Loimaan Lehti ryhtyi julkaisemaan Koppeja vuoden 2003 joulukuussa. Julkaisemme tekstiviestipalstamme 15-vuotissynttäreiden kunniaksi kaikki sähköisestä arkistostamme löytyvät Kopit nyt netissä muutaman kuukauden pätkissä.

Tähän päivään mennessä niitä on ehditty paperilehden tekstiviestipalstalla julkaista jo lähes tuhat sivua – ja sanansa ovat saaneet sanoa niin Audimies, Kuntalaispassiivi, Veronmaksaja, Uneton kuin Stetoskoopin uhrikin ja tuhannet muut nimellään ja nimimerkillä.

Monella lukijalla on lempiaiheensa ja monilla peräti lempi-Koppinsa. Syksyllä 2019 saa Loimaan teatterissa ensi-iltansa näytelmä, jonka repliikit ovat vain ja ainoastaan Koppeja.

 

4.1.2011

Loimaan seudun nuohoojat, miksi teette niin suttuista jälkeä. Esimerkiksi Yläneellä nuohouksen jälkeen kodit putipuhtaita – ei nokea missään!

Imuroikaa sotkunne samaan hintaan

 

Kiitos Virttaan kyläyhdistyksen tontuille, jotka pakkasesta huolimatta sytytitte myrskylyhdyt Virttaanraitille. Loitte koko kyläyhteisöön joulutunnelman. Hyvää vuoden jatkoa Virttaan kyläläisille.

Toivottaa Tuovi

 

 

Kukahan opettais Juva- Kartanonmäen pururadan laduntekijöille ladun tekemisen. Perjantaina 31.12. ladut oli tehty juosten pissaten.

Mustikkasopat rinnuksilla

 

Kaikki Lillin puolustajat liittykää yhteen.

Pro Lidll

 

Suosittelen kaikille lasten vanhemmille Kotilieden nro 1 pääkirjoituksen lukemista! Lainaus: Hyvä kotikasvatus on edelleen vanhempien tehtävä, eikä sitä voi ulkoistaa eikä delegoida.

Vanhempi myös

 

Vuosi 2010 on jäänyt mieleen nekatiivisessä mielessä samoin 1984, 1992, 1994.

 

Kiitos kaikille lumenauraajille! Myös täällä sivuteillä. Ei ole ahneutta lingota/aurata lumia joulunpyhinä, vaan röyhkeyttä arvostella sitä ahneudeksi!

10 cm suuntaan tai toiseen

 

Mielestäni naisten alushousuasiat eivät kuulu koppeihin, oli pakkasta sitten vaikka 30 astetta.

Ihmettelevä

 

Suurkiitos sinulle, kun löydettyäsi kolmen avaimen nipun toimitit sen poliisiasemalle.

Kiitollinen vanhus

 

En olisi niin varma että ukko-kultas on vaan sun kulta. Epävarmuus laittaa tekemään tyhmiä tekoja. Ja on sillä ukko-kullalla viime vuonna syntynyt poikakin. Mieti sitä.

 

6.1.2011

Kun ukko-kulta kerran on sunkin kulta niin mikset ota sitä omaksesi, vai ootko vaan hätävara? Oletko miettinyt sitä. Elämäsi menee hukkaan ollessasi toisen korvike.

Tyhmyydestä sakotetaan

 

Koirat on varmaan kivoja lemmikkejä, mutta katsokaapas arvoisat vanhemmat minkä kokoisen koiran annatte pikku piltillenne talutettavaksi! Virttaalla oli hurtta kiskaista pikkuskidin perässään auton eteen!

Isolla koiralla isot voimat-

 

Ihmettelen kuinka koirien ulkoiluttajat kehtaavat pissattaa piskejään ihmisten postilaatikoiden juurelle.

Käytöstavat kunniaan

 

Jos kaikki Lidlin puolustajat liittyy yhteen kuten pro Lidl ehdotti niin ottakaa yhteys Lidlin johtoon, jotta he ottaisivat järjen käteen ja rakentaisivat kaupan johonkin kaupungin tarjoamalle tontille. Kopit -palstalla kirjoittelu ei asiaa edistä eikä kaupungin edustajat varmaankaan ala rukoilla kauppaa paikkakunnalle.

J….Ä

 

Alastaron kirjastossa on tammikuun harvinaisen upea nuoren valokuvaajan luontokuvanäyttely. Ja kiitos vielä kerran Seppo!

 

Koppien lukeminen on kuin Raamattua lukisi – pitää syventyä ja miettiä – mutta en ole mikään ihmemies.

Elämäntaiteilija Pentti Tuominen

  

8.1.2011

Kahvila Enni on ihana paikka, jossa hyvät tuotteet. Sen ovat huomanneet myös ikäihmiset, jotka kahvin ja munkin voimalla pitävät puolta kahvilaa varattuna toistakin tuntia niin, ettei muille ole tilaa. Jos kyseessä olisi nuorisoryhmä, heille olisi helppo osoittaa ovea. Harmittaa yrittäjän puolesta, kun paljon maksavia asiakkaita kurkistaa ikkunasta ja päätyy toiseen paikkaan. Näin ainakin eräänä tiistaina.

 

Kyllä on loimaan työkympin palvelun taso laskenu. Ei kehtaa edes tyytyväisyyskyselyyn vastata viimisen käyntini jälkeen.

Kaupungin palveluksessa oleva työntekijä

 

Hyvin on ukko puhunut sut ympäri. Tietäisit vaan, mitä sinusta puhuu muualla. Täytyy käydä muualla, että jaksaa katsoa sua.

 

Hätävara tai en. Mä en valehtelevaa ukkoa kokonaan edes halua. Riittää kun tietyt asiat hoitaa.

Sakottakaa vaan

 

Tietääkö joku, mitä kautta saisi Virosta suoraan tuotettua polttopuuta kotiin asti? Kotimaiset on hinnoitellu itsensä ulos. Virossa kuutio on 5–10 euroa, ja Suomessa kuutio on peräti huimat 40–70 euroa.

 

Nimim.käytöstavat kunniaan: samaa mieltä! Itse koiran omistajana en ikinä anna koirani pissata kenenkään portin pieliin tai postilaatikon jalkaan,en edes pihaa edustavien koriste puiden/pensaiden juureen. Tosi mukavaa kun vähän väliä on oman laatikon jalka täynnä tuoreita pissajälkiä. Mitä ihmisten mielessä liikkuu? – Kyllä harmittaa!

 

Onko toimituksen mieleen tullut että koppien takana voi olla sairas häirikkö, joka aiheuttaa mielipahaa ja järkytystä?

Akka joka ei lue enää Loimaan Lehteä

  

Morokylän kanttoori, Reijo Jokinen. Muistelmasi oli nautittavaa luettavaa. Onneksi löysin kirjasi Loimaan musiikista.

Helvi

 

Kiitos Ismo Tuomelle elävästä ja mielenkiintoisesta kirjoituksesta vanhan kirkon loppuvaiheista.

 

11.1.2011

Akka joka kirjoitit toisten hoidoista lääkäriä leikkien, haukut nk. miestäsi ja hänen läheisiään. Etköhän olisi hoidon tarpeessa. Jos rahalla saa ruokaa, elektroniikkaa, maksaa elatusmaksut ja sakot, jopa lapsiakin tehdään rahasta. Ei rahalla saa rehellisyyttä ja rakkautta. Kannattais jättää toiset rauhaan kun ei itse todellakaan ole täydellinen.

Riesaan kyllästynyt

 

Moottorikelkat kiellettävä. On häiriöksi, saastuttavat turhaan, jos kysytään en anna ajaa moottorikelkalla pellolla, metsässä ym.

Miksei suksilla

 

Totuus on yleensä se, mikä saa aikaan järkytyksen ja mielipahan. Me muut nauretaan tälle lapselliselle kirjoittelulle. Kannattaisikohan sinun katsoa peiliin.

 

Luulin ikäihmisten asuvan kahvila Ennissä. Usein kääntynyt ovelta kun ei tilaa. Kesällä istuisin joskus ulkona, ikäihmiset valtaa tuolit.

 

Suuret kiitokset laduntekijälle Alasellajoella!

Kiitollinen kuntohiihtelijä

 

Hyvät olothan ukkokullan toisella naisella on: akka pesee ukon pyykit, siivoaa huushollin ja kuuntelee kiukuttelut, toinen nainen kuorii kermat päältä!

 

8.1. kirjoitin Loimaan Lehdessä narsismista. Palautetta tuli paljon, josta päätellen tämä kauhea tauti koskettaa suurta joukkoa terveitä ihmisiä, muttei narsistia. Kiitän keskusteluista ja vinkkinä lehdellemme, joka voisi käsitellä asiaa laajemmin.

Taisto Levo

 

Sinä, joka veit kotimme terassilta myrskylyhdyn pe 7.1. iltakuuden ja -seitsemän välillä: olet valvontakameran kuvassa! Palauta lyhty samaan paikkaan, kiitos.

Luvaton lainaaminen on rikos!

 

Kiitos Taisto Levo hienosta kirjoituksesta. Narsisteja tuntuu olevan aina vaan enemmän. Omakohtaisesti sen olen saanut kokea työelämässä. Mukava työkaveri osottautuikin muuksi kuin olin kuvitellut. Ulospäin ihana ihminen käyttäytyi tyrannin lailla ja vasta silloin huomasin hänen todellisen olemuksensa. Surullista, että ihminen ei huomaa itse miten muita kohtelee.

Pettynyt

 

Eräällä huoltoyhtiöllä ei tosiaan taida mennä hyvin. Isännöitsijälle ei uskalla soittaa ku saa semmosta palvelua et heikompi hermoiset sekoo. Ja kalliit koneet löytyy mut seisoo tallissa kun pitäis olla ajossa. Yks asia on mihin voi turvata, vihreä toyota  ja kuljettaja, Kiitos, ammattimieheen voi luottaa, pidä lippu korkealla sulta saa aina avun ku tarvis vaatii.

Huoltomiehen ansiosta vielä loimaalainen

 

 

13.1.2011

 

Jos olet lyhdyn puutteessa, tule ja pyydä niin ostetaan sinulle oma. Älä vie Joulun valoa, jota haluamme kaikille antaa.

Tv. Lavomäkiläiset

 

 

Kautta aikojen ukot on haukkunu et oma muija ei ymmärrä kun käyvät vieraissa. Mut sen kolmannen osapuolen kannattaa katsoa peiliin, mikä on vikana kun ei vapaata miestä saa. Ja onks kiva kun ihmiset tietää ja puhuu.

 

 

Lopettakaa se ukkomiehistä jauhaminen!

 

 

Selkä märkänä, ei vauhdista, vaan harmista. Yritin ulkoilla näin liukkaallakin kelillä, kelkalla. Vaan eipä onnistunut, kun mummojen luistelun ovat pilanneet miehet. Eikö todella ole keksitty laitetta vain jalkakäytävien toisen puolen hiekoitukseen? Kun ja jos ootte kuullet; kuussakin on käyty. Eikä meillä Alastarolla ainakaan koskaan ole jalankulkijoita kuutta rinnakkain. Mies koeta itse jos et usko, miten huonosti on sepelissä luistoa.

Mummo 81

 

 

Kuulkaa tyttökullat, jotka taistelette ukkokullasta, harvoin kahta ilman kolmatta. Mitä poikaan tulee, vahinkoja sattuu. Taitaa vaan naapuri olla loimaalaisittain kade, kun pitää lehteen kirjoittaa.!?

Ukkokulta

 

 

Tuliko katsottua tv:stä MOT ohjelma noin kuukausi sitten? Mielenkiintoista asiaa näistä uusista kaukoluettavista sähkömittareista. Siinä kerrottiin, kuinka parin vuoden kuluttua maksamme pörssiin sidottua hintaa, minuutti minuutilta hinta vaihtelee. Joten omakotitalon sähkömenot voivat nousta jopa 100 euroon viikonlopulta. Kenen etu? Asiakkaan vai sähköyhtiön?

 

 

Kaipaatko lyhtyjäsi? Soita 040 840 8329.

 

 

Totuus juu…sun jutuissasi ei ole totuudensiementä edes pienen siittiön verran joten lopeta jo! Teet vain itsesi naurunalaiseksi!

