”Meitä on moneen lähtöön”, Kaikkien aikojen Kopit, osa 22

0

Loimaan Lehti ryhtyi julkaisemaan Koppeja vuoden 2003 joulukuussa. Julkaisemme tekstiviestipalstamme 15-vuotissynttäreiden kunniaksi kaikki sähköisestä arkistostamme löytyvät Kopit nyt netissä muutaman kuukauden pätkissä.

Tähän päivään mennessä niitä on ehditty paperilehden tekstiviestipalstalla julkaista jo lähes tuhat sivua – ja sanansa ovat saaneet sanoa niin Audimies, Kuntalaispassiivi, Veronmaksaja, Uneton kuin Stetoskoopin uhrikin ja tuhannet muut nimellään ja nimimerkillä.

Monella lukijalla on lempiaiheensa ja monilla peräti lempi-Koppinsa. Syksyllä 2019 saa Loimaan teatterissa ensi-iltansa näytelmä, jonka repliikit ovat vain ja ainoastaan Koppeja.

2.10.2010

 

Häkellyttävä, vertaansa vailla oleva Syrjämän Taidekoti Oripäässä. Loimaan Seniorit kiittää Sami Männistöä taidetalon esittelystä ja Tuula Rinnettä pullakahvista.

Hannu Knuutila

 

 

Mellilän Maskun puut eivät häiritse näkyvyyttä, ovat maisemaan sopivia. Hieno risteys.

Naapurikuntalainen

 

 

Pesäpallossa ja Poliitiikasssa on ainakin kaksi yhteistä tekijää, pelin Kierous…ja toinen, pelin.. Juonittelu, pallo ilmassa, lopulta saavut kotikentällesi ja sut poltetaan eli tulee Palo tai Palat….Jäät kiinni!, Mutta Saat silti jatkaa..!!.Tä..

 

 

Kenen kissa? Ratakadulla majaillut melkein neljä viikkoa, 6.9. alkaen, iso, kesy, kiltti harmaavalkoinen poikakissa, puhelias. Puh. 040 7265 812 tai 0400 206 115.

 

 

Kriisikunta ei paranna ainakaan palvelutarjontaa jalkapallokentillä, eikun Turkuun ja Forssaan ostoksille.

Kehityksestä jääneet

 

 

Petäjoen päiväpostin jakaja olepa huolellisempi! Torstain lehdet ja kirjeet ihan sekaisin monessa laatikossa 🙁

Jatkossa en kerkiä uudelleen jakamaan!

 

 

Onko sitten tosiaankaan pakko lukea Loimaan Lehteä tai edes sivusilmällä vilkaista lehden kuvia jos ne kerta ällöttää?!

Jättäkää lukematta!

 

 

Luin lehdestä tarjouksista, ja kun Loimaan torilla oli silakkaa tarjolla, päätin tulla Loimaan torille ostoksille. Tulimme edesmenneen miehenikin kanssa usein Loimaan torille, kun siellä on aina mukava tunnelma, soittoakin usein. Invataksin kuljettaja pysäköi torille, jotta minulla kyynärsauvoilla liikkuvana liikuntaongelmaisena olisi helpompi mennä ostoksille. Meidät ajettiin erittäin epäystävällisesti pois. Eikö edes invataksi saa mennä torille? Jos ei saa, invataksille pitäisi olla lähempänä pysäköintipaikkoja.

Sirkka Paatonen, Jokioinen

 

 

5.10.2010

 

Hirvikoskella on vuoden verran liikkunut joka päivä musta henkilöauto ilman kilpiä. Välillä siinä on varastetut kilvet, usein eri kilvet. ”Maakunnassa” autoilijat pääsevät väiaikaisesti kilvistään. Ja poliisi on täysin voimaton tähän asiaan, eiks tätä saa millään loppumaan? Miksei muut saa ajella ilman kilpiä, kun tämä yksi. Lain pitäisi koskea kaikkia. Ei kannata puuttua asiaan, antaa ajaa vaan ja silittää päätä.

 

 

Eikö kaupunki saisi mitenkään tehtyä torin varsille korotettuja suojateitä. Varsinkin heimolinnan kadulla nopeudet tuntuvat nousevan aika koviksi ja aina siellä on jalankulkijoitakin matkassa!

jp

 

 

Meitä on moneen lähtöön – toiset eivät kuule, toise teivät ymmärrä. Menen korvalääkärille sillä en kuule kaikkia linnun ääniä.

Elämäntaiteilija Pentti Tuominen

 

 

Ei vieläkään ole saatu Haaroisten kartanon kurviin kaiteita! Tarviiko sinne ensin ajaa vaikka äiti lapsineen ojan suuntaisesti katolleen ja sitä ei sitten saada pois kuin autonosturilla! Luulisi vakuutusyhtiöidenkin sitä vaativan ennen kuin jotain tapahtuu.

 

 

Olen pahoillani, jos ”kissanpennut on ällöi”-koppini varsinainen pointti jäi hämäräksi! Pääosin johtuen varmaan siitä, että aivan sattumalta samassa lehdessä sitten olikin myös kissa-juttu! 🙂 Koppini pointti pyrki suuntautumaan huumorilla nimenomaan kannanotoksi ahdasmielisyyttä ja suvaitsemattomuutta kohtaan. Yritys oli kuitenkin liian korkealentoinen ja hämärä, jota syvästi pahoittelen. Silitellään me mirrejämme myötäkarvaan vaan!

Oikeasti myös kissaihminen

 

 

Tämähän meni ihan KARILLE, kunnei huamena tule lehteäkään! ;

Ville-Jussi

 

 

Toivotan jaksamista nuorille työntekijöille, vielä näitä nuoria on jotka haluavat tosissaan työtä tehdä. Välittämättä samassa työpaikassa olevasta ei työmieltä ylentävästä ihmisestä ja selän takana puhumisesta. Pitäkää lippu korkealla tytöt. Älkää antako tämän masentaa. Voimia teille!

Sivusta tilannetta seurannut, ja myötäelänyt

 

 

Punertava kiltti uroskissa löytynyt Metsämaalta. Kissa toimitettu Jokioisten kissahoitolaan.

 

 

Pieni, tumma, vankkarakenteinen koira yritti tappaa 30.9. saksanpaimenkoiran mm. puremalla tämän kurkun auki ja repimällä kielestä kaupungin alueella. Pienemmälle koiralle tai lapselle käsittely olisi ollut kohtalokas. Kiertäkää kaukaa. Asia ilmoitettu poliisille.

 

 

7.10.2010

 

Sinä joka veit Ekon kirppikseltä tummansinisen kivituikun tiesitkö että Ekolla on kameravalvonta. Toivottavasti tuikku lämmittää mieltäsi.

Rouva Potutus

 

 

Jokaisessa meissä ikääntyminen aiheuttaa toiminnallista taantumista. Tämä pitäisi meidän jokaisen tietämän. Kuitenkin kunnissa toteutuu vain ”kauniit ja rohkeat”-henki. Toimintarajoitteiset pitää muistaa jo rakentamisessa. Vanhustyön ei pitäisi olla vain korjausrakentamista.

Perusturvasta huolestunut

 

 

Sinä saksanpaimenkoiran omistaja, joka olit sisällä kun koirasi hyökkäsi pienen tumman vankkarakenteisen koirani kimppuun. Unohdit mainita kirjoituksessasi myös, että oma koirasi oli vapaana, kaukana omalta pihalta ja hyökkäsi kimppuun. Lapsia itsellä mukana. Koirani puolusti itseään ja lapsia kolme kertaa isompaa koiraa vastaan. Pidä jatkossa koirasi kiinni niin ihmiset voivat liikkua yleisellä tiellä pelkäämättä.

Kannattais kattoo peiliin

 

 

9.10.2010

 

Onko Suopellolla ”’uudenlainen” hidaste? Tietyön liikennemerkki seisoo toista kuukautta ajoradalla… Itse töitä ei näy missään!

Aamuvalittaja

 

 

Kunnat vertailussa: Mihin on unohdettu päivähoidon perhepäivähoitajat? Meitä on Loimaalla lähes 50.

Ykx pph

 

 

Mielestäni on kohtuullista varoittaa muita koiranomistajia, koska vastaavaa käsittelyä en toivoisi toisille, ovatpa ne tontillaan tai sen ulkopuolella. Kyseinen koira ei tule toisten koirien kanssa toimeen, tiedät sen itsekin. Yksikin kohtaaminen sen kanssa voi olla viimeinen. Kun se puree, niin se ei tunne irti-käskyä. Sakumme ei ole koskaan purrut, tiukassakaan paikassa ja tottelee käskyt, mutta toki pidän kytkettynä oman turvallisuutensa vuoksi.

 

 

Lehtosten tehoklapi hieno idea. Mietin vain hiilijalanjälkeä, minulla sirkeli ja kirves ja sekalainen puuvaja… Mikä on energiahukka koivutukin ja Tehoklapin välissä? Mutta uutuus ei roskaa tupaa, ja kotimaisuus pääasia eli 🙂 Lehtoset!

Klapi

 

 

Kaikkea sitä keksitään, Tehokoivu-klapi. Taitaa ko. klapin valmistukseen, kun kaikki vaiheet ynnätään, kulua enemmän energiaa kuin sen poltosta irtoaa!

Hakelämmittäjä

 

 

Lieneekö ihan paikallinen erikoisuus tämä joidenkin henkilöautoilijoiden tapa kohti koukkaamalla pelotella kuntoilijaa, joka hölkkää turvaliivit päällä pientareella, ruohojen joukossa? Miettikääpä hetki seurauksia jos juoksija ei joskus ehdikään hypätä ojanpohjalle sairaan pilanne tieltä!

 

 

En ole koskaan kaupoissa haukkunut myyjiä. Ekotorilla vaihtuu myyjät ja toiset ovat kuntouttavassa työtoiminnassa. Joskus voisivat myös asiakkaat tai entiset työntekijät ottaa sen huomioon.

Marja Saarinen

 

 

12.10.2010

 

Virttaan kyläkauppa! Aivan ihana persoonallinen valopilkku!

Kauttakulkija

 

 

Herrasmiehiä näköjään vielä löytyy. Kiitos mukavasta illasta ja kyydistä kotiin. Nähdään?

E&M

 

 

Keskolle vaan tiedoksi et juna meni jo loimaan osalta. Mitä merkkaa joku 5000 neliön CM Forssan valtavien kauppakeskusten rinnalla? Itsekkin liityin hämeenmaan jäseneksi valikoimien vuoksi. Kerran viikossa tulee piipahdettua forssassa täyttämässä ostoskassit ja bensakulutkin kuittaantuu, koska siellä on jatkuvasti polttoaine halvempaa kuin täällä, joten tankki tulee täytettyä samalla reissulla.

 

 

Ne kuuluisat viimeiset sanat ”ei se pure”..:-D

Seliseli

 

 

Tehoklapin kehittäjälle korkea hatunnosto innovatiivisuudesta, työllistämisestä, uskosta omaan ideaan ja rohkeudesta sen toteuttamiseen!!

Älä välitä kateellisten kitinöistä!!

 

 

Ei kaiteiden kuulu autoa tiellä pitää, vaan se on kuljettajan tehtävä.

