkorahan suuruus sekä vanhempien viikottainen kalja-annos.

Valvova viranomainen?

 

 

Voisiko poliisi tulla valvomaan nopeuksia Virttaan kylälle? Varsinkin rekat ajaa luvattoman lujaa 40 alueella. Seassa kulkee pienet koululaiset.

Huolestunut

 

 

Oripäässä pph:lla lapsia ylipaikoilla (laitonta). Hoitajat vuosia määräaikaisina? Hoitajia laitettiin pois vaikka jatkuva tarve etenkin jos hoitajat sairastuu niin onko yhdellä hoitajalla esim. 6–7 lasta. Päiväkodissa päteviä hoitajia?

Lasten parhaaksi

 

 

Jos Loimaan taksia niin paljon ärsyttää muu liikenne niin onko oikealla alalla ollenkaan?

 

 

Postiauto ja skootterini törmäsivät. Loukkaannuin lievästi. Olin ensin terveyskeskuksessa, sieltä sairaalaan, tutkittiin tarkasti, oli kuin taivaassa enkeleineen. Kiitos ja siunausta.

Elämäntaiteilija Pentti Tuominen

 

 

14.9.2010

 

Mellilän rataylikäytävän kohdalla komeita punaisia daalioita kukkalaatikoissa meidän kaikkien ohikulkijoiden iloksi, kiitos hoitajille!

 

 

Eikö yleensä se älähdä, johon kalikka kalahtaa? Nytkin hermostuvat ne joiden nuoret, jopa lapset heiluu, norkoilee yömyöhällä kylillä ja ties missä? Vikaan on ajautunut kasvatus, kun kalja, tupakka, epäsiistit vaatteet, pakkelit ja niitit sekä ällistyttävä varallisuus ja joutenolo heidän arkeaan.

Kysyn vain!

 

 

Onko elämäntaiteilija käynyt taivaassa kun kerroit noin yksityiskohtaista tietoa millaista siellä on?

Kahden vaiheilla

 

 

Hyvä ettei kolarissa käynyt pahemmin. Sulla oli suojelusta Pentti matkassa. Hyvää syksyä.

 

 

Nyt järjestäjät, pitäkääpä huoli, että Hurrikaanin pelitapahtumassa soi myös esittelyn aikana sellainen musiikki, jonka rytmissä voi TAPUTTAA! Saadaan hyvä meno päälle heti alusta asti! Kotiyleisön olisi hyvä muistaa kannustaa myös kun ollaan tappiolla! Eikun kohti uutta hyvää kautta!

Hurriklaanilainen

 

 

Kiitokset Loimaan Keskusapteekille Liikkujan Apteekki-päivästä. Oli todella hienosti järjestetty päivä: iloinen henkilökunta vastassa, neuvontaa ja opastusta itsehoidon tueksi, maistiaisia ja kehonkoostumus-mittaus vieläpä ilmaiseksi. Erityiskiitokset InBodyn selväsanaiselle tulkitsijalle, kyllä tuli tietoa oman kropan kunnosta!

Ylös, ulos ja lenkille

 

 

Oletko nähnyt valkoista kissaa, jossa on harmaata päässä ja hännässä? Voisitko ystävällisesti ilmoittaa siitä. 040 4189996.

 

 

Loimaan kokoisessa kaupungissa vapaa-aikalautakunnan päättämät kotiintuloajat eivät toimi. Kyllä vanhempien on määrättävä rajat alaikäiselle jälkikasvulleen. Jos vanhemmat eivät tähän kykene tai eivät edes välitä, niin ei auta kaupungin suosituksetkaan.

Vanhemmille vahdit

 

 

Kaupungin pitäisi nyt suunnata kaikki liikenevät voimavarat siihen, että Ysitien varteen saataisiin Loimaan kohdalle iso liikennemyymälä. Muuten on melko vähissä syyt pysähtyä Loimaalle, kun valtatielle näkyy lähinnä varastoja ja takapihoja.

Täydennyksiä ja tyhjennyksiä

 

 

Hienoa, että Suomi sai lopultakin ensimmäisen naispiispan. Irja Askola pärjää varmasti mieskollegoilleen. Harva virka on 2000-luvulla sukupuolesta kiinni. Sitä paitsi naisjohtajat ovat useimmiten miesjohtajia fiksumpia kaikin puolin. Loimaallakin on tästä kokemusta eikä vähiten seurakunnasta.