 

 

Lopettakaa jo kahvila Ennin parjaaminen. Olen itse Ennin puolustaja. Antaa ikäihmisten istua ja tarinoida rauhassa, kun Loimaalla ei ole muutakaan kokoontumispaikkaa. Itsekin istun siellä joskus tunnin tai puolitoista. Siellä porukat viihtyy. Antaa jatkaa samaan malliin. Toivon, että kahvila olisi aina täynnä. Ennin omistajille kaikkea hyvää.

Kahvijuoppo

 

 

Jos kirjoittaisin ilman omaa ajatusta, varastaisin sen jostain. Nyt en pysty kirjoittamaan hyvää koppia. Katselin koppi-leikekirjaani, siitä löytyy sieluni.

ElämäntaiteilijaPentti Tuominen

 

 

Sallilan pikavoitto tuli taas. Kuukauden lasku yhtä paljon  kuin entisessä kolmen kk kannossa. Kerkeis vaan tienaamaan samassa tahdissa.

Ernesti

 

 

Muualla saa lapsen syntymästä 500 e verorahoja. Ok, täällä saa saman kun synnyttää uuden kakkatankin ????

Jyvällä tulevaisuudesta

 

 

15.1.2011

 

Ennissä on tilaa vielä yhdelle joka ei käytä rexonaa!

Eläkeläinen

 

 

Koin ihmeellisen elämyksen, kun 13 peltopyytä ilmestyi pihalleni lintujen ruokintapaikalle. Lintukirjan mukaan peltopyyt ovat melko harvinaisia, eikä niitä ennen ole meilläkään vieraillut. Millä saisin nämä linnut tulemaan uudelleen? Tietääkö joku, millä niitä pitäisi ruokkia?

 

 

Kahvila Ennissä on ihana henkilökunta ja viihtyisä ilmapiiri. Kiitos teille! Aina on löytynyt tilaa, kun olemme poikenneet. Vieraankin viereen voi istahtaa ja kohta ollaankin jo tuttuja!

Sopu sijaa antaa

 

 

Erittäin suuret kiitokset Loimaan laatuautolle ja ennenkaikkea Jouko Hakalalle todella ystävällisestä palvelusta.

Taito

 

 

Onko se humanismia vai narsismia, jos kirjoitukset perustuvat siihen, että netistä imuroituja tekstejä muutetaan sen verran, että ajatus katkeaa?

Joissakin meissä asuu myös pieni googlettaja

 

 

Kahvila Ennissä on mukava henkilökunta. Käyn siellä joskus. Istun siellä 25 minuuttia, en kauempaa. Muuten on riski että saa peräpukamia, ja niitä en halua!

p    –    n

 

 

On se hauskaa kun valtionvirkamiehet ajelee monta kertaa päivässä työnantajan autolla kahville ja polttamaan SALAA tupakkia. Olis Loimaalla monta kahvilaakin, jota voisi tukea. Monellako työpaikalla sallitaan tällainen lorvailu nykyään.

T: Iloinen veronmaksaja

 

 

Olen vannoutunut Lidlin vastustaja, kaikki muutkin Lidlin vastustajat liittykää yhteen. Loimaalla on kolme hyvää kauppaliikettä, nämä on kunnon kauppoja, on hyvä tavara ja hyvä palvelu. Kaupunki ei ole tarjoamassa Lidlille tonttia eikä kannata tarjota, kauppoja on tarpeeksi.

Vannoutunut vastustaja

 

 

Kadonnut 3.1.2011 Alastarolla kollikissa. Tuntomerkit: harmaaraidallinen, valkoiset merkit kaulassa, tassuissa. Haava päässä. Havainnot: 040 1911 980

 

 

Kiitos pyyteettömästä avusta tienauraajalle ajaessani Kärkkäänjoentietä.

Naisautoilija Tammiaisissa

 

 

18.1.2011

 

Minun tarvitsee ymmärtää teitä kaikkia. Teidän vain minua.

Elämäntaiteilija Pentti Tuominen

 

 

Aurakuski, joka ajat Kaunismäen alueella. Olisiko mahdollista ajaa reitti välillä toisinpäin? Nyt postilaatikoitten edustat aina lunta täynnä.

 

 

On se kumma kun ei enää hetkekskään voi jättää pyörää edes ruokakauppaan mennessä kaupan eteen, kun sillä aikaa on rengas joko tyhjennetty tai rikottu. Mitä kiksejä joku siitä saa? Pitääks pistää pyörään ylläri, jonka koet koskiessa siihen?

 

 

Tienpitäjän, on se sitten kaupunki tai Destia, velvollisuus on poistaa näkemäesteet, jota myös lumi on, risteysalueilta. Eikä koota sitä sinne.

J.O.

 

 

Kulttuurivuosi Loimaalla on hieno visio! Nythän voisi päättäjät ottaa Turusta mallia ja suunnata kulttuuriprojekteihin kerrankin kunnolla rahaa ainaisen vapaaehtois-aatteenpalo huutelun sijaan!

 

 

Suurkiitokset sinulle naishenkilö, joka pe 14.1. löysit puhelimeni ja veit sen poliisille. Ihanaa, että on rehellisiä ihmisiä.

Melkein tippa silmässä

 

 

Näillä kylmillä mailla, pitäisi tehdä tunisialaisella lailla. Lähettää koko poliittinen johtava eliitti maanpakoon miettimään, mitä on tullut tehtyä ja mitä on jäänyt tekemättä ja miten todellisuudessa tässä maassa leipä hankitaan! Ps ja muitten velat maksetaan?

Pahapoika mettästä

 

 

Hirvikoski-Loimaa pyöräily/kävelytie oli hoidettu erinomaisesti! Oli sileä ja tasainen kuin vauvan peppu. KIITOS! Oli mukava tulla pyörällä töihin.

Pavle

 

 

20.1.2011

 

Kiitos sinulle rehellinen lähimmäinen, joka löysit kelloni Sokoksen edestä ja palautit kassalle.

Ritva

 

 

Hei sinä, joka lokakuussa tarjosit meille taloa Mälläisistä. Olisitko ystävällinen ja ottaisit meihin yhteyttä uudelleen.

T: Hartikaiset 040 1911 980

 

 

Sain kuulla ettei kopeissa kuulu kehua vaan haukkua. Nyt olisi paikka kun vauvan peppu jäi kokonaan hoitamatta, mutta en lähde siihen mukaan!

Pavle

 

 

Mahtais ko se Ala-Nissilän poika hakee sinne Suomen Pankkiin, kons kerran paikka on auki. Voitais neuvoo kyl, jos tulis tarvetta. Sais se siältä maailmalta muutenkin tulla jo kottiin.

Niinijoen Niilo

 

 

Huom! Alastaron sivukulmien Mv. lumenauraajat laittakaa aamulla kello soimaan että tiet olisivat aurattu töihin kulkeville ihmisille.

Sivutiet surkeassa kunnossa

 

 

Mahtaako Itella osata jakaa oikeat ruoat oikeille asiakkaille? Tai saavatko viimeiset syöjät niitä lämpiminä? Kun postijakelunkin kanssa on niin ja näin.

 

 

22.1.2011

 

Loimaan Lehdessä oli juttua vertaistuesta. Haluaisin lisätä, että Loimaan seudun syöpäpotilaiden vertaistukihenkilöt tekevät tärkeää työtä. He ovat koulutettuja ja tekevät työtä ilman palkkiota. Tukihenkilöistä voi kysyä syöpäneuvonta-asemalta.

Syöpäsairaanhoitaja Pirkko-Liisa Santala

 

 

Lumiauraajapojat, olisi hienoa kun auraisitte myös talojen tienpäät, kuten teki kaupunkikin ennen. Raskasta monille, kun on isot lumivallit. Tiedoksi vaan.

Elämäntaiteilija Pentti Tuominen

 

 

Haluaisin lisätä Loimaan Lehden vertaistukijuttuun, että Loimaalla toimii myös Meniere kerho.

Pirkko Kärhä

 

 

Loimaalla on hyviä ruokapaikkoja, mutta paras ruoka ehdottomasti Alastaron Murinassa. Hinta-laatu kohdallaan ja maku mainio. Mistä muualta saa esim. Tryffeliöljyssä paistettuja ahvenfileitä lounashintaan?

Mari

 

 

Puhuminen helpottas. Mut se on niin vaikeeta.

Ari

 

 

Kovin on vaikeaa soittaa hieroja kotikäynnille kun mainoksesta puuttuu puhelinnumero 🙂

Niska jumissa

 

 

Koskahan saadaan Loimaalle tanssitalo? Harrastus kaikissa ikäryhmissä kasvaa edelleen…

Tanssikurssilainen

 

 

Kiitos teille kaikille, jotka autoitte postiauton ojasta Kiikankujalla viime perjantaina.

Postityttö

 

 

Ihmetyttää, onko joillakin valtion viranhaltijoilla lupa käyttää työnantajan autoja työaikana omiin kotona käymisiin ynnä muihin omiin ajoihin.

Tarkka veronmaksaja

 

 

25.1.2011

 

Taiteilija Tuominen puhdistaa vaan itse lumensa niin kun kaikki muutkin se on vielä kaikille tasapuolista.

Jakke

 

 

Kiitos Msas-jutusta! Hyvä että kirjoitetaan myös vaihtoehtoisista menetelmistä. Msas lapselle(kin) paljon mieluisampi kuin verikokeet.

Itsekin msas:ta avun saanut

 

 

Menkää ny hyvänen aika kattoo Art Tyynelään, näyttelyä! Toista ei varmaan näe! Loimaalla o osaamista.

Heartbeat

 

 

Onko se sitä kuuluisaa rahan pesua, jos lyö rahat tiskiin?

Pesukarhu

 

 

Tarkalle veronmaksajalle: ehkä valtion viranhaltijoille tulee virka-auton käytöstä palkkaan verrattava autoetu, josta menee vero työntekijältä ja sos.kulut pomolta, niinkuin yksityiselläkin puolella omista ajoista. Ei se ilmaista ajajalle ole.

  1. veronmaksaja

 

 

Hienoa että tutkitaan päiväkotien puhtautta. Mutta kuka tutkii päiväkodin henkilöstön saastaa? Jos johtaja pyytää alaisiaan syrjimään tiettyä lasta, tuleeko potkut jos ei mene kiusaamiseen mukaan? Lapsiparka, lopulliset arvet jäävät häneen.

Väärässä työssä?

 

 

Kiitos lehdelle allergia-artikkelista. Myös meidän esikoinen sai MSAS-analyysistä avun vaikeaan suolisto- ja iho-oireiseen allergiaan. Parissa päivässä poika oli oireeton. Lääkärit eivät pystyneet antamaan mitään apua asiassa.

Elina Mattila, Kauhanoja

 

 

27.1.2011

 

Miksi jotkut kaupungin työntekijät saavat työaikana hoitaa omia asioita ja käyttää työautoa omien isojen ostosten vientiin? Miksei kaikilla ole työaikaa? Toiset saavat mennä työpaikalle myöhästyneenä, pitää pitkää ruokataukoa ja lähteä pois ennen työajan loppua.

Ihmettelevä

 

 

Hyvä että joku puuttuu päiväkodin henkilökunnan käytökseen lasta kohtaan. Siellä on jos jonkinmoista ”vääpeliä” hoitajina, eivätkä kaikki ole kovinkaan mukavia, ammattinimikkeestä ja koulutuksesta huolimatta, kun ollaan vanhempien katseitten ulkopuolella. Siis vanhemmat kuunnelkaa avoimella mielellä, jos lapsi ei halua mennä hoitoon. Syynä saattaa olla edellä mainittu asia.

Työharjoittelija myöskin

 

 

”Itellan vahvuus on erityisesti haja-asutusalueen kuljetukset” … Kattia kanssa!

 

 

Vai kiusataan lapsia päiväkodissa oikein johtajan määräyksestä? Voi pyhä yksinkertaisuus! Toivottavasti kirjoittaja osaa jossain vaiheessa edes hävetä!

Valheita inhoava

 

 

Ennen kuin Itella alkaa jakaa ruokaa tulisi sen pystyä jakamaan posti kaikkiin talouksiin, näin ei vielä tapahdu!

Postrest

 

 

29.1.2011

 

Sinulle, miesasiakas, joka kävit hakemassa puurenkaita perjantaina: Anteeksi. Katsoin hinnan väärin ja veloitin liikaa. Pääsisitkö käymään, niin korjaan asian.

ArteMiina

 

 

Kyllähän Itella ruuat toimittaa perille, johan sitä puoltaa 45 000 e kalliimpi vuosihintakin miten se vaan kannattaa muuten kalliimmalla ajaa?