Monessa mutkassa ajanut

 

 

14.10.2010

 

Kuittaan osaltani kuuluvani ja läheisenikin perheineen Forssan palveluiden käyttäjiksi, niin kaupat, polttoaine ja keilahalli yms. Aikani kävin paikallisissa ns. isoissa kaupoissa,mutta en enää. Usein vastauksen:”ei kuulu valikoimiimme” saatuani, en jaksa kysellä paikallisten pienyrittäjien tuotteita enää. Isojen ketjujen tuotteet haen halvemmalla nyt Forssasta ja eritoten Lidlistä.

Missä mättää Loimaalla?

 

 

Sinä sosiaalityöntekijä, et todellakaan ajattele lasten etua, saati sitten kohtele lapsia tasaveroisina ihmisinä, vaan kauppatavarana, joka on todella julmaa!!! Hyi.

Surullinen lasten puolesta

 

 

Hieman harkintaa! Kylvetään jo niin suurissa veloissa! Ei kpki elvy tied.taulujen avulla! + huoltokulut/vk?!

Pakenisin tästä ”Pölhölästä”, jos olisi mahdollista

 

 

Ympäri maailman on satoja myrkkyaltaita jotka myrkyillään riìttävät tuhoamaan paljon elollista sekä luontoa mutta politikkojen agendalla on haja-asutusalueen mitättömämmät paskat?

Omaanpesään ei kannata tuhria!

 

 

16.10.2010

 

Jos salaatissa on kärpänen, pitäisi varmasti saada alennusta ja anteeksipyyntökin? Onko varaa palvella asiakasta näin?

Tästä lähin käyn ihan vaan kebabil

 

 

Sinä pölhölästä pakenia, tule Turkuun, virkistävien vesien ääreen.

Turkulainen

 

 

Jos ei Loimaa pysty paikkakunnalle Lidliä saamaan, pitäisi pystyä ainakin järjestämään joukkokuljetuksia Forssan ja Huittisten Lidleihin.

Uskomattoman edullista

 

 

En tiedä mitä ihmiset syö, jos suuremmista ruokakaupoista ei täältä löydy. Onhan se tietysti luontoystävällisempää ja omaa kaupunkia kannattavaa tehdä ostokset muualla.

 

 

Miksi Loimaan Lehti julkaisee Loimaa kielteisiä koppeja! Kielteinen teksti ajaa asiakkaita ympäristökuntiin!

3 yrittäjää

 

 

Suomessa on mielipiteenvapaus. Loimaan Lehti ei julkaise solvaavia mielipidekirjoituksia kopeissa tai muualla lehdessä. Emme rajoita uutisissamme aiheita vain kaikkia miellyttäviin asioihin. Samoin toimittajillamme on oikeus ilmaista mielipiteensä omissa Toimittajalta-kolumneissaan (esim. sivu 4, vasen laita, tai Toimittajalta-nimiset näkökulmakirjoitukset joidenkin uutisten yhteydessä). Myöskään julkaisemissamme lukijoiden mielipiteissä emme rajoita kirjoitusten aiheita vain kaikkia miellyttäviin asioihin. Todettakoon sekin, että jokin julkaisemamme lukijan mielipide ei ole lehden kannanotto. Lehden linjaa luodaan pääkirjoituksissa (s. 4, yläreuna). Lehti tarjoaa lukijoilleen kanavan ilmaista mielipiteitään ja keskustella seudun asioista. Loimaan Lehdessä toivomme tietenkin, että keskustelu on rakentavaa, eikä kirjoitusten tarkoituksena ole vain masentaa seudun kehityksen eteen työtä tekeviä.

Kati Uusitalo, päätoimittaja

 

 

19.10.2010

 

Naisten punainen polkupyörä ollut Kurittulan pururadalla kesästä lähtien. Tuntomerkit: Starline LC 99, 21 vaihdetta. Kysellä voi numerosta 050 356 9686.

Lenkkeilijä

 

 

Johtajan ja työntekijän yhteistyö ja ymmärrys tuottaa aina hyvä tulosta: Kiitokset molemmille.

Elämäntaiteilija Pentti Tuominen

 

 

Kyllä se on lopulta ihan sitä samaa pohjavettä. On ihan sama tapahtuuko se ”hama” Pappisissa tai Virttaalla. Ei se pohjaveden ottopaikan vaihtaminen kauan auta.

SeppoMetal

 

 

I dont text, Machete.

 

 

Onnea alastarolaiset uudesta hymyilevästä pankinjohtajastanne!

Kaltoin toisaalla kohdeltu

 

 

Olipa älynväläys. Kuka ne kyyditykset Forssaan ja Huittisiin järjestäisi. Kuka niitä käyttäisi? Ei kukaan ainakaan järjestäjälle mitään kuljetuksesta maksaisi, kun se voisi sillä tehdä vaikka tiliä.

Kauppareissut maksaa myös aikaa

 

 

Onko se Turku, nyt niin ihmeellinen, hiukan merta ja haiseva Aurajoki keskellä kaupunkia…

 

 

Kiitos Loimaan kauppiaille! Selkävikaisena en lähtisi kuljetuksellakan Forsaan. Säästyneillä bensarahoil ostan laaturuokaa . En Tuhlaa AIKAA puoltatoista tuntia ajoihin. Aikakin on rahaa, perheelliselle ainakin!

K+S+e.m= 🙂

 

 

Miksi työttömien tuvan keittiö on päivittäin suljettu jo klo 14, vaikka ovessa lukee että auki klo 15 asti? Kannattasko oveen vaihtaa oikea sulkemisaika?

 

 

Vihkisormus löytynyt kaupungilta. 767 1884.

 

 

Eiköhän se ole jokaisen ihan oma asia mistä ruokansa, vaatteensa, bensansa ostaa?! Itse pyrin suosimaan paikkakunnan yrittäjiä mutta välillä on virkistävää käydä muuallakin. Suotakoon se vapaus kaikille!

Oma maa mansikka

 

 

21.10.2010

 

Kaupat kilpailee hinnoilla. Mistähän saisi laatua? Ravintoköyhä ruoka se vasta kalliiksi tulee.

Laadun ystävä

 

 

Jotkut kailottaa kovalla äänellä kahviloissa. Kahvila ja koti ei ole sama! Puhumattakaan ”vahtaamisesta” ja kyttäämisestä.

Kiusallista

 

 

Mikä maksaa, on komiat liittymät, ja ympärillä tyhjät tontit, sänkipeltoa. Tarttis tehrä jotain, saisi ohikulkijankin pysähtymään Loimaalle! Esim. ABC liikennemyymälä, ei se ole uhka, se vaan elävöittää Loimaata!

 

 

Jos Loimaalta todella löytyy palvelualttiutta omilleen, niin sehän matkat maksaisi niin Forssan kuin Huittistenkin Lidlleihin. Vaikka pikkubussilla kerran viikosa molempiin.

Vähävarainen

 

 

Naisten mustat nahkahanskat unohtuneet Heimolinnaan verenluovutuspäivänä, voi hakea Päiväpirtiltä, Turuntie 13.

Erja Linkki

 

 

Erinomaisen hyvä ja kannatettava kirjoitus tiistain kirjoittajavieras Markku Kaurilalta!

Äiti vm. -60

 

 

Euromarketin-Saikunkallion roskisalue ollut jo pidemmän aikaa törkeän siivottomassa kunnossa. Ohi kulkee päivittäin satoja kävelijöitä, pyöräilijöitä ja autoilijoita. Näky ei ole eduksi kaupungin imagolle. Kenelle kuuluu paikan hoitovastuu?

Raimo Savolainen

 

 

Vaatimattomuus tavaksi.

 

 

Peli jatkukoon kortit on jaettu näillä mennään kunnes uudet työt tehdään! Jumalaa on vaikea vaihtaa mutta kirkosta on helppo erota.

Homotusta

 

 

”3 yrittäjää”: varmaan siksi että tekisitte asialle jotain.

Naapurista halval

 

 

Hienoa toimitus,että otitte kantaa. Kaikilla on sananvapaus ja jos missä, niin kopeissakin tietty.

Tehdäänhän ostosmatkoja Ikeaan, Tuuriin, niin miksipä ei Lidliinkin? Huvittavaa, että Loimaan yrittäjät älähtävät, kun kaupankäynnistä on kyse. Missä kunnon tarjoukset ja paikallisten pienyrittäjien monipuolisten tuotteiden, laaja tarjonta asiakkaille? Entäpä miten Citymarket suppealla valikoimalla voi pärjätä paremmin kuin nykyinen monipuolinen Supermarket.

 

 

Levon kirjoitus lukijoilta palstalla 19.10. Kannattaa lukea rokotuskampanjan taas alkaessa!

Terveenä ilman piikkiä

 

 

Taisto Levo! Oikeassa olet, kyllä ihmiset ovat tyhmiä, ja niin perässä vedettäviä! Tämä sikaflunssa ”mukaepidemia” sen osoitti. Mustakin voi näyttää valkoiselta, kun tarpeeksi hämmennetään.

Ajattelija

 

 

23.10.2010

 

Lopettakaa se peurojen talviruokinta. Ei tarvitse sitten murehtia niiden liiallisesta määrästä.

SeppoMetal

 

 

Kenen kissa? Ratakadulla majaillut 5.10. alkaen nuori, musta, kesy poikakissa.

0407265812 tai 0400206115

 

 

Lopettakaa jo se Lidlistä vouhottaminen. Loimaalla ei tarvita Lidliä, toivottavasti ei ikinä tulekaan. Forssaan on niin lyhyt matka Loimaalta, käydä Lidlissä ja muissakin ”erikoisliikkeissä”, useampi naapuri vaan pikkuautoon ja ostoksille.

 

 

Sydämelliset kiitokset kahdelle ystävälliselle mieshenkilölle, jotka auttoivat sunnuntaina 17.10. K-raudan tankkauspisteellä väärin tankannutta naishenkilöä neuvoilla ja ajoneuvon siirrolla. Kiitos myös Mikolle, joka tuli auttamaan. Vielä on herrasmiehiä olemassa!

Yksi huolimaton tankkaaja

 

 

Voi yök! Omakotialueella pidetään kissoja vapaana ja aamulla löytyi läjät terassin tuolilta ja lattialta. Koirien jätöksistä katujen varsilla meuhkataan, mutta kissat käyvät toisten pihoilla sotkemassa kukkapenkit, hiekkalaatikot ja muut.

Hirvikoski

 

 

Pyydän anteeksi ikävää käyttäytymistäni Euromarketin parkkipaikalla.

Toyotan kuljettaja

 

 

Loimaata voisi nyt kutsua vaikka peurakaupungiksi, vai pitäisikö sanoa kauriskaupungiksi. Vanhalta kaatopaikalta Ristimäen tienhaaraan ysitiellä on peuroja nähtävänä pelloilla iltaisin ja jopa päiväsaikaan, kymmenen kilometrin matkalla jopa kymmeniä peuroja. Unohdetaan se Niittykulman turha siltarumilus ja nautitaan peurojen katselusta!

Uolevi

 

 

Kertunmäen teatterilaiset! Onko teillä tarkoitus järjestää syksyn aikana siivous/järjestely talkoot ? Teatterin ympäristö ”kaatopaikan” näköinen , ei sovi luontoon !

Teatterista ja kuntoilusta nauttiva 🙂

 

 

Pitäiskö kertoo päättäjille: Hämeentiellä viljavaraston kohdalla olis lidlin kokoinen rakennukseton tontintapainen. Ja varmasti kyliltä löytyy muitakin.