Nykyaikainen

 

 

16.9.2010

 

Onko tasa-arvo sitä että naiset ensin? Voi voi teitä feministejä =)

 

 

Vanhempainillassa kerrottiin, että ATK on tärkein oppiaine Keskuskoulussa. Anteeksi, Terve ja Kiitos siis.

Hyvin sanottu

 

 

Salpakeitaan maastosta löytynyt ämpäri puolukkoineen ja vähän muutakin tavaraa.

050 521 0560

 

 

Voiskos sen Tuulensuun palvelukeskuksen parkkipaikalla lyttyynkumoon ajetun pömpelin jo vähitellen korjata?

Huonoa kaupunkikuvaa

 

 

Miksi pienestä pitäen pitää kilpailla? Jatkuva kilpailu ei voi tehdä kenellekään henkisesti hyvää. Ei varsinkaan jos jatkuvasti joutuu pettymään. Koulujen kisoissa aina samat loistavat, toiset vain mielensä kerta toisensa jälkeen pahoittavat.

Annetaan niiden kilpailla, ketkä kilpailla haluavat

 

 

Vesikoskenkadulla hurjastellaan usein ylinopeutta. Vaikka kadun loppupäässä ei juurikaan tarvitse väistellä oikealta tulevaa liikennettä, pitäisi nopeusrajoitusta silti noudattaa.

Kaaharit kuriin

 

 

Seppo Suomisen kopista (LL 14.9.): Paljon hyviä kysymyksiä. Kieltämättä homma haiskahtaa. Siitä huolimatta kannattaa muistaa, että asukasluvultaan jatkuvassa alamäessä olevan kaupungin pitää ilomielin ottaa vastaan uusien kerrostalojen rakennushankkeet ja kaikenlainen muukin toimeliaisuutta lisäävä aktiivisuus. Tähän samaan asiaan liittyy Antti Hirvelän taannoin yleisönosastossa esiin nostamien tornitalojen rakentaminen.

Valittajat näivettävät

 

 

18.9.2010

 

Ihmiset ovat yleensä rehellisiä, minultakaan ei ole viety kuin polkupyörä (lukitsematon). Minulla on kiltti koira, mutta paha isäntä.

Elämäntaiteilija Pentti Tuominen

 

 

Suret ovat taas tulleet sanomalehtien palstoille. Susi on susi ja pysyy. Lisää tulee Venäjältä ja ilman viisumia. Paras ja halvin suren rauhoitus on lyijyannoksen anto. Näin kotieläimet saavat olla rauhassa. Eikä poliisinkaan tarvitse juosta susituhojen perässä. Veron maksajille tulee huomattavasti halvemmaksi. susien runsas tappaminen. Punahilkka on ja pysyy voimissaan.

Terveiset Lyytiselle

 

 

Tuulensuun palvelukeskuksessa likaista. Missä laitoshuoltajat?

Ihmettelen

 

 

Löytyisiköhän tiepiiristä ketään joka saisi Petäjoentien tasaiseksi? Naapurit hermostuu, kun ajelen peltoja pitkin.

Jokainen tassu vetää

 

 

Kukaan ei vastustane kerrostalojen rakentamista keskustaankaan, kun noudatetaan voimassaolevia määräyksiä eikä tuoteta haittaa jo olemassa olevalle.

Lait!

 

 

Kunnostettu Hirvikoski-Oripää-tie… Vippaako mulla päässä vai mikä, en tiiä, mutta taitaa olla hyvin mielenkiintoista tulossa talven liukkailla…!

 

 

Ei oo pelkoo! Tutkittakoon vaan Vanhasen jääviys, kyllä nämä poliitiikan moniosaajat löytää uudet väylät luokse löysän rahan, sehän on luotu heitä varten! Ja selityksiä kuulemme useiden vuosien perästä mikäli joku on kiinnostunut näistä rahoista?

Huomioitsija

 

 

Hyvät raskaiden ajoneuvojen kuljettajat. Voisitteko vähän hiljentää jalankulkijan kohdalla, ettei imu vedä alleen. Monta vaaratilannetta on ollut, vaikka aivan reunassa koittaakin kulkea.

Huononäköinen kulkija

 

 

21.9.2010

 

Kyllä Loimaallakin on monta korjaamoa joissa korjataan mitä osataan, mutta Kurittulassa on auto ja konekorjaamo Apa, jossa Timppa korjaa mitä haluaa. Paras korjaamo.