Arska

 

 

Ruoankuljetus Itellalle.. Kuis mahtaa käydä?! En usko homman toimivan. Enkä usko että asiakkaatkaan kiittävät. Voihan se kuljetus alkuun toimia mutta loppupelissä onkin kaikkea muuta kun tulee mutkia matkaan. Tulee varmasti loppupelissä kaupungille kalliimmaksi.

Voi voi päättäjät,mitä mietitte?

 

 

Kyl meil Loimaalla! 4kertaa sähköt poikki v. 2010. Pisin aika 2.5 tuntia ja keskustaan matkaa 3.5 km ja pakkasta -17.

Jussi

 

 

Ei ihme että liikennerikkomukset lisääntyy kun jaellaan aiheettomia sakkoja, jotka ei edes ole totta. Näyttöä ja kokemusta on. Ei kannata maksella turhia, olkaahan tarkkoja.

Staagi

 

 

Elämänhalu on kaiken salaisuus. Ei ole kauneutta, joka viehättäisi ilman elämänhalua.

Elämäntaiteilija Pentti Tuominen

 

 

Kiitos Päivi Nummela osuvasta kolumnista! Toivoisin kuulevani tällaista tekstiä päättäjiltä, jotka hoitavat yhteisiä asioitamme.

Kaima

 

 

Olen mieltänyt, että Hirvikoskella on todella hyvä olla ja asua. Jatkuvasti lapsiperheiden määrä lisääntyy juuri siitä syystä että kaikki tarvittava kävelymatkojen päässä ja uskaltaa nuoret päästää yksinkin. Nyt saa lukea että koulu ja nuokkari loppuu, vanhuspalvelut hiipuu.. Missä järjenkäyttö silloin kun sen käytön paikka olisi. Surullista miten meidät nuoret aikuiset ajetaan muualle palvelujen ja töiden perässä!

Tasan ei mene onnenlahjat

 

 

Satakunnantien ja Vesikoskenkadun suojeltavat talonrötisköt antavat Loimaasta kuvan autioituvana ja rapistuvana maaseutuna, josta nuorten kannattaa muuttaa pois. Sitäkö päättäjät haluavat?

Uudisasukas Loimaalla

 

 

Nimimerkille väärässä työssä. Kerrohan mihin päiväkotiin lapsensa uskaltaa viedä ja missä päiväkodissa olisi johtajalla pallo hallussa.

Elokuussa hoitoon

 

 

1.2.2011

 

Kiitokset Virttaan laturetken järjestäjille. Voi tätä hiihtämisen ihanuutta.

Mukana ollut

 

 

Jari-Matille kiitos luistavista laduista Kojonperässä! Hyvä on hiihtäjän hiihdellä!

Hiihtäjät

 

 

Kullais tuala Alastaron kaupunginosan keskustasa mahtaa posti ny ollenka ilmestyä, ko Itella ruppee apetta ajamaan?!

Ville-Jussi

 

 

Ensi kertaa hiihdin Eksyssuon ladut ja Loimaan Jankko on tehnyt hyvää työtä opasviittoineen. Jaakolan mökki ja risti on nähty ja koettu hyvin erilainen maailma. Suositellaan lämpimästi.

Risto Ahti

 

 

Kuule ihmettelevä! Se on koulutuksen suoma etu!

 

 

Hienoa että vihdoinkin kaupunginhallitus siivoaa rakennustarkastusta! Kannattaisiko vielä tehdä samat selvitykset kuin Espoossa?

 

 

Suurkiitos ystävälliselle pariskunnalle ja nuorille miehille, jotka autoitte autoni lumihangesta 29.1.

Mummo

 

 

Miksei kaupunki voi kieltää työaikana tupakointia. Hoitotyössä ei mukava, kun tupakalle haiseva hoitaja. Käydään monta kertaa porukalla tupakalla, myös seurassa tupakoimattomia. Näin ainakin ”syrjäseudulla”. Onko vähän töitä?

Näin Loimaalla

 

 

Lopettakaa jo naurettava poliiseilla uhkailu (LL 29.1.). Niin kauan kuin risteyksiin rakentamanne lumikasat haittaavat liikenneturvallisuutta tai ajamanne lumikasat kaatavat tonttien istutusaitoja; niin kauan kuin työn taso on sellainen kuin sunnuntaina Tampereentiellä, kannattaa pitää suu supussa. Hajoita ja hallitse-politiikka ei toimi. Ei edes Loimaalla.

Suur-Loimaalainen

 

 

Miksi kaupunki tukkii lumella kadunpään jolloin pieni ekaluokkalainen joutuu kiertämään puoli kilometriä pidemmän koulumatkan?

Eräs äiti

 

 

Sinä joka kolhit autoni takaoven marketin parkkipaikalla lauantaina puolenpäivän aikaan. Ota yhteys heti tai mene poliisiasemalle. Sielläkin tiedetään. Tilaa pihassa oli kuten huomasitkin.

 

 

3.2.2011

 

Anteeksi ja kiitos tiedosta, että Kurakorventie on yksityistie, en todellakaan tiennyt, vielä kun navi näytti reitin. Ehkä voisin harkitakkin osakkuutta tai käyttöoikeutta, jos tietäisin ehdot, oikeudet, hinnan yms. Mutta olit ”Unohtanut” yhteystietosi kortista!?

Marjo Hakanen

 

 

Maatalousnaiset ovat auringonlaskun kerho.

 

 

Viikon olen Myllykylässä ihmetellyt ja säikkynyt talomme tärähtämistä, kiertänyt katsomassa, mistä katto romahtaa ajatellen lumen siirtyvän kunnes kuulin Valloxin räjäytystyömaasta. Missään en ole huomannut ilmoitusta näistä räjäytyksistä, joista tieto olisi asukkaille pitänyt ilmoittaa. Monta pelokasta hetkeä olisi ohitettu. Kohteliasta olisi edelleenkin tietää räjäytysten jatkosta. Tieto niiden voimasta rakennuksia ajatellen myös mietityttää. Kuka on vastuussa tiedottamisesta?

 

 

Sinä, joka hait eläinsuojeluyhdistykseltä 2 loukkua viime syksynä! Olisiko jo aika palauttaa ne samaan paikkaan? Numerosi kateissa.

Anne/0503689311

 

 

Oripään virkanaiset täysin kenollaan rikkaan Pöytyän suuntaan? Ensin nuoret Elisenvaaran jättiläiseen ja sitten koko kunta osaksi Pöytyää? Ihmettelen!

 

 

Miten Oripään mahdollinen koulu-uudistus vaikuttaa kunnan veronmaksajien työllisyyteen? Tuleeko lisää työttömiä oripääläisiä vai toisinpäin?

 

 

Että oikein puoli kilometriä pidempi koulumatka! Voisko enää enempää hyysätä ja paapoa jo valmiiks vapaan ja villin kasvatuksen saaneita taaperoita. Veikkaan että viiden vuoden päästä on valloillaan pullamössö-sukupolvi joka ei osaa kengännauhojaan solmia. Jotain järkeä!

Hoh hoijaa

 

 

Korjaus 1.2. olleeseen koppiin, Eksyssuon laduista ja viitoituksesta vastaa Kauhanojan kyläyhdistys ja Kauhanojan-Joenperän erämiehet. Tervetuloa kaikki hiihtäjät suon lumoihin, latujen teosta tiedotamme www.kauhanoja.fi.

Pekka Ahokas

 

 

Kiitos pariskunnalle Hirvikoskentiellä pulaan joutuneen autoilijan auttamisesta maanantaina.

 

 

5.2.2011

 

Alastaron yläasteella on onneksi vielä sentään turvallista käydä koulua toisin kuin Puistokadun yläasteella.

 

 

Energiajuomia ei suositella lapsille, raskaana oleville eikä kofeiiniherkille henkilöille. Miksi ihmeessä kaupat myyvät juomia alaikäisille?

Ajattelemisen aihetta

 

 

Keskuskoulun uudistuksesta/laajennuksesta uutisoitiin viime lehdessä hätiköiden. Määräraha hankkeelle on 2,4 milj. Ja kustannusarviot tähän asti on jo melkein 0,5 milj. yli. Viitaten tekla 26.1. päätös. Hanke ei siis mm. laajennuksen osalta toteudu jos kustannuksia ei saada sopimaan määrärahoihin.

Pikkukoulut saa jatkaa

 

 

Hei ihmettelijä. Mihin suuntaan Oripään sitten pitäisi liittyä? Kouluvaihtoehto kyllä mielestäni Alastaron yläkoulua ajatellen huono. Mutta ei ainakaan Loimaaseen kannata liittyä.

Alastarolainen edelleen

 

 

Keskuskoulun laajennusta perusteltiin kustannussäästöillä. Veronmaksajana olisin yhä kiinnostunut hienojen uudistustöiden lisäksi euromääristä? Toivotaan, että tässä hankkeessa ei ole kyse pelkästä politikoinnista tai oman edun tavoittelusta.

Äiti

 

 

Olisi hienoa jos Keskuskoulun urakan saisi loimaalainen urakoitsija. Työmiehet olisivat pääosin loimaalaisia jolloin veromarkat tulisivat kotikuntaan. Urakoista päätettäessä tulisi ottaa nämäkin asiat huomioon.

 

 

Kehumiset Eksyssuon laduista osuivat väärään kohteeseen. Siitä ei ollut mitään vahinkoa, sillä epäilykseni Kauhanojan ykköskylästä muuttuivat täydelliseen luottamukseen ja uskoon. Haastankin kaikki ainakin kerran elämässään erehtyneet kuutamohiihtoon Eksyssuolle 18.2. ja tungos on valtava. Makkarat hupenevat Jaakolan mökillä ja ennustajalla riittää hommia. Kunhan vain se eukko ei minua poloista manaa suon aaveeksi, sillä niitä siellä riittää jo ennestään. Pankaas nyt kaikki sit hiihtäen.

Risto Ahti

 

 

Maaseudun ihmisille valehdellaan, jätevesilaki on EU-sääntöjen vastainen.

Maaseudulta

 

 

Loimaan aluesairaalan kahviossa perjantaina esimerkillisen hyvää palvelua. KIITOS!

Kyynärsauva

 

 

8.2.2011

 

Keskuskoulun laajennus politikointia, oman edun tavoittelua ja typeryyttä! Pikkukoulut TODELLAKIN jatkoon!!

Äiti

 

 

Keskuskoulun urakasta: EU:n säätämän kilpailulain mukaan valitettavasti ei ole mahdollista valita urakoitsijoita paikkakunnan mukaan. Urakan tekee se, jolla on kokonaisuudessaan edullisin tarjous. Eli Loimaa ei tästä siis saa tod. näk. verotuloja. Vaikuttakaa siis kaupungin päättäjiin, etteivät myönnä lisärahoitusta hankkeelle!

Loimaalaisten verorahat säästöön

 

 

Miätis tätä. Kusetat koiran jonkun talonnurkalla, siitä se siirtyy kivasti polveen kun nostaa lumen kasan päälle.p…kele.

Myrskylinnankadun asukit

 

 

Tais kuulema nettiyhteydet tökkiä viikonloppuna itse en sitä huomannut.

Ex sonera asiakas

 

 

Kiitos Hirvikosken perhepäivähoitajille kivasta aamusta 3.2 ihanaa kun jaksatte.

Tean mummut ja pappa

 

 

Kun sain kovan nuhteen eräältä henkilöltä, olin iloinen – kun hän huomasi minut ja asiani.

Elämäntaiteilija Pentti Tuominen

 

 

10.2.2011

 

Kiitos kaverit Lapin kesästä, juhlat jatkuu jussina! T. Nuorempi Sepu Ps. Hyvin vedetty

 

 

Minkä takia Loimaalla tiekarhukuski seikkailee risteyksìssä ees taa ja kuski vääntää sätkää ku villekuski haukottelee vieressä.

Ihme

 

 

Vihdoin joku laittaa kapuloita rattaisiin, ettei Loimaan säästökuuri vie leipää alueen yrittäjien suusta. Hyvä Jyrki! Mikä onkaan säästö, jos veroeurojen virta on jatkuvasti kaupungista poispäin?

Järjenkäyttö sallittu

 

 

Onko reilua, että tietty talous lykkää joka talvi lumet kaupungin siivottavaksi! Jos me kaikki sitten teemme niin, mikä olisikaan loppu tulos!