 

 

Kiitos Raimo Savolaiselle kirjoituksestasi Saikun alueen siivottomuudesta. Huomautus on todella aiheellinen. Eikös siivous kuuluisi heille, jotka vaativat alueen säilyttämistä nykyisellään, eli julkisena ja hyväksyttynä suurena roskiksena.

 

 

Kiitos Matka-Viitalalle ja Maijalle mukavasta käsityö- matkasta Tallinnaan.

Mukana olleet

 

 

Mitä logiikkaa! Kopeissa joku halusi kaupungin kuskaavan kaupungin varoilla ihmisiä Forssaan ja Huittisiin kauppaan = kantamaan rahojaan ulos kaupungista. Nämä nerot voisivat kertoa nyt heti loputkin ”yhtä hyvät” ideansa, niin saataisiin into paikallisilta yrittäjiltä vielä tehokkaammin ja nopeammin niistettyä. Kas kunnei pyydetä ”omien asukkaiden palvelemisen hengessä” kaupungilta omalle sohvalle kaukosäätimen käyttäjää.

Äly hoi

 

 

26.10.2010

 

Kadonnut noin kolme viikkoa sitten Hirvikoskelta punavalkoinen leikattu kollikissa. Arka.

040 563 4342

 

 

Hirvikosken terveyskeskuslääkäri Arja Mäkelä ja sairaanhoitaja Merja Immonen, kiitokset empaattisesta ja yksilöllisestä hoidosta.

 

 

Euromarketin läheisyydessä oleva keräilypiste on vain ja ainoastaan lasille, metallille, pahville ja paperille. Jos vain näitä tuotaisiin, ei olisi mitään siivousongelmaa. Raimo Savolainen perää hoitovastuuta. Me kaupunkilaiset luomme kaupungin imagon niin omassa kuin yhteisessä ympäristössä. Jos nämä tonttimme hoidamme hyvin, säästyisi paljon yhteisiä varoja eikä tarvitsisi peräänkuuluttaa siivottomien siivoojaa. Menköön siis itseensä jokainen, joka tuo roskapussinsa paikalle. Vai pitääkö asettaa kameravalvonta, joka taas vie valitettavasti veroeuroja jostain muusta pois.

Mummu

 

 

Raku raku rallaa! Sirpa,kiitos taiteellisesta synttärijuhlasta lauantaina! Aprikoositortullesi ei löydy vertaa.

Juhli, Onska ja me isommat

 

 

Todella suuret kiitokset Häyhän grillille! Jotka ymmärtävät myös nelijalkaisia tilaajia.

Dalmatiankoira keskiyöllä

 

 

Hirvelän kirjoitus LL sä. Valtuuston outo kehittämyslinjaus. On ajateltu terveellä järjellä. Jälkiviisautta, äänestin väärin.

Taisto Levo

 

 

Vanha kokemus mikäli väylällä jatkuvasti kolisee vaihdetaan väylää! Sama pätee politiikkaan ei siinä kipparin vaihdot auta pitää vaihtaa kurssia niin ettei samat karikot aina kolise köliin kiinni!

Kurssinsa korjannut

 

 

Pieni rahanpuute on ihmiselle parhaaksi rahastahan ihminen ei tule koskaan täyteen kun on leipää ja lapasta muusta ei niin väliks nyky-yhteiskunta ihannoi yltäkylläisyyttä.

Liian hyvin

 

 

Uskonpuhdistus?

SeppoMetal

 

 

28.10.2010

 

Alastaron Elvis, kävin kokouksessa kuuntelemassa, kovin olit hiljainen? Kannattaisiko aktivisti nimi vaihtaa kisälliin, kun evp ne kirjoitukset Elvikselle satuilee?

Anarkisti

 

 

Miten Matti Tunkkarista on Loimaan kehitysjohtajaksi? Kun hän ainakin Alastarolla hukkasi kuntalaisten rahoja surutta. Ja nyt ei pysty saamaan Loimaalle kansan kaipaamia esim ABC huoltoasemaa ja LIDL kauppaa?

Saa oikein ihmetellä

 

 

Toivottavasti yösi on uneton sinä kissan rääkkääjä harmi kun ei tähän ilmoitukseen saa laitettua sitä eläimen kärsimyksen määrää terveisinä sinulle.

Kissojen puolesta

 

 

Kiitos Risto Ahti. Voiko sen selvemmin sanoa.

 

 

Joku poikennut tavastani rehellisyydestä! Kolme taulua hävinnyt ja kaksi enkeliä lähti ”lentoon”! Jos omatuntosi sanoo: palauta!

Elämäntaiteilija Pentti Tuominen

 

 

Kiitos nopeasta ja älyttömän hyvästä palvelusta Loimaan Isännöinti Oy! 🙂

 

 

Melko varmasti ne pankkien menetykset niin kuin kauppojenkin-myymälävarkauksien-tappiot maksaa jossain vaiheessa asiakas.

Turhaa selitellä

 

 

Olen kuulunut kirkkoon Ypäjällä seurakunnasta huolimatta tähän asti. Nyt riitti – sopuvaalit eivät anna mahdollisuutta vaikuttaa.

Adios!

 

 

Te yksisilmäiset autoilijat, korjatkaa valonne. Teitä on paljon!

 

 

Voiko tämä olla totta, että tapahtuu näin. Olin 25.10. Euromarketin pullonpalautusautomaatilla, enkä näyttänyt kiireiseltä. Edessäni oleva pariskunta otti välikuitin ja antoi minun syöttää kymmenisen pulloa siinä välissä. Aivan upean ystävällisiä ihmisiä. Iloinen hymy Teille.

Kari

 

 

Kurkijokelaisen toimituksessa ja toimistossa on ilo asioida. Helena Sulavuori osaa asiakaspalvelun monialaisessa työnkuvassaan.

Tyytyväinen asiakas

 

 

Pariskunta, joka vei astmakohtauksen saaneelta tytöltä puhelimen Tornin edestä lauantai yönä, voisitte sen palauttaa Torniin!

 

 

30.10.2010

 

Oripääs on oma laki. Seurakuntavaaleja ei järjestetä ja sosiaalijohtajaksi valitaan pärstän mukaan.

”Viis pätevyydestä ja laista”

 

 

Saa oikein ihmetellä, miten loimaan kaupoista saan kaiken tarpeellisen. Totesin sen käytyäni Forssassa LIDL ja ABC myymälässä.

Aimo

 

 

Adios hei, oletko lainkaan perillä sopuvaalista: puolueet yms ryhmät eivät löydä tarpeeksi ehdokkaita listoilleen. Sinun kansalaisvalveutuneisuutesi pääsee paremmin oikeuksiinsa varmaan jossain muualla.

Hasta la vista

 

 

Seurakuntavaalit tulossa . Miks eläkeläiset on niin tittelin kipeitä. Vanha ammatti ja eläkeläinen ei sovi yhteen joten annetaan ääni työssä käyvälle henkilölle.

eläkeläiset ei enää päätä asioista

 

 

Eikö näissä eläinrääkkäysasioissa vastuu ja rangaistus kuulu MYÖS sille kuka eläimen antaa tällaiseen paikkaan jossa eläintä kohdellaan julmasti.

Vieläkö näitä yksisoluisia löytyy?

 

 

Tällä hetkellä kaikki hyvin. Minun pitäisi ymmärtää, en ole elinkautisvanki – vaan elän ilossa vaihtelevasti. Tulee joulu, tulee toinen, niin edelleen! Pelko pois! (Sivuhuomautus: Pääsen kai taivaaseen)

Elämäntaiteilija Pentti Tuominen

 

 

2.11.2010

 

Jäähallille viitta: Jäähalli. Ei Domusareena kerro ulkopaikkakuntalaisille mitään.

Tietä neuvomaan joutunut

 

 

Ehdokkaat tänään lupaavat paljon eivät puhu mitään mistä itse ovat valmiita luopumaan puhuvat lakkaamatta vaan mistä muiden pitää luopua ja tinkiä eläinten keskuudessa johtaja kylläkin syö ensin ja sen jälkeen vartioi jotta lauman muut jäsenet saavat syödä rauhassa turvallisesti! Ei niinkuin ihmisjohtajat jotka haluaa kaiken itselleen ja jättää heikommat oman onnensa nojaan? Mikäli ehdokkaaksi ryhtyy pitää pystyä elämään myös muiden tavoin.

Takki kääntämättä!

 

 

Käsittämätöntä, että Loimaan alueella jää hirvieläinten kaatolupia käyttämättä lähes 10 prosenttia! Ei ainakaan eläinten vähäisyydestä voi johtua. Vaan mistä ? Luonto hoitaisi kannan karsimisen, jos ei peuroja ruokittaisi niin pitkään ja runsaasti.

Ihmettelevä

 

 

Isompi likka, piirustaja kiittää lämpimästi Anua lauantain kirjoituksesta, joka osui ku metrin halko!

Jaana L

 

 

Eikö peurojen talviruokinta autakaan kaksoisvasoihin ja takuuvarmaan kiimaan?

07/2010 mp + 3 peuraa = 25000 euroa ja 2 kk saikkaa

 

 

Sinulle joka täsmällisin väliajoin vandalisoit Käsityöläiskadulla yhtä määrättyä pyörää millon katkomalla vaijerit millon lyömällä orapihlaja-aidan piikin pyörän kumiin niin syvälle kuin suinkin ja milloin tunkemalla hakaneulan pyörän kumiin voisit pahemmilta seurauksilta välttyäksesi lopettaa sen, sillä vaikka on pimeäkin niin aina joku tunnistaa. Ja pyörävajaan ei kuulu mennä ulkopuolisten.

Vihainen omistaja

 

 

4.11.2010

 

En ole äänestänyt 15-vuoteen, nyt meen äänestämään perusuomalaisia, eli Soinia, on tullut keppiä, nykyisestä ja aiemmista hallituksista isojen lapsiperheiden vanhempien selkään! Edut on otettu pois, olen käynyt töissä ja maksanut veroni ja elättänyt perheeni parhaani mukaan, kuten suomalainen mies sen tekee. Nyt tekee mieli äänestää, ja toivoa, muutosta isojen lapsiperheiden elämään, koska siellä arki tunnetaan parhaiten….

Iskä

 

 

Eikö maaseudun ihmisillä ole enää ihmisarvoa kun uhkaillaan sakoilla jätevesilaitteista jotka eivät toimi pitäisi tehdä loppu tälle rahastukselle.

Maaseudulta

 

 

Pyhäinpäivänä sukumme kokoontuu kirkkoon: edesmenneelle läheiselle sytytetään kynttilä. Tapa on tärkeä ja kaunis. Vieläkin herkistää muisto isästä: kirkon jälkeen siirryttiin srk-talolle, jokaista tervehdittiin. Kynttilöin, havuin ja enkelein koristellussa salissa saimme lohtua, voimaa ja virkistystä.

Kiitolliset pitkämatkalaiset

 

 

Koska kaupungilta löytyy kanttia laittaa korruptoituneet lierot ruotuun?

Reissumies

 

 

Ympäristöystävällisin Heikkilän tila! Olet Teppo tehnyt vuosia töitä oman kutsumusammattisi eteen. Hienoa, että sitä arvostetaan. Samalla koko Saviseutu saa positiivista julkisuutta! Onnea!

Kari

 

 

Loimaallakin on islamilainen kaupunginosa: Al Astaro. (Toimittaja Jukka Ukkolaa mukaillen, Suomen Kuvalehti 29.10.2010 ).