Korjaamoita kierrellyt

 

 

Kaduttaa 70-luvulla käyty maatalouskoulu.

 

 

Kiitos Tuijalle ja Jarille Piltolaan mukavasta illasta!

Lallittaret

 

 

Sinä joka kirjoitit Tuulensuun siivouksesta lehteen, olisit voinut sanoa asiaomaiselle itse, eikä kuuluttaa koko Loimaalle!

Viksua käytöstäkö tollainen!

 

 

Toimittaja Nummila kirjoitti 18.9., että ”työväenopisto sietäisi siirtää muualle – – ja varata koko talo taiteelle”. Loimaan oloissa kokopäiväisesti toimiva taidetalo on utopiaa. Sen sijaan työväenopisto on kulttuurilaitos kokonaisuudessaan: taidetta, kädentaitoja, musiikkia, kieliä. Mikäli työväenopisto häädetään rakennuksesta, jäljelle jää kuollut tila, jossa joku uutuuttaan käy, sen jälkeen ei kukaan. Ja veronmaksajat ylläpitävät tätä hullutusta! Työväenopisto voi hyvin jatkaa samoissa tiloissa. Se pitää talon elävänä ja jakaa kustannuksia. Hyvin suunniteltu kalustus ja kauniit taulut huoneiden seinillä jopa tehostavat keskustelevaa opetusta, kuten todettiin tänä syksynä erään kielikurssin alussa.

 

 

Maataloustyöstä ei jää käteen yhtään mitään.

Motivaatio nollassa

 

 

Maksan yli 400 e/v kirkollisveroa. Mitä minä sillä saan? Maksanko kirkollisvaalihärdelliä ja vaalikahveita? Mikä ylipäätään on koko ”koneiston” funktio? Sekö, että kun saavat naamansa tarpeeksi esille, jäävät pois heti kun isommat ympyrät odottavat? Valaiskaapa hiukan!

Yks tyhjänmaksaja

 

 

Jalkautukaa ja menkää katsomaan paikan päälle vielä vanhempaa apteekkia; ihailkaa hartaasti, – niin kauan kuin siihen on vielä mahdollisuus. Jos tiedätte Normalon, olette saapuneet paikalle.

Jarno Suhonen

 

 

23.9.2010

 

Mellilässä kokoonnutaan, pohditaan, keskustellaan ja ehdotetaan parannuksia. Alastaro voisi ottaa mallia ja lopettaa ainaisen valittamisen ja vastarannan kiiskeilyn.

 

 

Kadotin avaimeni Loimaan torille, kun käväisin ostamassa puolukoita tiistaina noin puoli yhden aikaan. Avaimenperä on nahkainen ja siinä on Chevroletin merkki. Jos olet löytänyt avaimeni, voitko ottaa yhteyttä, kiitos.

(02) 7689 204

 

 

22.9. n. klo 11 sinisen henkilöauton kuljettaja Kalevalankadun ja Seppälänkadun risteyksessä. Opettele liikennesäännöt! Tasa-arvoisessa risteyksessä oikealta tulevaa väistetään, vaikka olisi ”vain” pyöräilijä. Onneksi onnistuin itse kaatumatta kääntymään pois edestäsi.

Täpärästi yliajon välttänyt

 

 

Turhat traktoriajelut lopetettava! Harva kai hankkii Valmettiaan yksinomaan jälkikasvullensa kartsalla ajeluun/huvikäyttöön-siltä vaan välillä tuntuu.Vanhemmat-missä vastuullinen ajattelunne? Onhan massan paino ja suuruus valtava/tuhoava! Kasvatustaito ja pettymystensietokyky tässäkin asiassa kunniaan. Leweillä muuten voi (tarp.vaat.) nokkaa nostamallakin/turvallisemmin…

Kullanmurut kuriin!

 

 

Kyllä Loimaalla on muitakin hyviä korjaamoita kuin Apa, on myös Mellilässä yksi parhaista korjaamoista. Oripäässäkin on hyvä ja halpa, korjaa myös mitä haluaa, tekee peltityöt ja maalauksetkin viimeisen päälle hienosti, ja on myös hinta kohdallaan.

Köyhä automies

 

 

Sinä vanhempi herra harmaalla Fordilla; kolmion takaa ei ole Suomessa tapana syöksyä toisen auton eteen, varsinkaan tarkastamatta liikkuuko suojateillä joku! Ajoit ma ennen klo:15 melkein naisen ja kahden koiran yli S-marketin tykönä, vain naisen nopea reagointi tilanteeseen pelasti suuremmalta vahingolta; he eivät jääneet alle ja auto jonka eteen ajoit ei osunut sinun ajokkiisi!