Reilua olla pitää ja rikkurit kuriin

 

 

Käytä hyvä ihminen lapioo tai lumikolaa…

SONY

 

 

Oripään nettisivuilla ilmoitus: Terveyskeskuksessa ei lääkärin vastaanottoa jne… Eiköhän kunnan pitäisi turvata ensin nämä peruspalvelut ihmisille ja miettiä sitten vasta sitä liikuntahallia…

 

 

Onko joku nähnyt suunnilleen karvisen näköistä kissaa Nurmen alueella? Ole ystävällinen ja soita 0404192366

 

 

Poikakoirat sillai kussee, että joka paikkaan roiskuu. Tyttökoirat kykyttää, siitä ei tule kuin reikä lumeen, ei se paljon ketään haittaa. Kakkakikkarat kamalampi on vaatteista siivota, mutta harvalla koiran ulkoiluttajalla olen kakkapussia mukana nähnyt.

Kirsti Laaksonen

 

 

12.2.2011

 

Mitä ihmettä Pöytyän kunnanjohtaja ja Pöytyän yrittäjät puuhailee Kalikassa yleisellä uimarannalla.

Yläne herätkää

 

 

Eiköhän Oripään kunta hoida peruspalvelut ihan niin kuin pitääkin. Loimaalta löytyy lääkärin vastaanotto jos sinne on tarvis päästä, nyt ja heti! Mekin käymme harjoittelemassa Loimaalla kaksi kertaa viikossa kun Oripäästä sitä liikuntahallia ei löydy. Ihmisillä ne ”perusasiat” voivat olla erilaisia.

Olisi paljon järkevämpää antaa ruoankuljetukset vaikka jonkun yksityisen hoidettavaksi, ruoka menisi varmaan ajoissa perille ja tulisi kunnolla hoidettua. Itellan auto voi juttua vaikka lumikinokseen, ja vaikka syttyä palamaan, voi vaikka ruoat palaa, ja jos vielä sattuu olemaan ulkomaalainen kuljettaja.

Sivusta seurannut

 

 

Pitäisi ottaa huomioon mahdollinen huonompi aika eikä elää kuin viimeistä päivää eikä olla ollakseen.

 

 

Kiitos keskustan karhukuljettajalle, kun niin siististi ja hyvin ajat kadut kuntoon. Talvisen yötuiskun jälkeen ajoimme asioillemme. Oli kauniin talvista ja puhdasta. Kiitos toisillekin puhtaanapitäjille.

Kaunis talvi

 

 

Kuinka kaunis lehden etusivu olikaan to 10.12., koskettava!

Kiitos kuvaajal

 

 

Sinä joka veit torstaina 10.2. illalla Puistokadun ulkojäältä Tappara-reinot, koko 40, sisällä nimikirjaimet e.m.voisitko palauttaa tossut jäähallin kahvioon!

Sukkasilla on kylmä kävellä kotiin

 

 

Kiitos Sinulle Markku Juovanen upeasta mukanaolosta ja helpotuksesta surussani. Käyttäytymisesi oli esimerkillistä. Olisin kiittänyt aiemmin, mutta unohdin nimesi. Enemmän tämäntyylisiä poliiseja.

Se aviomies LL:stä

 

 

15.2.2011

 

Suuret kiitokset Elinalle hauskasta teatteriesityksestä. Olet todella loistava näyttelijä. 🙂

 

 

Suuret kiitokset hinausavusta Rantalankulmantien traktoripariskunnalle, ke. 9.2.

Hankeen jääneet

 

 

Talvilomaa voi viettää Pekka Paavolan tyyliin autoilemalla ulkomailla.

 

 

Kauniit kiitokset Loimaan kaupungin katujen kunnossapitäjille, on kelvannut liikkua niin jalan kuin autollakin. Esimerkillistä! Aurinkoista kevättä ja toivotaan pikaista lumien sulamista, kunhan saadaan hiihtelyhimot tyydytettyä!

Talvityttö

 

 

Pöytyällä oli harjoteltu myyntipuhe yläkoulusta oripääläisille (ainakin Auranmaan Viikkolehden viime viikon jutusta päätellen). On kai Loimaallakin muuta tarjottavaa kuin se lasku, jonka suuruudestakin näyttää olevan eri tietoa liikkeellä.

Riippuu keneltä kysyy vai

 

 

Mitä sais olla, olen sinun ehdokkaasi nyt ja tulevaisuudessa lupaan mitä vaan, ajan ainoastaan sinun etuasi enkä pyydä mitään vastìneeksi, eikö ole reilu tarjous?

Poliitikko paras

 

 

Alastarolainen kirjoittaa oripääläiselle, että Loimaaseen ei kannata liittyä kuntaliitosta ajatellen, mutta tervetuloa silti yläkouluun tänne (Alastarolle). Onko mahdollista?

Mari

 

 

Nyt haluaisin sanoa itselleni ja muille, miettikäämme, ajattelemmeko niin kuin tunnemme oikeaksi vai niin kuin on opetettu.

Elämäntaiteilija Pentti Tuominen

 

 

17.2.2011

 

Ihan vaan uteliaisuuttani kyselen, että onko Marilla itsellä sen ikäisiä lapsia, jotka käyvät Loimaalla yläasteen jos Alastaron yläaste lakkautetaan?

Utelias

 

 

Kiitokset Loimaan Hautaustoimistolle erinomaisista järjestelyistä, jotka he tekivät poismenneen vaimoni hyväksi. He huolehtivat kaikesta muusta paitsi surustani mutta helpottivat sen kestämisessä.

Suremaan jäänyt aviomies

 

 

Kiitos ystävänpäivän musiikillisesta illasta 14.2. Heimolinnassa Sanna ja LC Loimaan Sinikellot ja muut esiintyjät. Koristelu oli hieno, kiitos.

Raija

 

 

Marille kommenttina: Muistaakseni alastarolaisista enemmistö ei halunnut liittyä loimaaseen, oliko näin? Eli päättäjät päättivät liittymisestä vastoin valtaosan tahtoa! Eli eikö tähän vedoten ole täysin mahdollista, että alastarolaiset haluavat pitää omasta yläasteestaan kiinni toivottaen oripääläiset tänne jatkossakin?

Sirpa

 

 

Nyt kun on maajussit ja koirat jätetty rauhaan, niin nyt kalvaa lumenauraajan ja karhukuskin tekemiset. Hyvät ihmiset hankkikaa oma elämä ja jättäkää muut rauhaan.

Naapurikunnan lehdenlukija

 

 

Kiitos LC-Sinikellot mieleen painuvasta ystävänpäiväjuhlasta Heimolinnassa. Kovasta pakkasesta huolimatta mahtava konsertti.

Tyytyväinen osallistuja

 

 

Hei sinä joka ystävänpäivänä olit Vesihovissa uimassa, vaihdoit mustan pyyhkeen alla olevan marjapuuron värisen pyyhkeen omaasi! Ole hyvä ja palauta pyyhe!

Toivottavasti kuivaa paremmin!

 

 

19.2.2011

 

TV:n Suomi Expres ohjelmassa kerrottiin, että Alastaron vanha palanut meijerin kiinteistö puretaan Loimaan verovaroilla. Rakennustarkastajan mukaan rahaakin on tarkoitukseen 60 000 euroa. Vanhat asbesti-eristeet todennäköisesti lymyävät edelleen raunioissa. Rahaa kuluu kyllä ainakin tuplaten enemmän.

Veron maksaja

 

 

Pitäisikö lastensuojelu- yksikkö sijoittaa korpeen, jotta alueen ”herrasväki” saisi elää idyllissään, silmät tosielämältä suljettuna?

Loimaalaista positiivisuutta?

 

 

Isäni nimipäivä, vienpä kukkia ja kynttilän haudalleen. Lyhdyt rikki kiven takana ja haudalla keko maata. Itku tuli.

Isän piiku

 

 

Kyllä Alastarolla on aivan ihania ja avuliaita ihmisiä. Lämmin kiitos avusta!

Aila Hakamäki

 

 

Kyllä tukkirekankin kuuluu ajaa taajama-alueellakin 40 km tunnissa, eikä 150 km/h.

Aamuvirkku

 

 

Vetäkää ne töpselit irti niistä himmeleistänne vähitellen!

Joulu meni jo

 

 

<3 -kiitokset LAS/naistent.pkl ja päiki sekä TK-hoivaosasto Teille kaikille hyvästä hoidosta!

 

 

Eikö Loimaan seurakunta muista 5-vuotta täyttäneitä lapsia vai pääsikö vain unohtumaan?

25.1

 

 

On minulla lapsia, joiden tahtoisin käyvän yläkoulun Alastarolla. Tosin matka lähes sama Hirvikosken suuntaan. Tarkoitin kopillani, onko oripääläisillä mahdollista käydä koulunsa Loimaalla, vaikka liittyisivät Pöytyän kuntaan. Alastaron yläkoulun toivon säilyvän. Kivat muistot, hyvä koulu 😀

Mari

 

 

Koittakaa nyt hyvät alastarolaiset ihmiset käsittää että kylää ei enää ole Jäljellä on vain samanlainen haamukuva kuin lampusta jää pariksi sekunniksi sammuttamisen jälkeen.

Mika

 

 

Voi että Johanna L-L! Ollaan nyt hyvin kiitollisia, jos saadaan lastensuojelu Tuulensuuhun! Ajatelkaapas kärsiviä lapsia, empatiaa…

Lapset ensin

 

 

Eikö Loimaan kaupunki ole ottanut laskelmissaan huomioon asbestipurkamisen kuluja Alastaron entisen meijerin purkubudjettia laskettaessa?

Terveysriski

 

22.2.2011

 

Miksi joku jolla ei ole kouluikäisiä lapsia. Kehtaa pitää lomaa hiihtolomaviikolla, kun taas kouluikäisten lasten äidit puurtavat töissä. Tämä toistuu joka vuosi, vai onko silloin paremmat muumiristeilyt? Ihmettelee,

Yksi perheetön

 

 

Lastensuojeluyksikön lapset ovat vailla turvaa, hellyyttä ja rakkautta, syy ei ole lasten aiheuttama, on hyvä että heille saadaan koti.

Lapset ovat lahja

 

 

Hyvää alkavaa vuotta myös sinulle Eija, olet aina hyvällä tuulella vastaantullessa, ja tervehdit iloisesti.

 

 

Puoli miljoonaa ääntä menetti puolue joka hyväksyi jätevesi järjestelmät vesistöjen ulkopuolla.

Maaseudulta

 

 

Opetelkaa kääntymää risteyksissä! Älkääkä jääkö ajokaistalle nuokkumaan. Jos tie on vapaa!

Kuuskulmanen pää

 

 

Onkos teillä muilla samoin ettei posti tuo laskuja tai lehtiä oikeaan osoitteeseen tai ei lainkaan. Jollei itse rupee selvittään missä viipyy.

Hemmo

 

 

Laitatko aamuvirkku vinkkiä mistä sais noin lujaa kulkevan tukkiohjuksen, ehtis reisun pari päivässä enemmän!

Koso

 

 

Taas kerran perusurvalautakunta ja johtaja töppäsivät, lastensuojeluyksikkö ei kuulu keskelle kaupunkia. Etäisyys houkutuksiin täytyy olla, äitinä tiedän tämän, taitaa olla viranhaltijan epäpätevyyttä vai olisko meno siitä mistä aita on matalin.

Tarttis tehrä jottain!

 

 

Kumpi on tärkeämpi, vanhukset vai lapset? Lapsissa tulevaisuus.

Pienten lasten isä

 

 

Nyt kun pitäisi keskustella suunnasta sekä sisällöstä, siitä miten tästä eteenpäin, julkisuudessa käydään polemiikkia kenestä seuraava pääministeri? Nyt ohjelmat pöytään, väki näkee millä korteilla kukakin pelaa, sieltä löytyy takuuvarmasti ministeriehdokkaat vaalien mentyä! Niin köyhä tämä kansa ei ole, että tarvii nimetä etukäteen ministeriehdokkaat.

Kansannousu 2011

 

 

Löytyykö meiltä loimaalaisilta rakkautta lastensuojelulapsille..? Miksi olemme perustettavia lastensuojeluyksiköitä julkisesti vastaan? Ne voivat olla haavoittuneille lapsille ja nuorille tuikitärkeitä kasvuympäristöjä…

Pienten puolesta

 

 

Miksi Loimaan Lehti pääkirjoituksessaan yllyttää keskustelemaan ja olemaan jopa eri mieltä? Kun näin tekee, niin Loimaan Lehti saattaa moisen uskalikon kopeissaan nimimerkin suojassa naurunalaiseksi!