 

 

Hesburger Loimaa 1.11.2010! Kävin päivällä hakemassa aterian ja muutaman hampurilaisen niin puuttui ranskikset sekä majoneesi. Illalla kun muksut tuli käymään hain toisen satsin ruokaa ni ans olla majot oli mut puuttu 6 kpl kanafileitä! Mikä siinä oikein maksaa?! En joka kerta jaksa soitella mitä millonki puuttuu.

Se o loppu ny!

 

 

Ei MTK ainakaan ole perheviljelmän etuja ajanut! 10v sitten näin et vain suurtilat ja kolhoosit ulkomaisel työvoimalla tääl pitäis olla. Lopetin 10v sitten oman yritykseni tapporahan maksun, eli jäsenmaksun.

Jussi

 

 

Eino Grönin ”joulukonsertti” todella kutsuu tavallista kansaa hänen laulutaiteensa ääreen. Ohjelmat (pääsyliput) 18,- Enpä enempää sano!

Narisija

 

 

Mellilän puistokatoksessa vanhempien henkilöiden suusta kuulin väitteen.- Maanviljelijät velkaantumisen aiheutti ja kuntaliitoksen.

Erimieltä-Markus setä

 

 

6.11.2010

 

”Puistorallimimmi!” Sinä puistossa ajeleva autoilija törttöilit suojatiealueella päin liikenteenjakajamerkkiä. Aja tästä lähtien kadulla, kuten muutkin autoilijat! Mitäs merkki maksoi?

Veronmaksaja

 

 

Menikö ihan hukkaan silmäätekevien kaupunkikierros? Löytyi kyllä siivottavaa ja korjaus kohteita, vaan eipä tapahdu mitään. Samalla tyylillä on romut pitkin autiotalojen ja vähän muidenkin talojen pihoja. Tällä touhulla on Hirvikoskellakin kohta oikein hökkelikylä muodostumassa. Istukaa päättäjät joskus paikallisBussiin ja ajakaa lenkki, katselkaa ympärillenne, nautitteko maisemista.

Terv.HirvikoskenAkka

 

 

Hyvät kanssa-autoilijat! Käyttäkää sankassa sumussa takasumuvaloa. Liian harva auto näkyy kunnolla!

 

 

Kepun kerjurit esittää ja kokovihreät säestää jenkan: kusesa ollaan.

p.s. ALASTARO

 

 

Minä ainakin päätin kerrankin nauttia joulutunnelmasta ja panostaa itseeni kuuntelemalla Eino Grönin joulukonserttia! Ja vien vanhan äitinikin sinne!

Se tavallinen tallaaja

 

 

Hyvä Kari Nummila; peuratarhojen rakennuskustannukset kuuluvat tarhaajille. Kanta kuriin ja vieraslajit Honkajoelle!

Pekka Leppäkorpi

 

 

Iso kiitos sinulle, joka löysit pankkikorttini torstaina K-Supermarketin lattialta ja toimitit henkilökunnalle. Tekosi lämmittää mieltäni.

Tuija

 

 

9.11.2010

 

Omillaan toimeentuloa ei arvosteta nykyään ollenkaan, jopa 3–4-kymppisiä vanhemmat nostavat.

 

 

Hienoa että Loimaan kirkoissa pyhäinpäivän messujen kolehdit menevät omaishoitajien hyväksi.

Kerrankin todelliseen tarpeeseen

 

 

Loimaan päättäjät: lapset kaipaavat hellyyttä ja turvaa sitä ei Telkäntien yksikkö riitä antamaan ja toiseksi osa-aikaiset vanhusten hoitajat kokopäiväisiksi ennen uusien palkkausta.

Mielipidekysely paikallaan

 

 

Hyvät kanssa-autoilijat! Älkää käyttäkö takasumuvaloja! Nykyautojen omat takavalot ovat riittävän tehokkaat. Takasumuvaloilla ainoastaan häikäiset takanatulijan.

 

 

Isollakin autolla pitäisi yrittää mahtua parkkiruutuun.

 

 

Erkki Kallion luontojuttuja olisi kiva lukea useammin lehdestä!

Luonnossa viihtyvä

 

 

Näissä kopeissa olisi ihmisille lukemista.

Edelleen elämäntaiteilija Pentti Tuominen

 

 

Kiitokset päiväkirurgian tytöille ja pojalle saamastani ystävällisestä ja ammattimaisesta hoidosta 4.11. Mukavaa syksynjatkoa,

Polvitoipilas J.V.

 

 

11.11.2010

 

Hurrikaanin ’’kultajuna’’ puksuttaa nuhaisena umpitunnelissa. Liekö syynä lumimyrsky mikä aihettti karsolan koksivaraston kastumisen ja niiden käytön seurauksesa veturipannun ylikuumenemisen savu haitoista puhumattakaan.ei syytä huoleen eteläamerikkalaista kuivaa koksia saataneen lähiviikkoina lisää. Huokaa,

Kontyktööri

 

 

Kiitos Heli Niinikoskelle asiallisesta kirjoituksesta tiistain 9.11. lehdessä. Toit esille monen ihmisen ajatuksen. Jatkuva narina tympäisee. Jälkikäteen arvostelu ei auta ketään. Mikäli Heli Niinikosken tarkoittama narisija kanavoisi tietonsa ja energiansa myönteisesti siitä saattaisi olla hyötyä. Ainakin hän ansaitsisi ihmisten kiitoksen ja arvostuksen harmistumisen ja paheksunnan sijasta.

Myönteisyys voimavaraksi

 

 

Kyllä. Takasumuvalot saa unohtaa! Niinkuin saisi unohtaa takavalotkin. Mutta onneksi EU takavalojen käyttämättä jättämisen päivällä pian salliikin energian säästö syistä. Samalla pitäisi autoista kieltää ilmastoinnit, penkinlämmittimet, kaikenmailman radiot, lisävalot, sähköllä toimivat ikkunat, peilit ja penkit, yms. atossa olevat turhakkeet. Ilmanki pärjää jos sillä autolla nyt mukamas pakko on ajella.

Taas pelkkää hyvää Prysselistä!

 

 

Onko seurakunnalla liikaa verotuloja, kun lainhuutoa varten otetaan juristi hoitamaan asia. Mitä kirkon virkamiehet tekevät?

Veronmaksusta luopumista harkitseva

 

 

Kaikenlainen tärkeily ollakseen oleminen kuuluminen polittisiin tai muihin kultapossukerhoihin on tavalliselle tasamaantallaajalle täysin vieras maailma. Metsästysseura on ainoa tavallisen ihmisen järjestö.

 

 

Varmasti takasumuvalo häikäisee jos ajetaan edellä olevan puskurissa kiinni. Sakeassa sumussa ja pyryssä se on kuitenkin erinomainen lisäturva.

 

 

On se hienoa ku loimaal on näit harrastus mahiksia liikaa, ja nuoril ei muuta aktiviteettiä ku ravata tornis viikonloppusin… Kannattaisko rahat sijoittaa ennemmin johki liikuntakeskukseen ku hikisiin mainostauluihin torin nurkille.

 

 

Tiedoksi toimittajalle ja muille: Huittisissa todella hyvän luennon pitänyt Hanna Partanen on terveystieteiden maisteri ja laillistettu ravitsemusterapeutti, ei mikä tahansa ravintoterapeutti, jota nimitystä voi käyttää kuka tahansa.

Heli

 

 

Metsämaan kirkkovaltuuston kokous 9.11. oli Nahutuvalla. Metsämaalaisille tyypilliseen tapaan asiat kiinnostivat ihmisiä ja paikalla oli monilukuinen yleisö seuraamassa kokousta. Kokouksen jälkeen kuulijat olivat tyrmistyneitä! Tällaistako on Loimaan seurakunnan hallinto. Vilkkaan keskustelun jälkeen puheenjohtajan tehtävänä olisi ollut vetää tasapuolinen yhteenveto keskustelusta. Sen sijaan pj Rautavuori esitti omia käsityksiään keskustelun aihepiiristä Metsämaan seurakuntataloasiasta. Mitä kirjoitetaan kokouspöytäkirjaan? Pöytäkirjan tarkastajilla on tiukka paikka kun tarkastavat kokouksen pöytäkirjan. Onko se kokouksen kulun mukainen vai sisältääkö yhteenveto Rautavuoren omia henkilökohtaisia näkemyksiä.

Paikalla ollut metsämaalainen

 

 

13.11.2010

 

Suuret kiitokset sinulle, joka toit eksyneen papan kotiin tiistai-iltana. Kiitokset myös muille etsijöille.

Aune S.

 

 

Hei, metsämaalaiset! Luulin, että lyötte pöytään lujat tilastot siitä, miten Nahuntuvan tilat ovat ylikäytettyjä ja miten usein liian ahtaat. Haluatte sensijaan näyttää että pärjäätte ilmankin.

Laskutaitoa arvostava

 

 

Taistolle: Alastaron ja Mellilän kuntalaisilta kysyttiin mielipidettä kuntaliitoksesta. Loimaalaisilta mielipidettä ei kysytty. Alastaron silloiset poliittiset päättäjät halusivat kuntaliitoksella turvata Alastarolle hyvät Loimaan kaupungin palvelut. Palveluista tulee kaikkien maksaa sama hinta!

Uolevi

 

 

Hei vanhat pierut lupasitte tälle kansalle vähän keppiä ja paljon porkkanoita nyt mennään jo loppusuoraa eikä tällä kivisellä polulla ole muuta ollut kuin keppejä kettinkiä ja kiristystä ei puhettakaan porkkanoista! Mun puolesta voitte ottaa ne verorahoilla ostamanne torkkuvilttinne ja mennä nukkumaan kotianne moro!

Valehtelijoidenklupin aika mennyt on

 

 

Jaaha, se olis taas PLY! (Pitkästäaikaa Loimaan Yöelämään).

Machete

 

 

Kun kilpailun pelosta ei Loimaalle haluta LIDL kauppaa niin Alastarolta varmaan paikka sille löytysi. Ja ei olisi pitkä matka Loimaalta.

Jotain tännekin

 

 

Meille syrjäseutujen asujille Levon kirjoittamat asiat on luettuja ja hyviä. Mieluummin totuus esiin kun herrojen kiitely tekemättömistä töistä.

Yks Hennijoelta

 

 

Miksi ei ole mitään ilmoitusta seurakuntavaalien äänestysajasta, onko tarkoitus ettei käytäisi syrjäkulmilta äänestämässä.

Pettynyt nykyiseen

 

 

Postin pitäisi olla tasavertainen palvelu kaikille, mikä tässä mättää?

Maajussi

 

 

Jos ei näe edessä kulkevaa autoa sumussa ilman takasumuvaloa, on syytä kääntyä silmälääkärin puoleen.

 

 

Ajaessasi Vakkatietä 45km/h takasumuvalo päällä saat aikaan kivan ruuhkan, sillä kukaan ei näe turvallisesti ohittaa sinua häikäistymisen vuoksi.

 

 

Ketä vei kelkkailijoille tarkoitetut opasteristit maatalousmuseon läheltä. Painavatko ristit kenties mieltäsi? Tarveaineita on kyllä, askarrellaanko yhdessä.