 

 

Taiston taisto jätevesiasetuksen hulluutta vastaan on täyttä asiaa. Nykyisessä muodossaan mainittu asetus on järjetön ja puhdistaa vain köyhän kukkaron.

 

 

Raimo hyvä, otapa seuraavalle etelänmatkalle muun alan lehtiä mukaan, ettet paikallislehteä, vaikka se hyvä lehti onkin. Ei mene matka pilalle ja sappikaan ei kiehahda, vaikka yleisemmin se onkin etelänmatkoilla monilla munuaiset ja maksa, mitkä ilmaisevat olemassaolonsa.

Ei tietoinen sapen kiehumispisteestä

 

 

Kyllähän sen näkeekin, ettei maanviljelystä mitään käteen jää, kun ajelee maaseuduilla tiloja ja koneita katselemassa.

 

 

Tällä palstalla Tuulensuun palvelukeskus on kohdannut törkeää arvostelua. Näyttää siltä, ettei kansalaiset ole tietoisia perusturvalautakunnan kurjistavasta kilpailutuksesta. Hoito-ja hoivapalvelut lähestyvät käsitettä ” vaivaishoito”.

Perusturvasta huolestunut

 

 

Vuodet 1967, 1978, 1985 ovat jääneet mieleen positiivisessa mielessä.

 

 

Onko Loimaan kaupungilla ja päättäjillä rahat vähissä, kun aletaan pienkouluista vähentää omaa keittiötä. Kuka ottaa vastuun kun on ruokavalioita?

Jusa

 

 

Nyt on peuroja tosi paljon! Riittääkö ensi talvena niille kaikille tarpeeksi kauraa ja porkkanoita?

Päivi

 

 

Samaa mieltä: pidetään työväenopisto – taidemuseo elävänä.

Taidetalo

 

 

Perusuomalaiset ok.

 

 

Isot isännät toimii autosuhareina.

 

 

Oletko nähnyt valkoista kissaa, jolla on harmaata pään päällä ja harmaita raitoja hännän päässä? Voisitko ystävällisesti ilmoittaa missä ja milloin. Melkein 3vk jo poissa.

Puh 0404 189 996

 

 

Mitä nopeammin eri sukupolvet saadaan elämään yhdessä samassa taloudessa sitä suuremmat on terveyteen ja sairastamiseen käytettävät varojen säästöt!

Kansanterveydelle

 

 

25.9.2010

 

Kiitos Taisto Levolle ansiokkaasta kirjoituksesta LL 21.9 . Teen järjestelmän, kun lannan levitys pelloille loppuu.

Mökkiläinen

 

 

Veikolla on erikoinen moottori.

 

 

Sinä joka lähettelet viestejä salatusta numerosta, mieti tarkkaan kenelle ne tarkoitat, ettet turhaan syyttömien niskaan mene. Ja totuus on että se koira älähtää johon kalikka osuu.

Onneksi ystävät voi valita

 

 

Alastaron Kebab-Pizzeriassa korvattiin keskiviikkona pizzojen täyte erehdys hyvällä asiakaspalvelulla ja maukkailla tuotteilla. Kiitos!

Mamma Mia!

 

 

Olenko tullut vanhaksi? Kun elekanttia puuttuu, mutta pyrkimystä vielä riittää.

Elämäntaiteilija Pentti Tuominen

 

 

Ootteko koskaan tulleet ajatelleeksi että maatalouskoneet on ”ostettu” velkarahalla? Ilman koneita vaikeaa tehdä peltotöitä!

Eläkkeelle jäänyt mv

 

 

Eikö Loimaan Lehti olisi voinut siirtää TSV juhlinnan takasivulle pienenä ilmoitsena tapahtuneesta.

Hallaa lehdelle

 

 

Miksi LL: ti tuo esille niin näyttävästi TSV:en luonnonraiskaus juhlat?

Vihainen

 

 

Miksi Loimaan Lehti julkaisee etusivullaan vihatun TSV juhlintaa.