Äimistynyt lukija

 

 

24.2.2011

 

Loimaan autovaraosa Oy Osaset: Kiitos erittäin hyvästä, asiantuntevasta palvelusta lauantaina 19.2 🙂

Eija

 

 

Autokoulun opettajalle: Jos et itse viitsi puhdistaa auton takalasia ja valoja, pyydä oppilasta tekemään se ennen ajoon lähtöä. Vilkkua ei näkynyt yhtään. Omankin turvallisuutenne vuoksi opettakaa oppilaille myös, että risteyksessä vasemmalle kääntymistä ei odoteta puoliksi kääntyneenä.

Poks

 

 

Älkäämme moittiko sillä vain hyvällä saa jotakin aikaiseksi – sillä hymy on raivoa voimakkaampi. On ilo nähdä iloisia ihmisiä.

Elämäntaiteilija Pentti Tuominen

 

 

Heräsikö kellään ajatuksia että nyt olisi viimeinen hetki tehdä jotain oikeasti kylälle eikä vaan nyökytellä kun jotkut harvat tekee. Aikaa,vaivaa, ideoita, rahaa kaikkia tarvitaan tässä viivytystaistelussa.

Mika

 

 

Kiitos teille jotka autoitte työntämään autoni penkasta perjantai-iltana ettekä vaan ajaneet ohi. 8)

Nainen(reikä)ratissa

 

 

Voi meitä hölmölän hölmöläisiä, mihin olemmekaan ajautuneet? Kun maajusseille ei piisaa mikään. Sain pankista korkotuloja 0,50 euroa, josta verottajalle meni 10 senttiä.

Tyytyväinen asiakas

 

 

Vastauksena nimimerkille Hemmo totean, että meidän osalta posti on toiminut kiitettävästi aina.

Pekka ja Leena Hemmo

 

 

Olisiko pojan syöpään LL 15.2. apua havupuu-uute juomasta? Tutustukaa ja tehkää oma valinta. Minua auttoi.

 

 

Eijalle! Voisinko unohtaa tapauksen vuosien takaa, silloin kun oman maailmani rakenteet romahtivat: pyöräilit luoksemme ja toit tullessasi pienessä korissasi 6–7 kananmunaa! Pystyisikö joku tuon unohtamaan? Kiitos!

Eino

 

 

Ystävän yllyttämänä lähdin lauantaina Forssaan katsomaan paikallispeliä ja täytyy todeta että enpä ole koskaan aiemmin ollut yhtä hienossa urheilutapahtumassa. Vauhdikas ja mukaansa tempaava peli ja uskomaton tunnelma sekä upea voitto! Saitte uuden fanin myös tuleviin kotiotteluihin.

Enpä kerro.

Aamuvirkku

 

 

26.2.2011

 

Loimaan alues. ke-illan ea-vastaanottoon kiitos. Ea-lääkärin käytös vanhusta kohtaan ajattelematonta.

Pulssista avun saanut vanhus

 

 

Suuret kiitokset kukkaroni löytäjälle EuroMarketissa.

Annikki Suoranta

 

 

Harjoitus tekee mestarin asiassa kuin asiassa.

Martial law

 

 

Saanko kysyä ,että mitä kaupungin päättäjillä liikkuu päässä?! Laittaa nyt lastensuojelulaitos keskelle keskustaa?! Kaikkien houkutusten keskelle…

Nykyinen laitoslapsi

 

 

MOT. Loimaan valtuusto on pelkkä kumileimasin. Tämä lehti sen todisti kirjoituksessaan Sote-yhteistoiminta-alueista otsikoidessaan. ”Loimaa hyväksyi sote-yhteistyön” vaikka asia oli ollut vasta hallituksessa ja valtuustossakin ollaan ensi maanantaina päättämässä vasta selvityksen jatkamisesta.

Matti Lehtinen

 

 

Hemmo, meillä on postit jaettu miten sattuu, vääriin laatikoihin ja olipa kirjekuori jopa avattu, ei pysynyt liimapinta enää kiinni ja oli nukkainen.

 

 

Ajattelin ehdottaa kaupungille, jotta voisko Itella jatkossa hoitaa myös koulukuljetukset. Kävis varmaan näppärästi ja edullisesti;-).

Ei pilkata postia, vaan Loimaan omituista päätöstä

 

 

1.3.2011

 

Kiitos Ellu ”lumienkeli”.

K & J

 

 

Lauantaina kertunmäellä hiihdettiin isot kisat, miten tulospalvelu ei pelaa?? 12 sarjan tuloksia odotettiin ikuisuus ja netistä lopulta katsottuani en uskonut silmiäni! Miten kehtaa laittaa päin honkia olleet tulokset sinne?! Toivottavasti lehteen tulee oikeat tulokset!! Sama juttu jo 2010. Kannattaisiko jo harkita toimivaa tulospalvelua!?

Kirsi

 

 

Posti väärässä laatikossa..niin varmaan saattaa olla,eipä näy numeroa,eikä nimeäkään teiden varrella laatikoissa, huomioi lenkkeilijä.

 

 

Pieni jääkiekkoilijan alku hävitti mustan kypäränsä lauantaina välille Hirvikoski-Kartanonmäki. Jos olet sen löytänyt, niin voisitko ystävällisesti palauttaa sen oikealle omistajalleen ja soittaa numeroon 0400-871095. Kiitos!

 

 

Mieleni vähän vaihtelee! Olen välillä iloinen ja välillä näytän mieltäni muille – mutta tästä lähtien yritän tehdä niin kuin opetan muille – että hymy ja iloinen mieli on parasta lääkettä. Siis näin eteenpäin.

Elämäntaiteilija Pentti Tuominen

 

 

3.3.2011

 

Hennijoella maastureilla liikkuvat isäntämiehet ja vielä kielletyllä tiellä ajavat. Täytyykö teidän todellakin nälkäänne ja vaan iloksenne ampuilla toisten syöttämiä kauniita lemmikkijäniksiä? Tuntuu raukkamaiseltakin isojen miesten touhuksi. Se on eläinten ystäville ja syöttäjille ikävää kun kotijänis saa loppunsa ainoastaan tappamisen nautinnon takia.

Anita

 

 

Sinä typerä kelkkailija joka ilman lupaa ajelit ristiinrastiin maillani Hirvikoskella, aiheutit sen että kukaan ei takuuvarmaan enää kelkkaile maillani. Yritän selvittää henkilöllisyytesi.

Korvausta odotellessa

 

 

Löytysiköhän Loimaan seudulta kansanedustajaehdokasta, joka ajaisi pienipalkkaisten ja vanhempien immeisten asiaa-eikä vain lupais sitä?

Terveisin: Jukka Heinonen Petäjoentieltä

 

 

KIITOS sinulle joka 28.2. aurasit tien Pihlavantieltä Lammaskujan puistoon.

Vauhtivarpaat

 

 

5.3.2011

 

Hei kaikki Suojastontien alueen kiint/tonttien om. Alueen yleisilmeen parantamiseksi olisi hyvä harventaa pusikot ja puut jotka kasvavat kiinteistöjen päälle.

 

 

Olen ajatellut itsekseni onko hyvä ihminen uskovainen ja niin kuin enkeli – mutta asia ei ole minulle tuonut ymmärrystä – ei varmaan ole tarkoituskaan saada selvyyttä asiaan, koska tämä maailma on niin monimutkainen. Jään ajatuksiini.

Elämäntaiteilija Pentti Tuominen

 

 

Meidän mailla kelkkailuun ei tarvitse lupaa kysyä. Tervetuloa.

Lasse Karhulasta

 

 

Eiköhän Niinistön luotsaamalla eduskuntatalon remontilla saataisi kaikille suomalaisille uudet polvinivelet ja medihelille kerätään jatkuvasti rahaa kansalaisilta soittelemalla. Kyllä rahaa tuntuu riittävän, kunhan kansa saisi vain päättää kohteista. Kannattaa lukea Taiston kirjoituksia, on täyttä asiaa nykymenosta.

Aate-Elmeri

 

 

8.3.2011

 

Kiitoksia yrittämisen intohimosta ja Heiskasesta Loimaalla (LL 5.3.2011) kirjoittaneelle kirjoittajavieraalle!

Evakko Raimo Savolainen

 

 

Ehkä joku toinen ele olisi ollut parempi tapa osoittaa rakkautta tärkeään esineeseen kuin istua sen päällä? Tiukkis olenko?

Mari

 

 

Valtavat määrät lunta ajettu Loimaan portin sillan kupeeseen. Eikö olisi riittänyt torin ja lähistön puhdistus? Kuka tai ketkä ovat tehneet päätöksen ja mitä se on maksanut tähän mennessä?

Lumihiutale

 

 

Hienoa. Nyt kaikki kelkkailijat saivat luvan siirtyä Lassen maille Karhulaan ruopimaan ja tallaamaan hänenkin syysviljansa. Meillä rikostutkinta seuraavasta.

Järki päähän kelkkailijoille

 

 

4.3 klo 9.30-18.00 sinä joka veit Heimolinnankatu 2 parkkipaikalta sinisestä Opelista syntymäpäiväjuhlan ruuat. Toivottavasti maistui ja sait hyvän mielen. Meiltä meni ainakin juhlat pilalle.

 

 

10.3.2011

 

Kaupungin lumenkuormaaja karsi oksia Kartanonmäessä koneen kauhalla, puut aika rumia nyt.

Puutarhuri

 

 

Miks tätä kelkkailua tarvii vatvoa ja kritisoida, antaa poikien sahata 2 tahti sahoillaan! Kohta kevät korjaa. Kelkkailijoiden ura lumessa on sama kuin veteen piirretty viiva! Tuntuu, että värikäs ajoasu ja muutaman tonnin kapistus jalkojen välissä herättää kateutta! Onko näin?

Vallan nelitahdilla ajaja

 

 

Eilen 8.3 TV4 4D-dokumentti Pakko kiroilla, tourette-syndroomasta oli loistava. Toivottavasti moni Loimaan lastenhoito- sekä opetushenkilökunnasta katsoi kyseisen ohjelman. Loimaalla kun vallitsee vahvasti -70-lukulainen asenne, että poikkeava käytös on huonon kasvatuksen tulos tai muuten vain lapsen ilkeyttä.

Ei sairaus remmillä parane…

 

 

Antero Miikkulaiselle tiedoksi, monet maanviljelijät pitävät peltojaan pyhänä asiana, joka antaa heille toimeentulon. Siksi peltoa pitää kunnioittaa, eikä käyttää muuhun kuin mihin se on tarkoitettu. Siksi moottorikelkkailu ei sovi ja jokainen saa kyllä tehdä pellollaan mitä haluaa. Se ei ainakaan ole kateutta, mitä siitä tulisi jos sais ajaa missä haluaa. Kelkkareitti on kuitenkin turvallisin vaihtoehto ja kun sitä välillä vielä muutetaan säilyy mielenkiinto.

Maanomistaja/kelkkailija

 

 

Iso kiitos sinulle avulias oranssin traktorin mies, joka maanantaina Virttaalla vedit Hiaceni takaisin tielle.

Kevätliukastelija

 

 

Moottorikelkkailusta sen verran, että eräänä keväänä oli eräällä isännällä tarkoitus ryhtyä ajattamaan tukkiautolla yksityismetsätien varteen pinotut puut jatkojalostukseen. Kuinka ollakaan, olivat moottorikelkkailijat ajelleet pitkin talvea tällä kilometrisellä tiellä ilman lupaa. Kelkkaurat olivat pitkälle loppukevääseen niin kovat, että ne sulivat hyvin hitaasti ja jäivät paanteiksi niin, että ne oli loppujen lopuksi poistettava järeällä puskuvälineistöllä, jotta tie saatiin taas kuntoon. Arvatkaapa huviksenne paljonko maksoi…

Moottorikelkkailu ei ole joka paikan jokamiehenoikeus!

 

 

Sinä tiukkapipoinen kelkkailijoiden vihaaja h-koskelta hengitä välillä:)

Sukuvika on se, jos suksi ei luista

 

 

Vai oikein rikostutkinta kelkalla ajosta. Eikö arvon viljelijälle riitä että nostaa tukiasia ja elelee veronmaksajien rahoilla? Pitääkö päästä kuluttamaan kunnan määrärahoja turhilla rikosilmoituksilla.