Markus Vesala

 

 

16.11.2010

 

Kirkosta eroamista ei tule tuomita eikä se välttämättä tarkoita ettei usko Jumalaan tms. Suomessahan on uskonvapaus ja kuka meistä tietää totuuden esim. kuoleman jälkeisestä? Etsikää niin te löydätte…kaikki vastaukset ovat teillä itsellänne ja rakkaus on paras uskonto.

Tuhkat taivaan tuuliin

 

 

Seurakuntavaaliehdokkaiden mietelmät olivat lauvantain lehdessä paikallaan eihän muuten voi ääntä antaa jos ei tiedä ehdokkaan kantaa asioihin miksi rupeat edes ehdolle jos ei ole kantaa asioihin. Kokoukset eivat ole tekstiilien kulutusta varten.

 

 

Käytetään vaan niitä takasumuvaloja, mutta sen voinee myös sammuttaa hetkeksi, kun joku tulee sinne taakse ja on jo huomannut auton. Samoin muistetaan sammuttaa se sumuvalo paremmilla ilmoille, etteivät loista viikkotolkulla takana ajajien iloksi!

Naps, olipas helppoa!

 

 

Lidl olisi jo Loimaalla jos yhtiölle kelpais joku tonteista joita kaupunki tarjosi vaan ei, kun yhtiö haluaa itse päättää mihin rakentaa ja se ei ehkä ole mahdollista missään kaupungissa ja toiseks Abc liikennemyymälä ei rakenna tänne kun täällä ei liikenne riitä eli turha syyttää kaupunkia kaikesta.

Tosiasia

 

 

Jos Luoja olisi luonut Aatamin ja Aabelin, niin sen pituinen se.

 

 

Mmmahtawasta metallimessusta mmmahtawat kiitokset!!

 

 

Voi kuule ”Uolevi”, oikein mielelläni olisin jättänyt palveluhintanne ihan teille ikiomiksi vaan se sijaan, että maksan nyt korkeampaa hintaa samasta palvelusta, kuin ennenkin, vaikkei Loimaa tee asian eteen muuta, kuin toimii uutena laskuttajana!

Yksi 75%

 

 

Ketä oikeasti takasumuvalot häikäisee? Varmaan sitten täysikuukin tuottaa vaikeuksia!

Pysy kotona!

 

 

Hieno ratkaisu Loimi-Hämeen jätehuollolta poistaa yhteisastiat. Nyt ne roskat tulee löytymään levähdyspaikoilta ja hiekkamontuilta joista ne onkin mukavampi kerätä!

Kaatopaikalle pitkä matka

 

 

Uolevi hyvä, ei ole paljon kylänraitilla näkynyt niitä poliittisia päättäjiä, jotka meidät vasten yleistä mielipidettä Loimaaseen liittivät. Häpeävätkö, katuvatko… vai? Kaikki palvelut siirtyvät lopulta keskustaan, eikä se todellakaan ole samanhintaista niille, jotka asuvat syrjäkulmilla. Koulut pois, tervkeskukset pois, päiväkodit pois, keittolat pois, kuljetukset pois lapsilta ja senioreilta. Siinä tulevaisuuden visio. Ainoa todellinen säästö: turhat herrat pois!

Yks ” taistolainen”

 

 

S-marketin invapaikka viime perjantai! Kumpi oli invalidi taksikuski vai asiakas, joka oli raha-automaatilla?

Sivusta seurannut

 

 

Olin säästänyt äänestämisen sunnuntaiksi. Mutta enpä voinutkaan äänestää sillä omassa kirkossani kaupungissa sai äänestää ainoastaan maanantaina, jolloin en ole paikkakunnalla! Hirvikoskelle en pääse kun ei ole autoa! Eli eipä pidä ihmetellä jos äänestäjiä on vähän!

Seurakuntalainen

 

 

On eroa kuuluuko ihminen jäykkään herrasväkeen vaiko tavalliseen tavalliseen työporukkaan.

 

 

Loimaan seurakunta teki pohjanoteerauksen seurakuntavaalitiedotuksessa miksei viime torstain kirkollisissa voitu ilmoittaa milloin eri kirkoissa oli äänestys epätietoisia oli paljon.

Järjen valoa pimeyteen

 

 

18.11.2010

 

Miksei kaikkien ravitsemusliikkeiden henkilökunta pukeudu siten, että heidät selvästi tunnistaa asiakkaiden palvelijoiksi? Epäsiistiä miespuolistakin voitaisiin pitää persoonallisena jos hänellä olisi tarjoiluesiliina, kokin hattu tms.

Emännän kanssa oli puhetta

 

 

Onko kaupunki todellakin tänäkin vuonna järjestämässä joulupirskeitä väelleen, vaikka velkataakka asukasta kohti kasvaa koko ajan. Menestyvätkin yritykset ovat jo moisesta luopuneet. Minä en ainakaan halua maksaa teidän viinojanne!

 

 

Iina Saarikallio ja Timo Heikkinen. Ymmärrättekö mitä teitte? Olisitte voineet turvata Alastaron päiväkodin varman toteutumisen. Sitä ette vaan halunneet. Kai tiedätte kuinka paljon epävarmuutta lapsiperheille aiheutitte?

Luottamus hävisi

 

 

Lauant.13.11 Hirvikosken srk-talon narikasta vietiin miesten tumma talvi takki muistotilaisuuden aikana. Otathan yht. srk-talon puh.027764400

Takiton

 

 

Ehkä on kauniimpiakin aikoja kuin syksy – mutta harvoin pysähdymme miettimään – mitä kaikkea elämä on antanut ja vanheneminenkin on taidetta.

Elämäntaiteilija Pentti Tuominen

 

 

Anteeksi Sinä Pyöräilijä ,joka kastuit ajaessani huonokuntoista tietä.

Omatunto kolkuttaa

 

 

Kivasti kerrottu luulin olevani veronmaksaja! Todellisuudessa olen koko ikäni ollut! Verojen. Maksaja.

Kaikki kuin satua vaan

 

 

Ystävä hyvä. Hyvin sen kirjoitit. Kiitos Anu.

Ari

 

 

Eveliina Mäkilälle! Toivottavasti kaipaamasi demokratia toteutuu koulutuslautakunnassa. Eli kouluväen ja oppilaiden toiveet huomioidaan koulujen loma-ajoista päätettäessä.

Se on demokratiaa

 

 

Voi voi Uolevi sinun ajatusmallillasi demokratia kuolevi. Alastarolaisilta kuin melliläläisiltä kysyttiin mielipide tähän liitokseen enemmistöt vastusti muutama itseään viisaana pitävä päättäjä käveli kuntalaisten yli ja nyt on vetelät housuissa – missäs on se vastuun kanto?

Toinen taistolainen

 

 

Naps on osittain oikeassa, mutta sumuvalot pitää olla nimenomaan silloin päällä, kun on auto takana, mutta VAIN erittäin huonon näkyvyyden vallitessa.

Itsestäänselvää

 

 

Hirvikosken apteekille ruusuja. Aina hyvä ja asiantunteva palvelu. Pieni korvapotilas kiittää.

 

 

Kyllä kaupunki voisi järjestää yhteiskyydin Lidliin haluajille ja antaa vielä 100 e ostosrahaa mukaan…

Moskovan ukko

 

 

20.11.2010

 

Alastarolla on jotain, hyvää, ainakin Hiuskeidas, saa hyvää palvelua, mun hiuksia ei kukaan voi paremmin leikata, tyytyväinen asiakas…

Asiakas

 

 

Kuivureiden siisteyteen pitäisi kiinnittää huomiota. Siisteydellä estettäisiin peurakolareita, sillä jos kuivureilla on ruokaa, siellä on myös peuroja. Jos kuivurit ovat teiden lähellä, peurat sinkoilevat myös tielle.

Juuri peurakolarissa ollut

 

 

Kivoja koppeja kun kaupungin pitäs antaa 100e rahaa ja kyyti Lidliin. Mieti nyt vähän, ihmisiä irtisanotaan kouluja lakkautetaan. Tiedän et moni ulkopaikkakuntalainen lukee lehteä ja nauraa tälle Lidl-buumille. Ainahan toisella paikkakunnalla on jotain mitä omalla ei ole. Olishan sekin komeeta jos Keskinen rakentas Tuurin kaltasen kaupan Loimaalle vai mitä?

JV

 

 

Taistolaisten aika on ollutta ja mennyttä!

S.Alkio

 

 

Oi muistatko vielä sen virren, jota keskiviikkona kuunneltiin? Laulua ei vain olisi tarvittu!

Kuuntelija

 

 

Kiitos taksikuskin ahneuden tai järjestelykyvyn puutteen vuoksi pienet päivähoitolapset ehtivät kuunnella vain 3 viimeistä laulua lastenkonsertista.

 

 

Minun syömäni leipä tulee vielä lähempää ja on sitä paitsi parasta: Ylhäisten kotileipomon Peltopoika!

Päivi

 

 

Naimisissa nyt kun ollaan oltu jo kohta kax vuotta niin eikös sitä voitais uuden vuoden kunniaksi lopettaa tämä ikuinen valitus?

Yhteishengellä pötkittäs pidemmälle

 

 

Me kaupungin duunarit ollaan kyllä niskalimassa hoidettu teidän kaupunkilaisten vauvat ja vaarit. Tehty työt alimiehityksellä säästäen teidän palvelunne ja euronne, jotta budjetti pysyis tasalla. Ollaan pikkujoulut ansaittu!

 

 

23.11.2010

 

Sinä punaisen auton kuljettaja, joka ruttasit valkoisen Volvon etulokasuojan Hirvihovin pihalla perjantai-illalla 19.11., ota yhteys Volvon omistajaan 040–5496864 ja sovi asia.

 

 

Kiitos sinulle, joka isänpäivänä veit kynttilän isämme haudalle. Asumme kaikki tyttäret kaukana, emmekä pääse välttämättä juuri kyseisenä päivänä paikkakunnalle. Nyt kuitenkin tulin isänpäivänä Loimaalle ja ihmetyksekseni haudalla paloikin jo kynttilä. Lämmin kiitos.

Tytär Jyväskylästä

 

 

Olen varautunut – jotta en putoa niin paljon kuin Timo Soini, en kurkota korkealle.

Elämäntaiteilija Pentti Tuominen

 

 

Alastarolla on toinenkin parturi. On hyvä palvelu ja nopea. Mun hiuksiani ei voi paremmin leikata.

Asiakas

 

 

Kaupunki järjestää taas Puistokadun koululla pippalot työntekijöilleen ja eläkeläisilleen.

 

 

Opettajalle tiedoksi että lapsemme kyllä kuulee normaalisti. Ei tarvitse huutaa!

Turhaa pelottelua

 

 

Kiitos Veli Reunanen, oli sydäntä lämmittävää lukea ehdotuksesi partiotoiminnan huomioimisesta seurakunnassa.

Partiolaisten äiti Mellilästä

 

 

Taitaa Hulmin huollon työolot olla menny huonompaan suuntaan, kun paras työntekijä on niin allapäin.

Kiitos Hiace-kuskille

 

 

Rippikoululaiset K-Loimaan kirkossa 21.11. oli ilo olla kanssanne messussa. Kaunista käyttäytymistä.

Nuorissa on tulevaisuus

 

 

Nyt ei puhuta mistään rökäletappiosta! Saadaan puhua pökälerappiosta mustine pilvineen vaalirahoitus kiemuroineen?