Ärsyttävää

 

 

 

Tekopohjavesihankkeen vaiheista on Loimaan Lehdessä uutisoitu eri näkökulmista vuosien varrella kymmeniä kertoja. Jokiveden harjuun imeyttämisen aloittaminen on uutinen. Kuten journalistin ohjeissakin todetaan, journalisti on vastuussa ennen kaikkea lukijoilleen, kuulijoilleen ja katselijoilleen. Heillä on oikeus saada tietää, mitä yhteiskunnassa tapahtuu. Emme voi rajoittaa uutisointia siten, että kirjoittaisimme vain kaikkia miellyttävistä asioista. Silloinhan voisimme kirjoittaa lähinnä kai vain kissanpennuista.

Kati Uusitalo, päätoimittaja

 

 

28.9.2010

 

Katu, tie- ja vesiasiat ovat usein ihmettelyn kohteina. Onkijoella pienelle mökille on vuosikymmenien aikana vahvemman oikeudella siirtynyt tie, joka kuitenkin on suurtilan rasitteena. Onneksi useilla teillä on palkattu ammattitoimitsijamies, joka hoitaa, ettei tällaisiä ”Täällä Pohjantähden alla” olevia laittomuuksia enää pääse tapahtumaan.

Tiellä satunnaisesti kulkeva

 

 

Loimaan K-Supermarketin kauppiaalle kiitos monipuolisesta olutvalikoimasta! Kiinalaisen ruuan (sellainenkin ravintola Loimaalla) seuraksi kotiin kiinalaista olutta! Uskomatonta! Lähiruokaa tämäkin?

Joskus se vaihtelu virkistää

 

 

Eikä mitään kissanpentu-juttuja Loimaan Lehteen! Kissanpennut on ällöi!

Pallo on nyt päättäjillä!

 

 

Syyttömänä olen syytetty. Mutta totuus satuttaa, eikö?

 

 

Voi hyvä tavaton meittiä Loimaan naisia. Kummosia me oikein ollaan vaatimuksissamme, kun ei mikkään kelpaa. Laskeskelin, että Vesikoskenkadullakin on 6 naisten asusteliikettä ja 12–13 on kaikkiaan, useammissa vielä merkkituotteita.

Ritva

 

 

Perunasta saa montaalaijja syämistä.

 

 

Sinulle, joka valitit salatun numeron lähettämistä teksti viesteistä, tiedätkö että sen saa selville, jos viestit ovat häiritseviä.

 

 

Vietin upean sunnuntaisen iltapvän maatalousmuseossa! Kiitos Sarka ja henkilökunta ja Margit Heikkilä! Ja Muurikista kivoja tuliaisia! Kiitos Loimaa!

Ihanmyytynä minä!

 

 

Kiitokset Sannalle, Tapiolle ja Erkille lämminhenkisestä konsertista Heimolinnassa su 26.9. Olin heti myyty… Ensimmäiseksi Sanna lauloi lempikappaleeni ”On hetki…” ja siitä alkoi upea fiilis!

Ritva

 

 

30.9.2010

 

Autoni moottoriako tarkoitit?

Veikko

 

 

Missä Hirvikoski–Oripään välisen tien peuravaara merkki. Alastarolla ja Pöytyällä on.

Tietä joka päivä ajava

 

 

Nestepinnan nousu on ongelma tai pääsyvaatimus.

 

 

Mellilän uuden risteyksen vierestä on ehdottomasti kaadettava Maskun ns. pylväspuut! Näkyvyys on todella huono Turkuun päin katsoessa! Eikös liittymän paikan vaihto pitänyt olla turvallisuuden parantaminen?

 

 

Ei Oripään seurakunta vaaleja kaipaa. Kunnassa sama sulle mulle meininki!

Miehelle töitä

 

 

Miksi ruotsissa tuotettu ja suomessa purkitettu maito voi olla 20 centtia/l kotimaista halvempaa?

900×0.20=180e/vuosi

 

 

Täällähän on kiva kiitellä ja kehua itseään/”yritystään” Voi ku läpinäkyvää.

Kiitos Minä

 

 

Te, jotka hurjastelette mönkijöilla Karhulassa ihmisten pelloilla, toimitte törkeästi ja ilman maanomistajien lupaa. Moottorikelkkareitti ei ole mönkijäreitti. Asiattomalla käytöksellänne on seuraukset – moottorikelkkareittikin taitaa jäädä haaveeksi.

Sivusta seurannut

 

 

Jos kissanpentujutut ällöttää, ei pidä sitten lukea koko lehteä!

 

 

Löydetty Alastaron keskustasta musta narttukissan pentu.

040 9616621