Veronmaksaja

 

 

Mari, kysyit oletko tiukkis. Olet jos tuollainen asia häiritsee.

Hohhoijaa

 

 

Olen kuullut ns. takuueläkkeestä pitää saada vähintään 700-800 eur/kk, oliko se näin. Juuri luin, että lapsilisäkorotus oli 40centtiä kuukaudessa, kummastuttaa! Mitä sillä saat? Niin monta kuluttajaa on meidänkin perheessä, täytyy kohta pajatsoo sillä kokeilla, ei tiiä vaikka kuukauden maidot sais lapsille jos kohdalle osuu.. Niinpä..

Perheellinen mies

 

 

Älkää jakako Hossinkadulle kuuluvaa postia minulle Holmanojankadulle. Kirjeitä on tullut jo neljä väärään osoitteeseen. Tästä on minulle vaivaa, kun vien ne puolentoista kilometrin päähän olevaan Siwaan.

Paavo Mäkinen

 

 

Tämä Mari joka yleensä kopittelee oli muilla mailla ja ei ole siis kirjoittanut edelliseen lehteen. Tiedoksi vaan.

Mari Merta

 

 

Anteeksi, mutta meistä on vain mukavempi ulkoilla yleisellä luontopolullamme kelkkauraa pitkin, kuin rämpiä umpihangessa.

Lasse Karhulasta

 

 

7.3 1/2-tunnin kävelylenkki Hirvikosken taajamassa. 133 koiranpaskakasaa jalankulkuväylillä. Osa keskellä vapaasti tallattavissa.

Varo liukumiinoja

 

 

Vanhemmat älkää luottako lapsiinne, varsinkaan tyttäriin ja vävypoikiin.

Köyhä vanhus

 

 

Pelastajani Lari Janatuinen (lääkäri), ystävälle puhutaan ilot ja surut – tai harmit. Nyt 63 on niin hyvä olla kuin vuosia sitten.

Elämäntaiteilija Pentti Tuominen

 

 

12.3.2011

 

Mielestäni täällä touhutaan liikaa noidista. Täällä on myös muualta muuttaneita, jotka eivät suinkaan pidä noidista.

 

 

Varmaan on kaupungin herrat tyytyväisiä, kun kaupungin pyykit pestään Porissa, puoli ilmaiseksi, miksei niitä pestä Tallinnassa? Olisi sielläkin halpaa. Päätöksen takia joudutaan sanomaan paikallisissa yrityksissä paikallisia työntekijöitä irti. Itella ajaa ruoat vanhuksille, ruoka tulee iltapäivällä kylmänä vanhuksille, ja lauantaina joudutaan ottamaan ulkopuolinen ruoan lämmittäjä, asiakas maksaa siitä kahdeksan euroa. Koska Itella rupeaa ajamaan kaupungin koululaisia?

 

 

Nordea Loimaa ja Mirja Marjamäki. Kiitos taas kerran hyvästä palvelusta. Kanssasi hommat hoituu. Mukavaa kevättä.

Rommirusina

 

 

Voi hyvänen aika ko te kertunmäkeläiset kutsuitte mun vanhan ihmisen kahveelle ja oikein kukkasiaki annoitte, tuli siittä si hyvä miäli. Kiitollisena,

Sirkkaliisa

 

 

Veronmaksajalle tiedoksi,että tukiasrahat on yhä edelleen viljelijän palkka! Ja emme todellakaan elele sinun tai muiden veronmaksajien rahoilla! Ota selvää mitä viljely maksaa – enemmän kuin 8 tunnin työaika ,ei säännöllisiä vapaapäiviä, siemenet, lannoitteet, suojelu- ja tautiaineet, polttoöljy, koneet ja varaosat, työntekijöiden vakuutusmaksut ja palkka jne.Tule sitten kitisemään sieltä kerrostalo kaksiostasi ja pajalla työpäivääsi kuluttava veronmaksaja.

Töitä tekevä veronmaksaja, viljelijä

 

 

Taas joku järjenjättiläinen rupes jauhaan maataloustuista. Kannattasko ottaa ensin asioista selvää, miten tää järjestelmä toimii. Ja kelkkailusta on olemassa laki.

 

 

Kelkan saa kaikkineen tarvikkeineen vähennyksiin, ku riipoo kuittiin mt-tarvikkeita.

120HA

 

 

Olisi jonkun pitänyt lisätä nimimerkki veronmaksajan punaiseen kirjaan luku siitä, miksi maataloustukia maksetaan. Osaat kai lukea?

 

 

Terveiset Kanteenmaantien auraajalle/hoitajalle. Tie kuin luistinrata ja lumisateen jälkeen aurattu tod. kapeaksi. Ota oppia Jussi V-P:stä ja velj. Peräahon hoitamista teistä. Ovat kuin kesällä ajelis, siitä teille hatunnosto.

Turvekuskit

 

 

Eikö maajussit joudu maksamaan veroja?! Mahtavaa! Alan maajussiksi! Kiitos vinkistä veronmaksaja!

Uran vaihto edessä 🙂

 

 

Yhteiskuntamme satsaa maatalouteen 1500 e hehtaari. Luulisi sillä rahalla saatavan jonkinlaisen oikeuden kelkkailuunkin. Luonnollisesti niin, ettei asukkaille ja maanomistajille aiheudu kohtuutonta haittaa.

Pääsiäis Tipu

 

 

Veronmaksaja hyvä, jokainen voi marssia pankkiin ja ottaa satojentuhansien velat, ostaa peltoa ja alkaa elellä veronmaksajien rahoilla. Helppoa kun heinän teko 😉

Kuka NYT on kateellinen…

 

 

Jätevesijärjestelmät eivät ole elintärkeitä maaseudulle vaan ovat turhaa rahastusta.

Maaseudulta

 

 

Elämäntaiteilijalle. Ihminen voi olla hyvä ja ns. pahakaan ihminen ei ole pelkästään paha. Uskovaksi tulemiseen taas tarvitaan armo. Siitä lisää pääsiäisenä.

Timoteus

 

 

Sinä Lumihiutale! Jos sitä lunta ei ois ajettu pois niin valittaisit kuitenkin et kengät kastuu veden määrästä! Voi tota valituksen määrää!

T.K.N

 

 

15.3.2011

 

Oripäässä junttameininki päällä. Haluaako kunnanjohtaja lapset Kyröön kouluun? Vanhempia on paljon muitakin. Nettikyselyn tulokset julkaistava! Moniko vastasi? Ei nyt pidä hypätä kaivoon vaikka johtajat hyppäisi.

M

 

 

Löytynyt pikkupoikien pyörä raviradan läheltä. Kysele 044-2195645.

 

 

Ottiko Oripään sivistyslautakunta koulupäätöksessään huomioon nettikyselyn vastauksia? Kyselyn tulokset julki ja kuunnelkaa kuntalaisten tahtoa!

 

 

Olemme porukalla ihmetelleet kuinka keskenkasvuset pärrää pelloilla, metsäteillä, poluilla mopoilla, mönkijöillä ja nyt kelkoilla. Mistä näillä mahtaa rahaa riittää polttoaineisiin? Jokamiehen oikeus ei salli edes hevosella patikointia metsäpoluilla, jos omistajalta ei ole lupaa. Ei siis moottoriajoakaan!

 

 

Kyllä maanvilj.saavat ja ovat saaneet niin paljon tukiaisia, että älköön valittako kuluistaan ja palkastaan. Moniko yksit.yrittäjä saa tukiaisia? Ei mitään ja hekin maksavat kaikki kulut ja jotain jää toisinaan jopa ns.omaksi palkaksikin. Moniko tietää maajussien investointituet? Niitä eivät maksa ikinä takaisin, joten kyllä nim.veronmaksaja puhuu asiaa. Moni alkaisi maajussin hommiin. Tehän ehditte kaikkiin kissanristiäisiinkin.

Yks työtä tekevä

 

 

Ei kannata natkuttaa viljelemisestä, jos olet kotosin taajamasta. Autotallisas et nisuja kuivaks sais, etkä pottumaastas tukiaisia! Puimurinki tarttet ja traktorin lisälaitteineen, maata ja vielä orailles sontaa. Olen väitelly asiasta joskus työkseni ihan oikeiden sikojen kans, vaikka määki olen kotosin taajamasta!

Ville-Jussi

 

 

Eikö Loimaalla ole kuin kaksi ihmistä, Pauli Salminen ja Eveliina Mäkilä. Sen käsityksen saa kun lehteä lukee täällä pääkaupunkiseudulla. Sellaista politiikka on.

Ensio

 

 

Hei sinä myyjä kassalla 11.3. Onko mitään järkeä puhua asiakkaista asiakkaiden kuullen?

Väärä homma

 

 

Kun aina jaksetaan valittaa koirien jätöksistä, niin miettikää kuinka paljon ihmiset saastuttaa ja sotkee paikkoja. Se ei sitten häiritse vai?

Koiranomistaja

 

 

Lämmin kiitos vielä LAS:n päiki, leikk.os, kir 2 os:n hoitajille sekä lääkäreille! Hoitoni oli ammattitaitoista ja ystävällistä!

Gyn.potilas

 

 

Vieläkö Kinoset esittää jokupäivä Jogi-karhu elokuvan Loimaalla?

Kulttuuria koko perheelle

 

 

Kyllä viljelijä veronsa maksaa, myös tuesta. Ostaa itselleen pellot ja rakennukset työpaikakseen, kalliit koneet velaksi sekä vielä lannoitteet ja siemenet. Ostaako palkansaaja työpaikkansa? Ei, vaan käy kysymässä, otatko töihin, paljonko maksat palkkaa. Mieti sitä!

Mummu

 

 

17.3.2011

 

Oripään valtuutetut. Kuntalaiset haluavat jatkaa Alastarolla!

Demokratia kunniaan

 

 

Oripääläiset päättäjät! Ryhtiä päätöksentekoon. Kuunnelkaa kuntalaisten enemmistöä, joka haluaa lapset Alastarolle kouluun.

x

 

 

Kuljen koiran kans lenkillä ja kakkoja jää tien varteen mutta kummasti ne aina sieltä katoavat. Nyt naapurissaki on koira ja kun lenkkeillään, kakkojen lisäksi on ilmestynyt tupakkiaskeja. Mitenkähän kauan niitä saa ihailla.

Koiraihminen

 

 

Oripäässä palomiehet varautuvat jo ydinsäteilyyn, karasivat happinaamarit kasvoilla pitkin pyöräteitä. Huvitti vaan.

Teette tärkeää työtä

 

 

Tukikeskustelussa on mennyt puurot ja vellit sekaisin. Alunperin tukien tarkoitus oli korvata tuottajille tuotteiden hinnan alennus, jolla ajettiin ruuan hintaa alas. Eli tukea maksetaan halvan ruuan toivossa. Miten kävi? Kauppiaiden kukkarot turpoaa kuin pullataikina ja maksajina on niin viljelijät kuin duunaritkin. Oliskos sonnan heitto välillä kauppaketjuja kohtaan sopivampaa? Paljonko on yrittäjän tuotteen hinta laskenut EU-aikana?

Nuoren polven viljelijä

 

 

Paljonkohan Suomessa maksetaan erilaisia tukia, kuka niitä saa? Tukiaisilla tuetaan halpaa ruokaa ja työpaikkoja. Esim laivateollisuus, starttirahat…

 

 

Moni maanvilj. käy töissä viljelyn lisäks että saa laskut maksettua. Miksi jos maanviljely on kerran niin hyvä bisnes, ja voihan se ollakkin jos peltoo on yli 150hehtaaria, mutta kuitenkin harvalla on, eli kun haukutte viljelijöitä, haukutte tavallista duunaria, joka harrastaa maanviljelyä ja meitä on paljon.

Juha

 

 

Tukiaiset on maanvilj. palkka. Tukiaisten avulla ruoka kaupas halvempaa. Investointituet nappaa kauppa, tuetaan työllisyyttä.

Maanvilj. ja muualla töissä

 

 

Oripään ”junttameiningistä”, painaako koppeihin kirjoittaneilla enemmän järki- vai tunnesyyt.

Alastaron yläasteella ei ole mitään annettavaa oppilaille mitä ei Elisenvaarasta saisi, oppilashuolto esim. on Kyrössä paljon parempi. Kysykää vanhemmat lapsiltanne mielipidettä koulusta ennen kitinää!