Kesäkaara

 

 

Ei se pakkonaitetun mieli vielä kahdessa vuodessa miksikään laannu. Nykymeiningillä varsinkaan… Että revi siitä yhteishenkeä.

 

 

Älkää ihmiset laittako koirianne aamulla ulos räksöttämään, lähtekää lenkille niiden kanssa!

 

 

Kiitos Loimaan taksikuskeille todella hyvästä palvelusta.

<3 T.K

 

 

25.11.2010

 

Surullisena seurasin eräänä iltana muutaman auton kaahausrallia Loimaan linja-autoaseman kääntöpaikan ympäri. Vauhdit olivat vaarallisen kovia, asemalle tulijoiden puolesta pelotti.

Ohikulkija

 

 

Syvällisesti ajatellen! Luulisin ymmärtäväni ja yritän tutkiskella ihmisten ajatuksia. Kaikilla on jotakin annettavaa.

Elämäntaiteilija Pentti Tuominen

 

 

Tiedoksi, että TV7 näkyy kanavapaikalla 23 Soneran kaapelitalouksissa, hoitolaitoksissa jne. Kokeile ja kerro naapurillekin! Isännöitsijät, henkilökunta ym, huomioittehan tekin tämän usein kysytyn kysymyksen tiedottamalla asiasta osakkaille, asukkaille ja asiakkaille? Siunauksin,

Seppo Paldanius

 

 

Hyvät loimaalaiset, joka olen ollut itsekin 4 vuotta. Se että puhutte meistä pahaa jatkuvalla syötöllä on mielestäni ikävää. Viimeinen aihe oli Alastaron Siwaan kohdistunut teko, josta meidät tuomitsitte pelkkien huhupuheiden ja juorujen perusteella. Se, että meidät otettiin kiinni, kuuluu poliisin työnkuvaan, jotta syyllinen saataisiin kiinni. Hyväksyn sen, että olimme kiinni otettuna, jotta totuus saataisiin selville ja se saatiin: tekijä on saatu selville ja me emme ole syytteessä ryöstöstä. Lisäksi täällä puhutaan pitkätukkanisteistä, siihenkään ei ole perusteita. Ihmisen tuomitseminen pelkän ulkonäön perusteella ja ennakkoluulojen perusteella on yleensä niiden ihmisten suusta tulleita, jotka mieluummin puhuvat muiden asioita kuin käsittelisivät omia asioita. Joten pöperömaijat tulkaa puhumaan ja syyttämään nenän eteen ja näytön perusteella todisteiden kera, jos te olette itse 100-prosenttisen virheettömiä. Tutustukaa asioihin kunnolla ennen kuin puhutte. Minä tiedän mitä teen ja olen tehnyt. Älkää vastatko kopeissa nimimerkin suojissa, vaan tulkaa kysymään niinkuin mies mieheltä. Perheeni jättäkää jo rauhaan. P.S. joka on synnitön heittäköön ensimmäisen kiven, sanassa sanotaan.

Kai Linnalahti

 

 

27.11.2010

 

Sinä, joka kävelit torstaina koirasi kanssa Vakkatiellä noin viiden aikaan iltapäivällä, laita hyvä ihminen heijastimia! Muuten olette ”entisiä”!

 

 

Tien hoitajilta haluaisin saada vastauksen: On jäinen tie, levitetään hiekkaa, kuluu n. 30 min ja aurataan lumi ja hiekka pois! Näin on toimittu vuosia! Mikä täs on ideana? Maalaisjärjen mukaan ekaks auraus ja sit hiekka.

K.V

 

 

Muistakaa päättäjät Loimaalla ja Oripäässä, että vanhustenhuolto on muutakin kuin sairaanhoitoa ja kotihoito ei ole pelkästään vanhustenhuoltoa!

Järki hukassako

 

 

Iso kiitos Lindholmin Kirsille LinaKaardinaan uudesta ilmeestä kodissamme. Työ jatkuu, mutta nyt jo näyttää hyvältä. Ps. Suosittelen muillekkin 🙂

Anne

 

 

Kiitos asiallisesta ja paikkansapitävästä tekstistä Kai Linnalahti! Toivottavasti se avasi monien silmät!

Kaisa & Laura

 

 

30.11.2010

 

Kiitos Jaana Prusi kirjoituksestasi. Halloween ei todellakaan kuulu Suomeen. Kyllä Suomen perinteestä löytyy monenlaista hauskanpitoa.

 

 

Kerran rikollinen aina rikollinen!

 

 

Niko Jäppinen, Alastaron yläasteelta. Mahtava kirjoitus! En voisi olla enempää samaa mieltä kanssasi!

Sh

 

 

On aika hassua lukea luonto-osiossa kesän hyönteisistä näin talvella. Luontojutut olisi parempi julkaista oikeana ajankohtana. Mielenkiintoista luettavaa kyllä.

 

 

Toimitettu löytöeläinkotiin Hirvikoskella kulkenut mustaharmaa kirjava kiltti kollikissa.

Mervi 050 3845145

 

 

Ootin perjantai-illan ja lauantai-yön ja aamul puoli viidelt sain lukea kopit.

Minä

 

 

Suursijoittajat sekä pankit päästivät housuunsa ja nyt poliitikot siirtää likaisen haisevan mönjän syyttömän työtätekevän väen housuihin ei kuulemma haise sen jälkeen niin pahalle ja lämmittääkin hetken! Sitä jätöstä kun joutuu siivoamaan lastenlapsemmekin koko euroopan mittasuhteissa! Eikä tähän tautiin ole muuta vaihtoehtoa tämänpäivän päättäjien ajatuksissa?

Portugalista seuraava päästö

 

 

Hei ihmiset, nyt käsi sydämmelle kuinka monesta kaupasta/kioskista on lähtenyt tavara ohi kassan.

Ex myyjä joka seurasi teidän touhuja

 

 

2.12.2010

 

Kiitos Osuuspankille hienosta Sibeliuslukion konsertista.

Me mummot

 

 

Inhimillistä maksaa kerjäläiselle, joka näyttää kasvonsa 350 euroa. Ja lähettää Tallinnan laivalle. Epäinhimillistä maksaa kasvottomalle kapitalistille joka on tehnyt vääriä sijoituksia satoja miljardeja euroja.

Kylmä maailma

 

 

Köyliöntie on kuin Vaherin erikoiskoe Jyväskylä-rallissa, puut kasvaa melkein tiellä, kuoppia väistellessä jäätyneet hevosen kakkarat kolisee iloisesti lokasuojissa ja kakin poltosta aiheutuva savumuuri luo oman jännityksensä kun yrittää väistää keskellä tietä vastaantulevaa biopolttoainekuormaa. Kyl jännää o.

 

 

On hienoa, kun viitsitte kirjoittaa koppeja – mutta mielelläni lukisin nimellä kirjoitettuja –koska ymmärtäisin asian laidan paremmin – siis näillä tiedoilla eteenpäin.

Elämäntaiteilija Pentti Tuominen

 

 

Lämmin kiitos teille ystävällisille henkilöille, kun autoitte minua ylös Vapaavalinnan edessä kaatuessani rapuissa. Kiitos.

 

 

4.12.2010

 

Itsenäisyyspäivä-ei todellakaan enää! EU:n ikeen alla oloa, kärsimystä kaikilla ”sektoreilla”! Vastattava suomalaisten omasta hätätilasta eroamalla EU:sta ajoissa! Kiitos ja kunnia sota-aikana maatamme puolustaneille, joiden ”rippeet” nyt joutuvat kokemaan tämän rakkaan kotimaansa järkyttävän tuhoamisen!

Sotaveteraanin tytär, joka ei enää liputa

 

 

On erittäin suositeltavaa että sivulliset korjaavat luunsa toisten työmailta häiritsemästa ja viivyttämästä työntekoa.

Asiaton oleskelu kielletty

 

 

Loistava luistelusää! Virttaan kaukalo kasvaa heinää.

Missä jää?

 

 

No johan nyt on kumma, kun loimaalla ryöstellään kauppoja yhtenään. Eikö kriminaaleja saada kuriin? Kauppojen myöhäiset aukioloajat ovat yksin asiakkaita palveleville myyjille turvallisuusriski. Tarvitsemmeko kauppoja yöllä?

Siwojen oville jalkapuut käyttöön

 

 

Hei mahtuisiko jonkun kimppakyytiin vielä Forsan Lidliin. Huittinenkin käy.

Halvan perään

 

 

Hyvä mieli Mäkeläisen konsertista ei sitten kestänytkään jouluun asti! Ihan kirkon parkkipaikalla vaihtui fiilis. Kirkolta pääsee varmasti pois, vaikka hetken odottaisi kolhittuaan toisen autoa. Vai mahtoiko yhteystietolappusi tippua maahan, kun en löytänyt sitä, voit soittaa ne.

Kati 0407328361

 

 

Ei ole satavarma, että ymmärtää koppeihin kirjoittajaa vaikka olisi nimikin alla.

Terveiset elämäntaiteilijalle

 

 

Alastaron pururadalla mahtava latu, kiitos talkoolaisille!

Keskiviikon hiihtäjät

 

 

9.12.2010

 

Sairaalan päivystykseen ei kannata mennä. Henkilökunta epäystävällistä, tympeää, vähättelevää ja asiatonta. Ei kai kukaan yöllä huvikseen ajele apua hakemaan? Anteeksi, että kävimme rauhaanne häiritsemässä.

Empatia kateissa?!

 

 

Kiitokset K-kaupan Koenkydöille, saitte aikaan sisaruksille hyvän joulumielen.

 

 

Missä viipyvät Ypäjän vakinaisten kanttorien kuvat urkuparvella. Sanna Vihervirta, Markus Leppälä ja Jari Jankama puuttuvat.

Kuvia kaipaava sielu

 

 

Näinkö kaupungin liikuntatoimi kannustaa lapsiperheitä liikkumaan: itsenäisyyspäivä ja perheillä vapaapäivä mutta kukaan ei auta lapsia auraamaan kenttää luistelukuntoon!

Lapsityövoimaako

 

 

Että tikipoksi! No jopas onki helppoo tommotten tikipoksin käyttö! Varsinki tällätteelle ikä-ihmiselle, ko ei ymmärrä yhtikäs mittää eres käkikellosta!

 

 

Kenen on musta kisu, jolla hieman valkeaa rinnassa. Oleskelee aika paljon Muurarinkujalla. Soita: 0407231715.

 

 

11.12.2010

 

Onkohan lipputangon häpäisyä kun siihen kiedotaan värilliset jouluvalot?

Vielä olis ollut talon seinää vähän vapaana…

 

 

Ihan parhautta! Kiitos Mäkiö!

Lauanne

 

 

Missä on Oripään Korvenkulmantien auraaja? Tie pitkään puoliksi tukossa. Toisena päivänä osa tiestä ihan tukossa.

Olis se kiva päästä joskus johonkin ilman jännitystä

 

 

Ti 9.12. Lapsityövoimaako. Täällä kylillä aikuiset ja työhön kykenevät lapset rakentavat kaukalot ja auraavat kentät, talkoovoimin. Kukaan ei kiellä keskikaupungillakaan auttamaan luistelualueiden lumitöissä, – ja liikkumaan.

Niinijoki

 

 

Rakkaus on elämän symboli, ja se kuuluu jokaiselle, oli sitten vanha tai nuori: suruunkin liittyy rakkautta: rakastan ja nautin kaikista pienistäkin asioista.

Elämäntaiteilija Pentti Tuominen

 

 

Ruusuja Loimaan Lehdelle: kiitos, että lehdestä löytyi tilaa meille tärkeälle asialle Vampulan sankarivainajan hautauksesta.

Paikalla olleet

 

 

Huomasin eron Oripään ja Alastaron välillä viime perjantaina. Alastaron pienet ihmiset kulki hoitajien kanssa ilman huomio-liiviä tai ainakin näkyvää heijastinta, Oripäässä melkein kaikilla oli tai heijastin.

Entinen hoitaja

 

 

Töissä käydessäni pidän ”huonoja” vaatteita, te joiden pappa betalar, pidättekö juhlaleningiä töissä.

Korkokengillä maton pesuun?

 

 

Puuroriisipussin kyljessä on muuten puuron teko ohje.

Tod. närkästynyt porukka

 

 

Aiemmassa LL ilmaistiin hurjastelu Nuorisotalolla. Ongelmaan olisi helppo saada ratkaisu, mikäli Loimaalla olisi suljettua aluetta nuorille kuskeille.

Örk

 

 

Nimimerkki lapsityövoimaako: Kaupungin työntekijöillä on myös vapaapäivänsä. Perheet voivat sen sijaan ulkoilla yhdessä kenttää kolaten vai eikö sitäkään uusavuttomat enää osaa?

Tekijä, ei ammattivalittaja

 

 

Tuhannet kiitokset Loimaan kotipalvelun Anja Ojalalle ja Anne Ruususelle kun järjestyi lastenhoito, kiitos.

Mamma

 

 

Päättäjämme järjestivät muhkeat joululahjat suurkapitalisteille klopaalistisesti ja muruset pyyhittiin haja-asutusalueen jäteasetus saasteeseen!

Joulu-ukki

 

 

Kiitos paljon Loimaan naislaulajien kuorolle Virttaan kirkossa olleesta Adventin iltakonsertista. Kuoron esitykset, sekä Jouluiset runot saivat konserttiyleisön herkistymään juhlalliseen Joulu  tunnelmaan. Musiikin ja kuoron johtajalle Sari Mäkiselle kiitos ja Hyvää Joulun aikaa! Toivottaa: myös laulamaan päässyt yleisö.

Konsertista nauttineet virttaalaiset

 

 

Sarka myyjäiset, todella onnistuneet paitsi puuro.

Kehdattiin ottaa hintaakin

 

 

Kristillisdemokraatit olivat seurakuntavaaleissa vaaliliitossa kokoomuksen kanssa kd saivat valtuustoon Helvi Klemetin ja kokoomus sai 13 valtuutettua. 13 kahdestakymmenestäseitsemästä ei ole yksinkertainen enemmistö.

Totuus julki

 

 

14.12.2010

 

Pari viikkoa sitten Kojonkulman jääkiekkokaukalossa vaihtunut mustat Puman varsilenkkarit. Kenellä on pari-kolme numeroa isommat kuin aikaisemmin? Kengät löytyvät Aaltoselta.

 

 

Muutama viikko sitten esiintyi melko usein 1, 2 -alkuisia rivejä. Ne ovat kenofanin suosikirivejä. Jaettiin tosi monia voittoja, itsekin sain usein 3 x 3 tai jopa neljä oikein. Erään kerran tuli niin paljon voittoja, että jakaja jäi tappiolle. Sen jälkeen 1,2 -alkuisia on ollut ehkä vain kerran. Otaksun, että nykyajan tekniikalle pystytään pallojen järjestystä muuttamaan, muun muassa siksi, että pikkunumerot jäävät isompien varjoon. En siitä huolimatta jätä Kenoa sillä,

Toivossa on hyvä elää

 

 

Valokaapeli on tavalliselle keskivertokäyttäjälle liian kallis.

Ei nörttipoika

 

 

Rockets D98 lähettää jouluiset suurkiitokset asiakkailleen rakettimyyntiä odotellen.

 

 

Kiitos Joulumarkkinaväelle Heimolinnaan asiakkaat, kauppiaat, järjestäjät.

Ensi vuoteen

 

 

Kiitos Mellilän nuoret hyvästä näytelmästä. Toivottavasti saatte lisää uusia ideoita. Onneksi tiistaina on vielä Manttaalilla näytös klo18 et pety kun menet katsomaan. Kannusta nuoria lupauksia.

Mukana ollut

 

 

Jettimetallin johtoryhmä toivottaa lukuisille yhteistyökumppaneilleen jäysteetöntä joulunaikaa, ja haastaa samalla seuraavat yritykset/henkilöt  mukaan joulutempaukseen: Gauhian Iso Motti Oy:n Tuomo ja Reino, ALZ-metal:n Ron, Piparifiksaamo Oyj: turkkurit, sekä Jethro-kumin pojat.

Lahjoittakaamme joulutervehdyksiin varatut rahat paikallisen palloilun lippulaivalle, hondurasilaisen passarin oston pohjakassaksi.

Lastuavan työstön mestari

 

 

Näyttää jotakuta häiritsevän meidän sinivalkoinen lipputankomme. Oikein ilman nimeä julkaistaan tällainen koppi. En usko että tankoa sentään voi häpäistä mutta lipun kai voi ja sitä emme ole tehneet. Minä uskallan kirjoittaa yleensä nimelläni. Luulisi tässä kaupungissa häiritsevän enemmän esim. Satakunnantien rempallaan olevat talot ja vielä kaikki on säilytettävää, mutta ei tarvitse korjata. Keskellä kaupunkia sallitaan pahvit ikkunoissa ja sitäkin on jatkunut vuosikausia. Tulimme tänään juuri Helsingistä ja yksi autoilija pyyhkäisi vastaan tullessaan peilin autostamme. Aika lähellä oli kolari, joten aika irvokasta on lukea tällaista lehdestä juuri tänä päivänä.

Marjatta Sormunen-Mettälä

 

 

-30% alennukset leivissä on huijausta. Kassa laskuttaa täyden hinnan.

 

 

Lauantaina Heimolinnassa, Wanhan Ajan Joulumarkkinoilla, oli poikkeuksellisesti joulutunnelmaa luomassa kuoro, laulaen iki-ihania joululauluja. Lapsuuden muistoja herkisti pienet tytöt kuorossa sekä heidän taidokas musisointi pysäytti kuuntelemaan joulun sanomaa! Kiitos!

Yksi kiireinen

 

 

Elintasoyhteiskunnassa ihminen veltostuu. On totuttu liian hyvään, kaikki pitäisi olla heti ja viimisen päälle. Vähemmälläkin pärjää. Kelakin on osasyyllinen asumistukea annetaan opiskelijoille, suojatyöpaikoissa ja maatalousnaisissa juorutaan ja udellaan.

 

 

Kirjeissä on taikaa ja täyttä totuutta. Jos olisin sinä en unohtaisi kirjoitettua. Ottaisin asiasta selvää.

Ystäväsi

 

 

Maat.museon sisäilman ongelma näkyi rak.vaih. Lämpöerist ulkona maassa ja seinillä kastumassa. Ei talvi ole ulkokuoren rakennusaika kesä on.

Ihmetys

 

 

Hyvä idea! Laitoin itse heti jouluvalot lipputankoon. Minä kun kunnioitan lippua, en tankoa. Taidan antaa olla Runebergin päivään asti.

Valoa pimeyteen

 

 

Luikistonkulmalla susia? Petonetti pimeäksi,Tassunettiin ei rahvas pääse, tosiasioiden piilottelua?

Uskallanko ulkoilla

 

 

En ole varmaan koskaan leikannut kolumnia lehdestä talteen. Nyt sekin on tehty. Kiitos, Kari Nummila suvaitsevaisuus-kirjoituksestasi!

Perusvampulalainen

 

 

16.12.2010

 

Lehtomäki lähti ennätysmäisten lumikinosten ja melkein 30 asteen pakkasen keskeltä Meksikoon puhumaan huolestuneena ilmaston lämpenemisestä. Tulisi mieluummin puhumaan meille maalla asuville jätevesiasioista, niistä riittäisi juttelemista aivan varmasti.

Pakkasukko

 

 

Aivan uskomaton suoritus Minna Vapaa-Suomiselta jälleen kerran! Musiikkiopiston tanssilinjan joulunäytöksen luulisi avaavan päättäjienkin silmät: tämä porukka ansaitsee kunnon harjoitustilat!

Ylpeä äiti

 

 

Lucian päivän vietto on kaunis perinne, joka ilahduttaa myös meitä suomenkielisiä. Näin oli myös Hirvikoskella. Lucia kantaa kynttiläkruunua kutreillaan ylväästi suorassa, ei takaraivolla keikkuen kuten LL:n kuvassa 14.12. Vaikkei nykyään enää käytetä eläviä kynttilöitä, se ei muuta kynttiläkruunun asentoa. (Mallina vaikkapa Turun Lucia, TS 14.12.)

 

 

Kiitos Marjatta jouluvaloista ja kirjoituksestasi!! Ihanat valot, anna palaa vaan! Kateelliset vaan narisevat!

Naapuri

 

 

Miten niin Petonetti pimeänä? Toimiihan se. (ainakin 14.12.) Mutta havaintokarttaa katsellessa tulee väistämättä mieleen, ettei havainnoista joko ilmoiteta tai ne eivät mene perille Loimaa-Oripää-alueella.

 

 

Kiitos Mellilän kyläyhdistykselle Joulukonsertista 12.12. Kiitos kaikille esiintyjille, erityisesti Solistiyhtye Liljan pojille, joiden mukana löytyi todellinen Joulun tunnelma.

Kuuntelemassa ollut

 

 

30:2

 

 

Hyvä huomio Eino! Päättäjät hei, nyt tehdään niin, että kaikki kaupat kääntävät liikkeensä etupihat kohti ysitietä, okei!? Tai halvemmalla päästään, kun aidataan tie paaluaidalla koko Loimaan kohdalta niin ei pistä romut silmään! Samalla voidaan muuttaa iso taulukin: Fort Loimaa-villin lännen meininkiä!

 

 

Lipputangon häpäisyä tämäkin: Itsenäisyyspäivänä Nahutuvan lipputanko tyhjänä.

Mummo

 

 

Hei kaikki postimyynnin asiakkaat! Älkää hakeko paikallisista kauppaliikkeistä saapuneita pakettejanne saamanne tekstiviestin perusteella. Odottakaa postin saapumisilmoitusta. Näin helpotatte myyjien työtä ja toisten asiakkaiden asiointia kaiken kiireen keskellä. Kiitos.

Yksi asiakas, joka ei tykkää jonottelusta…

 

 

Viikko sitten Loimaan sairaalan päivystyksessä oikein ystävällinen palvelu ja seur. aamuna samoin. Kiitos.

 

 

Samaa mieltä museon puurosta! Ja jos kassa ei anna 30% alennusta, pitää se sanoa kassalle!

 

 

Kirjeissä on taikaa ja täyttä totuutta. Jos olisin sinä, en unohtaisi kirjoitettua. Ottaisin asiasta selvää.

Ystäväsi

 

 

Toivon, että ensi vuonna keskustan erikoisliikkeen henkilökunta kouluttautuisi myyjäkursseilla korrektiin asiakaskohtaamiseen ja tajuaisi ettei keskinäinen kuiskuttelu asiakkaan läsnäollessa ole toivottavaa.