 

 

Ensio niin oikeessa, ei taida muita löytyä Loimaalta ku Mäkilä ja Salminen.

Peli on kovaa!

 

 

Oripään kouluasia vaikuttaa hämärältä. Vanhempien mielipide otettava huomioon! Lieneekö ylimielisyydessään edes kunnolla perehdytty Loimaan tarjoukseen?

 

 

Viljelijöistä puheenollen, ammatti on valinta kysymys jos joutuu työpaikkansa ostamaan, se on oma valinta ei kannata valittaa. Puhutaan paljon maanviljelijöiden tukipaketeista puoleen ja toiseen kyllä niillä pitäs toimeen tulla. Ennen maatalo elätti isonkin perheen ja nyt ei riitä mikään, vaikka käytäisi kodin ulkopuolella työssä maataloustyön lisäksi. Niin ne ajat muuttuu. Kukaan viljelijä ei puhu yleisesti mitä menoja he saavat verotuksessa vähentää ja kuinka paljon. Tiedän että niitä on.

Entinen verottaja

 

 

Sinulle joka itket ja ihmettelet miten rahat riittää kelkan bensoihin! Tässä sinulle vastaus: voi olla että meillä on hieman erinlainen tulotaso… Mene itsekin paremmin palkattuihin töihin niin voit itsekin ostaa sellaisen leikkikalun!

10tonnia tuhlannut tänäkin talvena!

 

 

Jos joku raivoaa sinulle, se on hyvä merkki, koska sillä on tunteita sinua kohtaan (ole onnellinen).

Elämäntaiteilija Pentti Tuominen

 

 

Rahat kelkan polttoaineeseen! Ja keskenkasvusiakin vielä! Kuule, kelkka kuluttaa mallista riippuen 15–35 litraa 98:a sadalla kilometrillä, ja aine maksaa 1,609e/l. Mut eipä ole reitillä tullut kuin kavereita vastaan!

 

 

Taisto Levolle: Sota on tietyille tahoille äärimmäisen tuottavaa liiketoimintaa ja siksi sotia ei aina edes haluta voittaa, tarkoitus on ennemminkin ylläpitää ja kasvattaa ”kulutusta”. Pelkästään Irakin sodalla tehtiin miljardien tili. Asetehtaat ovat kaupallisia toimijoita, joiden lobbarit pitävät huolta että markkinat vetävät.

Z.G

 

 

Lumenajossa on tottakai kyse mukavuudesta, mutta myös valtavasta kustannuksesta. Luullakseni n. 100 000 e, ja se kiinnostaa veronmaksajaa hien kostuttamissa kengissään.

Priorisointiako?

 

 

Koiranpa.. on äklöjä ja rumia. Tupakantumpit myös, varsinkin jos niitä on ruokaravintolan ja ruokakaupan edessä miljoona!! Meillä täällä Oripäässä!

Hyi

 

 

Oripään päättäjät, järki käteen. Alastarolle on turvallisempi ja nopeampi tie ja myös koulu on pienempi. Eiköhän ajatella joskus lasten etua eikä aina vain rahaa.

Äly hoi älä jätä

 

 

Oripään valtuusto, Pöytyällä on mahdollisuus jakaa oppilaat kahteen kouluun, lukekaa itse netistä kouluyhteistyöluonnokset Loimaan ja Pöytyän kotisivuilta.

Asukas

 

 

Toi kelkka-kuitti on näpertelyä. Tehtii mökkirannassa maanrakennusta. Kaikki saatiin ohjattua TE-rahotteiseen ”konesuojaan”.

Elovena

 

 

19.3.2011

 

Kiitos Mellilän Vihton alueen latupohjan tekijöille. Kuntoilijain on hyvä ollut hiihdellä valkoisilla hangilla.

Veteraani- Viljo -26 ynnä muut

 

 

Oletko nähnyt Sammonkadulla urheilukeskuksen vieressä mustavalkoista kissaa? Hänel on selkä musta, valkoinen leuka, musta häntä ja naamio. Soittaisitko 0407790628.

 

 

Luin to erään ehdokkaan vieraskirjaa yms. tietoja. Joku oli esittänyt huolensa ehdokkaan luottohäiriöistä! Perjantaina ajattelin tarkistaa vastauksen, mutta kas kummaa, viestiä ei enää ollutkaan! Rehti ihminen olisi asiaan vastannut! En luottasi minäkään kansan rahoja hänelle!

Tyrmistynyt

 

 

Missähän nukkuivat Loimaan herrat, kun Alastaron sosiaalinen keskus Tuttujen Tupa täytti 15 vuotta? Hävetä heidän pitäisi, vaan osaavatkohan?

Mokan havainnut

 

 

Kokomus kykenee kyykyttämään köyhät, keskusta ei hoksaa mistä tulee vaalirahoitus ja milloin voi osallistua kun kerran on jäävi? Demarit ei kykene, kun kannatus kokoajan hupenee! Soini puhuu paljon, pahoin pelkään tuloksien puolesta? Muut jäävät taustalle tiedotuksen pelatessa ainoastaan vallassa olevien piikkiin. Näin kaikki toimii lopulta suuren rahan eduksi ja kapitalistien edun mukaisesti!

Saas nähdä!

 

 

Kiitos ja Onnittelut Tuttujen Tuvan emännille. Tuttujen Tupa on tärkeä paikka, jossa saa puuron ja kahvin kera tavata muita ja parantaa maailmaa. Juhlapäivänä tuli monelta taholta huomionosoituksia. Yksi loisti poissaolollaan. Kaupunki ei tärkeää vapaaehtoistoimin ylläpidettävää Tuttujen Tuvan juhlapäivää mitenkään huomioinut.

Orvokki

 

 

Koiraihmisille tiedoksi: Kaupungin järjestyssäännöt kieltävät koirien paskattamisen jalankulkuväylille. Kohta paskat katoavat pölynä hengitysilmaan, kun harjakoneet ilmestyvät katukuvaan.

Koiravero takaisin

 

 

Eikö Elisenvaarassa ollut homeongelmaa?

Lasten hyvinvointi tärkeintä

 

 

Kiitos sinulle rehellinen henkilö kun palautit löytämäsi mustan kukkaron Hirvihovin kahvioon…

 

 

Nyt viedään oripääläisiä kuntaliitokseen Pöytyän kanssa. Sivistyslautakunta jätti Alastaron pois yläkouluvaihtoehtojen joukosta. Huomaatteko?

Demokratia?

 

 

Mistä S-markettiin saataisiin lisää kassoja? Käy siellä koska vaan, niin aina pitkät jonot ja kaksi kassaa!

Asiakasomistaja

 

 

On muistutusten aika vastustaa ja tehdä muistutuksia ELY- keskukseen 18.4.2011 asti. Suurien sika- ja broileritehtaiden hankkeita vastaan, jotka tuhoavat maaseutumme ja elinympäristömme.

Kylä kaikille

 

 

Ei hyvin palkattuihin töihin pääse kunnon koulutuksella, joten se siitä.

 

 

Autoilija, mikäli ajat eläimen yli, tarkista aina kuinka eläimelle kävi. Jos eläimen hyväksi ei ole mitään tehtävissä, siirrä se edes tiensivuun. Varsinkin, jos on kyse kissasta tai muusta lemmikistä.

Omansa menettänyt

 

 

Nimimerkki Z.G on paljon oikeassa. Sillä sodissa testataan uutta sotakalustoa ja tuhotaan vanhaa, joka tuo aseteollisuudelle käsittämättömät voitot. Mutta niin kuin Afganistanissa se menee liian vaikeaksi. Kun jo polttain autoja on tuhottu satoja. Sitä ei hyökkääjät ikuisesti kestä.

Taisto L

 

 

”Demokratia kunniaan”, älä yleistä! Alastarolla jatkaminen on typeryyttä, eikä aja kuin vanhempien henk.koht. mieltymystä! Miettikää edes.

Järki kunniaan

 

 

To-aamun (17.3.) Pekankujan vihreän auton kuljettaja. Kiitos huomionvaraisuudestasi. Pahoittelen töykeyttäni, säikähdin vain kovin.

Koiran ulkoiluttaja

 

 

Näin eduskuntavaalien alla, tuli mieleen, että pitäisikö näiden Loimaan aktivistien perustaa puolue. Puolueen nimi voisi olla perusloimaalaiset. Puolueen päävaaliteema voisi olla bussikyytien järjestäminen lähikuntien Lidl myymälöihin, yhteiskunnan piikkiin tietysti.

 

 

Loimaalaiset ja muut Kosken ympäristökunnat. herätkää vastustamaan Sorvastolle ja Penninkulmalle suunniteilla olevia sika- ja broileritehtaita, jotka pilaavat luontoa ja ympäristöä. Vaikutus on laaja-alainen.

Puhtaan luonnon ystävä

 

 

22.3.2011

 

Hei, sinä niinijokilainen metsästäjä korjaisitko saaliisi pyydyksestäsi metsästäni (ollut jo viikkoja). Nyt aurinko alkaa sulattaa niin jäät kuin pakasteetkin.

Sunnuntaihiihtäjä

 

 

Loimaan Pyörähuoltoon kiitos ”erilaista synttäreistä”.

Fillaristi

 

 

Kiitos Hurrikaani! Sunnuntain peli osoitti, kuinka joukkue on löytänyt pelaamisen ilon. Tästä on nyt hyvä jatkaa. Syksyllä tavataan!

 

 

Kadonnut valkomusta poikakissa. Kaikista havainnoista ollaan kiitollisia.

040-7721539

 

 

Nimim. ”Tyrmistynyt”. Katsoin samaa ja siinä selvisi samalla tyyli hoitaa asioita, sosiaaliset kyvyt ja avoimuus.

Roskat maton alle

 

 

Japanilaiset toipuvat kauheista tuhoista ja libyalaiset sodan jaloissa ja Loimaalla lasketaan koiranpaskoja…

Asiat tärkeysjärjestykseen

 

 

Loimaan kahvilayrittäjät huomio! Metsästin la sokeritonta leivosta. Tuloksetta.

 

 

Hienoa moniosaamista Loimaalla. Ihmetellä täytyy vain sitä, miten maanteiden kuninkaan aika riittää.

Remonttireiska

 

 

Akateeminen loppututkinto ja raha ei aina kulje käsikädessä… Että se sitten siitä.

 

 

Mahtaiskohan sosiaali toimi rahoittaa minunkin vaalikamppanjointini?!

 

 

Harri Holkeri TS 10.8.-10: Milloin Suomen hallitus esittää toimintaohjelman, jolla suomalaiset sotilaat eivät enää ole huumekasvien viljelyn takuumiehinä Afganistanissa? Milloin hallitus tekee selväksi, ettei sen toimintastrategiasta päätetä Washingtonissa?

J.

 

 

Unohtuiko Oripään päättäjiltä erityiskoululaiset? Tuulensuun kouluhan on Loimaalla!

Järki mukaan päätöksentekoonkin

 

 

Minkä takia kauppojen kassalla lottoajat ja arvanostajat saavat etuilla?

Jäätelönsä sulattanut

 

 

Jalkakäytäville enemmän hiekkaa!

Jalat alta

 

 

Kauppa ja ammattikouluihin pitäisi saada viljelijöitä opettamaan yritystaloutta. Suomessa konkursseja n. 1600 kpl vuodessa, josta maatilayritykssä vain noin 15 kpl. Tämä tietotaito pitäisi saada muidenkin yrittäjien käyttöön.

Taidossa talonpito

 

 

Tytöt ja pojat ovat aina toisistaan tykänneet, mutta A-ron ala-asteella siitäkin on tehty ruma ja kielletty asia, kiitos muutaman hysteerisen vanhemman. Rajoja pitää ollakin, mutta järjenkäyttö on sallittua.

Tykkää, tykkää

 

 

Taas sitten hurriskaani hävis, hyvä hyvä. Jospa sitä ihan suosiolla luovutettaisiin ja yhdistettäis muinainen pesäpallo ja lentopallojoukkue… Perustettais ihan oma sarja, Jos vaikka sit pärjättäis.

 

 

Paljonko lääkärien virheitä katsotaan läpi sormien, entä kansanedustajien ym.

Ai nii ne saa ni vähä palkkaa!

 

 

Vähemmän se paska hengitys ilmaa pilaa ku se tupakka, mitä ihmiset tuntuu vapaaehtoisesti vetävän nassuunsa.

 

 

Lopettakaa jo vähitellen se maanviljelijäin mollaaminen, ilman maanviljelijöitä ei olisi Suomessa ruokaa. Suomalainen maatalous tuottaa kunnollista ruokaa. Se on terveellistä ja ravitsevaa, on hyvät liha, leipä, maito, kananmunat. Ulkolainen ruoka on täyttä sontaa: kananmunat ja hedelmät on kaikki myrkytettyjä, liha mädäntynyttä, kala härskiä – ei niitä voi syödä. Syökää vaan myrkytettyä ruokaa, kun kuolette, madotkaan ei syö haudassa kun on niin paljon myrkkyä.

Entinen maajussin renkipoika

 

 

24.3.2011

 

Mikä mielestänne lisää jaksamista ja hyvinvointia työpaikalla? Ja mikä ei?

Yksi väsyneistä

 

 

Kiitos auraajalle Utsurintien ja Poikkitien tiistai-illan hyvin tehdystä aurauksesta.

Autoileva asukas

 

 

Satuitko poimimaan Loimaan S-Marketin pankkiautomaatilta 60 euroa tiistaina neljän maissa iltapäivällä? Unohdin ottaa rahat mukaani. Olisi mukava saada osa rahoista takaisin.

Hajamielinen, 0400 525 387

 

 

Mustat naisten Kuomat (+tukipohjalliset) vaihtuneet toisiin vastaaviin hoitola Suolakeitaassa. Soittopyyntö 040-7564320.

 

 

Mahtaako ”entinen maajussin renkipoika” tietää mistä esim Ingmannin maito tulee? Se siitä kotimaisuudesta.

Maitokuski

 

 

Saahan sitä tykätä, aina on tykätty… Mutta se kaikki muu mikä tähän liittyy… Kyse sentään ala-asteikäsistä lapsista!

Yx hysteerikkökö?

 

 

Onko koko kaupungissa näkynyt mustavalkoista kissaa millä musta naamio? Ilmoittaisitko nro 0401955198 tai 0407790628.

 

 

Iso Kiitos kadonneen laukun metsästäjille Euromarketissa!

Kevät tuli, muisti meni

 

 

Tosi rakkaus on taidetta.

Elämäntaiteilija Pentti Tuominen

 

 

26.3.2011

 

Moottorikelkkailijat Loimaalla. Ketkähän tassipäät ajelevat Hattulan tienoilla täysin kielletyillä alueilla? Kaikilla ei näköjään ole mitään rotia! En ota teidän jäljistä syitä niskoilleni!

Terveisin Jukka Heinonen

 

 

Työntekijällä on oikeus tasa-arvoiseen ja oikeudenmukaiseen  kohteluun iästä, sukupuolesta, sukupuolisesta suuntautuneisuudesta, poliittisesta tai uskonnollisesta vakaumuksesta huolimatta! Muistakaa pomot tämä työhyvinvoinnin perusasia niin pysyy työntekijät pidempään!

Suuri vaihtuvuus?

 

 

Kojonkulman koulu on aivan homeessa, miksei sitä lakkauteta ja jätetä kunnossaolevat koulut, Peltoinen ja Vesikoski, toimimaan?

 

 

Eikun adressia Elisevaaran puolesta. Eihän tämä pakka muuten mene sekaisin.

Shemeicca

 

 

Miksi Vapaa Valinta mainostaa tuotteita, joita ei kaupassa kuitenkaan ole?

Entinen asiakas

 

 

Haloo, miksi ministerit eivät kuule? Olen monta vuotta pyytänyt pääomatukea talouteni korjaamiseen ja pelastamiseen mutta vastausta en saa? Onko Kreikka, Portukali sekä Espanja lähenpänä teidän sydäntänne?

Syntynyt kylmään suomeen!

 

 

Kenen musta, kaunis, aika iso koditon kisu kiertelee Seppälänkatu-Vesikoskenkatu-Käsityöläiskatu -välisen alueen nurkkia? On arka ja menee pakoon. Kovilla pakkasillakin oli ulkona ja värjötteli taloyhtiöiden roskiksien päällä. Kisu etsii ruokaa pihoilta. siinä on myös valkoista jossain kohtaa.

 

 

Maitokuskille tiedoksi, että Ingmanin maito on edelleen kotimaista, mutta pelkkä Arla on asia erikseen!

Eroa ei maista

 

 

Eikö viim. nyt olisi aika harkita uudelleen Vesikosken koulun kohtalo! Miksi ihmeessä hyväkuntoinen, idyllinen ja lapsiperheitä Loimaalle houkutteleva, pieni koulu suljetaan? Oppilaita kun riittää eikä uutta käyttötarkoitustakaan koululle ole!

Hölmöläisten touhua

 

 

Jopa ”maitokaupassa” saa kuulla, ettei pienten koulujen lakkauttamisista koidu säästöjä yhtään. Voisiko joku asiasta oikeasti tietävä rehellisesti kertoa, missä mennään?

Huolestunut äiti

 

 

Loimaalla ns. esimiehet koulutukseen saamaan oppia inhimilliseen käyttäytymiseen.

Jokainen on samanarvoinen

 

 

Alastarolla yläaste paras! Ei kiusaamista!

Kahden jo yläasteen käyneen äitiliini

 

 

Suomen lepsun oikeuslaitoksen ehdonalaisten jakamiseen kyllästynenä voisi ajatella Suomen ulkoistavan oikeuslaitoksensa. Vaikka Venäjän ja Siperian tehokkaisiin vankiloihin. Jolloin meillä ei vankiloita tarvittaisikaan. Myös tuomioiden jakamisen voisi siirtää Venäjä jaettavaksi.

Ehdonalainen ei ole mitään

 

 

Onko Keskuskoulun laajennus tärkeämpi kuin lasten terveys?

 

 

Kun asukas on poissa, niin kuka on vastuussa lumen tulosta taivaalta, esimerkiksi pienestä kertymästä parvekkeelle? Kyllä tähän asti aurinko on haihduttanut tämän lumen. Sääoloihin kun ei voi puuttua.

Ihmettelijä

 

 

29.3.2011

 

Moottorikelkkailijat (jotka ajoitte su klo 20 Koivusuolla) emme ole antaneet lupaa ajaa avohakkuulla, jossa on pieniä taimia.

Taimet poikki

 

 

Jaa ei kiusata Alastaron ylä-asteella!? Olet onnekas lapsi ja vanhempi! Kyllä kiusataan ihan yhtäläisesti ku muuallaki! Opettajat harrastavat kiusaamista myös, sekä ylä- että ala-asteella! Mut hehtaarit yms. vaikuttaa, sitä pahempi kakara, mitä ”huonommat” vanhemmat.

 

 

Asiakas meni terveyskeskukseen näyttämään lääkemääräystä, jossa lääkkeen vahvuus oli lääkettä uusittaessa erheessä vaihtunut. Vastaanottoapulainen oli suhtautunut asiakkaaseen, että turhia höpiset. Onneksi lääkkeensä tietävä asiakas ei antanut periksi.

Anna arvo toisellekin

 

 

Sinä joka ilmoitit la kopeissa keskusta-alueella liikkuvasta kissasta ilmoittaisitko tarkemmat tuntomerkit?

0407790628

 

 

Muualla jo nauretaan kun koulukaupunkina itseään tituleeraava Loimaa sulkee pienet koulunsa. Eipä ole enää vaaraa viihtymiselle!

Ei sittenkään takaisin Loimaalle

 

 

”Renkipojalle”, ulkomailla kasvustoja myrkytetään. Suomessa sama homma on kasvin suojelua, myrkyt vaan tulee samasta tehtaasta.

Dexta 62

 

 

Ei saanu Loimaan päättäjät Alastaron yläastetta kiinni, mutta tais ne kestitä Oripään päättäjät oikein kunnolla et oripääläiset menee Pöytyälle. Ei kyl Oripään päättäjätkään kuntalaisiaan kuuntele.

 

 

Hienoa, että torin vetovoimaa halutaan lisätä, mutta ehdottomasti ei lisäämällä toripäiviä! Loimaalla ei riitä asiakkaita kunnolla edes nykyisille kahdelle päivälle ja useampi toripäivä hajauttaa ne loputkin. Ostavien asiakkaiden määrä ei päiviä lisäämällä kasva! Esimerkki tällä tavalla tapetusta torista löytyy ainakin Kankaanpäästä. Hiljaiselta torilta häipyvät ne sitkeimmätkin kauppiaat vaikka paikka olisi ilmainen.

Torilainen

 

 

Lauri Tiaisen vetoomus torin elävöittämiseksi hyvä, mutta paikkamaksun alennus ei yksin riitä.

 

 

Miksi hirvien tekemät metsätuhot laitetaan hirvien syyksi, vaikka tiedetään todellisen syyn olevan hirvikannan hoitajissa eli metsästäjissä? Ikäjakaumaa ohjataan ampumalla vasat ja jättämällä kantavat emät ilman talviruokintaa, jonka sitten hoitavat taimikoiden omistajat kovalla hinnalla. Huonoimmissa tapauksissa hirvet ohjataan syksyisillä ruokintapaikoilla talvehtimaan taimikkoalueille ilman ruokintaa. Männyn kasvu ei palaudu normaaliksi syödyssä taimikossa, jolloin vaikutus jatkuu vuosikymmeniä. En ole metsästyksen vastustaja, mutta nykyiseen käytäntöön on tultava muutos. En halua olla toisten harrastusten maksajan roolissa.

Metsänomistaja

 

 

Ainakin Ingmanin rasvaton, 1%, kevyt- ja täysmaito on valmistettu Suomessa suomalaisesta maidosta.

Ruokapalvelutyöntekijä

 

 

Miehen ei tarvitse olla suuri, vain sanansa mittainen.

Elämäntaiteilija Pentti Tuominen

 

 

Thai-hierontapiste Loimaalle ennen kuin Lidl. Forssassakin niitä on viisi eri paikkaa ja Lidlejä vaan yksi!

Markkinarako

 

 

31.3.2011

 

Loimaan torin elävöittämisestä Lauri puhui asiaa. Minäkin ajattelin heittää lusikkani soppaan. Ehdotukseni että toinen toripäivistä olisi lauantai, silloin työssä käyvillä olisi mahdollisuus myös ehtiä torille ja olisi aikaa kuljettaa vanhuksiamme torille virkistymään samoin pienet lapset saisivat torielämyksiä ja oppisivat käyttämään aikuisenakin toria ostopaikkana. Osa torista voisi olla ns. tilapäispaikkoja, johon kauppiaat vaihtuisivat esim. kukin kerran kuukaudessa, näin saataisiin vaihtelua valikoimiin. Keskustan kauppiaat voisivat kohdistaa tarjouksiaan toripäivän yhteyteen, näin saataisiin lisää keskustan vetovoimaa. Tori lauantaisin perheiden yhteiseksi olohuoneeksi.

Eila Helmi

 

 

Elma Karjalainen kaipaa edelleen Kuoma-kenkiään ja hänelle tehtyjä tukipohjallisia. Jos Suolakeitaan asiakkaana huomaat, että kenkäsi ovat vaihtuneet, ota yst. yhteyttä 040-7564320.

 

 

Olen juonut 95-bensaa koko ikäni ja olen edelleenkin, vaikka etanolia on siihen lisätty. Maku on vaan parantunut, eikä kulutuskaan ole lisääntynyt, eikä kiihtyvyys ole heikentynyt, vaikka matkaa on taitettu jo kuusi kertaa maapallon ympäri.

Avensis mallia 2000

 

 

Työssä käyvä haluaisi myös käydä torilla! Siis lauantai olisi hyvä toripäivä!

 

 

Oripään valtuustossa takin kääntäminen on yhtä sujuvaa ku poikamiehen ranneliike. Hieman korvaan kuiskuttelua mieli muuttuu. Mahtaako shellin puolueella olla känsäiset kädet mukana pelissä?

RKS

 

 

On se ny vallan hassua, että thaille on oltava omia hierontapisteitä! Hyviä urheiluhierojia ja muita praktikoita o listat täynnä, luulis kelpaava thaillekki!

Pallo o ny päättäjillä!

 

 

Mietimme jo Loimaalle palaamista vielä, mutta koulujen lakkauttaminen teki päättämisen helpoksi: emme palaa.

Koulutusta arvostavat Tampereelta