Ken oli kohde tällä kerralla

 

 

Ruusuiset onnittelut Heidille hienosta saavutuksesta.

Elämäntaiteilija Pentti Tuominen

 

 

Teuvo ja Asta Rasilla on Kopparinkujan kauneimmat jouluvalot sisällä ja ulkona.

Naapuri

 

 

18.12.2010

 

Lämmin kiitos musiikkiopiston väelle hienosta ja monipuolisesta konsertista!

 

 

Ei pidä tulla kauppaan, jos ei kestä jonottamista.

 

 

Asiakas älä jonota, helpompiakin tapoja on. Tekstiviestiin täytyy turvautua, koska monesti jää lappu tulemata!

 

 

Paljon puhutaan tupakanpoltosta ja kyllä naapuritkin saisi ajatella toisia polttaessaan sisällä tupakkaa kuin korsteeni. Tupakan haju ei saisi tulla toisten asuntoon, se on jo paitsi allergia-asia myös haju- ja terveyshaitta. Kun asunnossa on parveke niin fiksut ihmiset menee sinne tupakoimaan ja varsinkin jos on paljon kavereita kylässä jotka tupakoi. Tupakoiva ihminen haisee muutenkin pahalta kun se tupakan haju tarttuu siihen kuin tauti. Asunnon omistajan kannattais jo asuntoa vuokratessaan kieltää sisällä tupakointi muuten voi vaatia vuokralaiselta tupakka remontti rahan. Itse en vuokraisi asuntoa tupakoivalle ihmiselle, sitä hajua et koskaan saa pois asunnosta vaikka kuinka maalaisit ja tapetoisit.

Tupakan hajusta kärsivä

 

 

Kiitos Savolaisen Raimolle Lidlin puolustamisesta Loimaalle.

Sakki Forssa-kävijöitä

 

 

Hyvä nimetön Lucian kruunun asennosta huolestunut. Valitettavasti kruunumme painoi syvän kolon Lucian otsaan säätely-yrityksistä huolimatta. Kuvan asennossa kruunu ei keikkunut ja neito kantoi sitä ylväästi. Toivottavasti Teillä oli mahdollisuus myös kuulla Lucioiden laulua. Tytöt harjoittelivat syyslomasta lähtien useita kertoja viikossa. Olen heistä todella ylpeä. Kiitos Luciat ja Leena! Kiitos myös kirjastolle yhteistyöstä!

Tiina Vuokko

 

 

Postipaketista ei tule tekstiviestin jälkeen paperista versiota. Täällä maaseudulla jonot ovat sentään vielä kohtuullisia.

Maltti on valttia

 

 

Kenellä on ja mikä vinossa silloin kun Lucian kynttilöiden asento saa kirjoittamaan koppeihin?

Itkeä vai nauraako tätä pitäis

 

 

Hei sinä Hirvikoskelainen valittaja. Onko nyt hyvä mieli, kun sait loukattua Luciaa? Etkös itse ole päässyt Luciaksi? Kaunis kiitos loistaville Lucia-neidoille ja hyvää joulua : )

Jos et osaa sanoa mitään miellyttävää, älä sano mitään

 

 

LL 16.12. kirjoitti steiner-nukeista. Jos nuket liittyvät Rudolf Steineriin, niin kannattaisi tutustua ja ottaa selvää mikä Steinerin pedagogiikan ja oppien takana on. Niissä on hyvääkin, mutta ne eivät ole niin hienoja kuin luullaan.

Havumetsien mies

 

 

Lämpöiset kiitokset saamistamme joulutervehdyksistä sekä sydämelliset hyvän joulun toivotukset Eloisille Laulajille.

Pekka ja Hannu

 

 

Kertulle. Mistä niitä nakkeja nyt tulee?

Kaipauksella Nero

 

 

Viikon aikana kuljin kolmena päivänä torin kulmalt Siwalle päin ja joka kerta postilaatikoita päin oli väärin parkkeerattu auto. Siinä on INVA-paikka. Ihmisten huomaamattomuutta lisää varmasti myös se, että parkkimerkki on ylhäällä seinässä eikä silmän korkeudella. Saiskohan siihen seinään kiinni isomman merkin?

Leenukka

 

 

Viime to LL:stä sain varmistuksen huhulle: Timo Kaunisto muuttaa Loimaalle. Hyvä juttu! Näin me saviseutulaiset saamme kunnon kansanedustajan ajamaan asioitamme ensi keväästä alkaen.

Timoa äänestävä

 

 

21.12.2010

 

Nyt on entisen Haaran koulun kentällä pitkästä aikaa jää! Lämmin kiitos kaikille asianosaisille ja Hyvää Joulua! Kentän käyttäjien puolesta,

Kyläsihteeri

 

 

Lämpimät kiitoksemme Riuttaskorven perheelle! Toitte todella Joulun sydämiimme. Tilaisuus Kanta-Loimaalla oli uskomattoman vaikuttava. Jouluiloa myös teille!

Kiitolliset kuulijat

 

 

Maatalous on auringonlaskun ammattikunta, nuoret älkää jatkako tilaa

 

 

Taas näyttää olevan linkoojalla rahat vähissä kun täytyy parin sentin lumia poistaa. Parin tuiskalumi kinoksen takia ei tietä kannata lingota ollenkaan.

 

 

Joulurauhasta ei oo tiatoo onko joulun tarkotus suarittamine.

 

 

TSV Oy saastuttaa pohjavesiä. Meidät maaseudun ihmiset pakotetaan tekemään jätevesijärjestelmiä, jotka ovat täysin järjettömiä.

Maaseudulta

 

 

Riuttaskorven perhe ja Kanta-Loimaan kirkko lauantai-iltana, sanoin kuvaamaton tunnelma. Joulun niin kauniiksi teitte, kiitos mahtavasta konsertista ja tunnelmallista joulua Teille kaikille!

Kostunut nenäliina

 

 

Pidetäänkös sitten ensi vuonna kaksi musiikkiopiston konserttia, toinen niille jotka osaavat soittaa ja laulaa ja toinen niille jotka eivät osaa soittaa ja laulaa:)

 

 

Hieno ilmoitus joulunaika Terveyskeskuksessa, mutta missä oli pääterveysaseman numero keskustassa asuville? Se on kiven takana, kun sitä etsii, miksi? Netissäkin vanhaa tietoa: numero ei käytössä. Mistä löytää vanha ihminen, kun puhelinluettelokin jää pois. Toivotaan parempaa vuotta 2011.

 

 

23.12.2010

 

Kiitos teille ihanat, sydämelliset leipurit Aki ja Päivi, Metsämaan leipomolta. Teitte meille ja monelle muulle lapsiperheelle joulun lahjoittamalla ison tuotekassin. Lapsilta iso kiitos.

Suurperheellinen

 

 

Maija Paloposki, olit napannut hienon moni-ilmeikkään kuvan Eveliina Uusitalosta ynnä muista, hyvä. P.S. Lakatkaa mollaamasta TSV:tä, Turku tarvitsee vetensä. Piste!

Ilmari Ilonen Huittisista

 

 

Mellilän näytelmänuoret kiittävät kannustaneita.

 

 

Kadonnut 21.12. välillä Vainiola–Hulmi harmaa kassi sisältäen lahjapaketin. Soittele jos tiedät jotain 040 764 9963. Palkkio.

 

 

Taas joku saituri kirjoitti aurauksesta. Ollaan onnellisia että tiet pidetään aurattuna, pääsee pelastuslaitos, postiauto.

 

 

Romukauppiaat myyvät romua, kaupat eivät myy romua, vaan tavaraa, jota suomalaiset työmiehet ovat tehneet. Kirjoituksissa pitäisi olla aina konkreettinen parannusehdotus.

Antti Eklund

 

 

Tuuri on sitä, että on onnistunut elämässä ja elämässä onnistunut tekemään sellaista, että saa olla tyytyväinen saavutuksiinsa. Kaikilla on onnea.

Elämäntaiteilija Pentti Tuominen

 

 

Kyllä virttaalaisilla on komia uimaputki!

Hiihtotunneli ei ole mitään:D

 

 

Lämpimät kiitokset musiikkiopiston Anna-opelle ja kirjaston Eliisalle kauniiden jouluisten soittajaisten järjestämisestä Alastaron kirjastossa. Upeista esityksistä kiitos Alastaron ja Punkalaitumen lapsilla!

 

 

Ypäjänkylän perinnepiiriläisille kiitokset ja terveiset! Juhlitaan pikkujoulun merkeissä uutta vuotta vuodenvaihteen jälkeen.

Tiina

 

 

Kiitos kasvinviljelijöille kun maksatte isäntäni edunvalvontakulut! Terveisin,

Joulupossu

 

 

Kadonnut Oripäässä: harmaa pienikokoinen narttukissa. Havainnot yst. 050 347 1233

 

 

28.12.2010

 

Huittisten Iloinen Ilmari! Kyllä turkulaisse vetensä tarvitsevat, mutta voisi järkevämminkin sen hankkia!

Helppo on Huittisista hurskastella

 

 

Syntymästänikö olen saanut syntini? Esim. aaton vastainen yö minä kaksissa alusvaatteissa peiton alla palellen. Vaimo pikkuhousuissa puoliksi peiton alla tuskaillen lämpöään ulkona -26 astetta. Mitähän pahaa minäkin olen tehnyt?

Kylmän arka

 

 

Kiitokset Sallila Energialle 500 euron laskusta joululahjaksi. Mitenkä kulutus lisääntyy, vaikka mitään ei lisätä, ja miten tuollaisia laskuja pystyy pian maksamaan?

Ymmällään?

 

 

Kyllä jotkut kehtaa lingota kunhan torvesta lunta lentää edes vähän. Rahastustahan se on täysin. Alle 10 cm lumia ei tarvitse poistaa syrjäkylillä.

Ahneus

 

 

Miks ei mikään pelaa.

 

 

30.12.2010

 

Ypäjän Talastuvalle on avattu hyvä latu. En ole koskaan aikaisemmin ennen vuoden vaihdetta sitä hiihtänyt. Siispä tervetuloa kunnon vanhan ajan talvi.

Risto Ahti

 

 

Lämmin kiitos loimaalaiselle pariskunnalle avustanne hirvikolarin jälkeen 11.12. Tullessamme Hämeenlinnasta päin. Onnellista uutta vuotta teille.

Eeva P.

 

 

Alastarolla oli upea konsertti kirkossa ei voinut olla taputtamatta. Nautin joka hetkestä.

Melliläkö ulkomailla

 

 

Pasille ruusuja ja kiitokset Kankaankulmantien pään lumivallin putsaamisesta jonka lumiauraurakoitsija oli jättänyt ajamatta, muita tienpäitä oli hinkannut puhtaaksi lumesta, olet risut ja ruusunpiikit ansainnut kuka sitten oletkin. 27.12 klo 7.30 yötöistä kotiin palaava Kankaankulmantien asukas, joka oli autolla liikkeellä,ei olisi ilman apua selvinnyt, vai kuuluuko tienpäähän jättää korkeat lumivallit ja kuka ensiksi on liikkeellä siivotkoon.

Että sillälailla

 

 

Suurkiitos Kelloliike J. Mäkelän Agnetalle huippuhyvästä palvelusta. Erityiskiitos vielä huomaavaisuudestasi ;-D – olet ainutlaatuinen!

Kohinoor Ypäjältä

 

 

LL 28.12. uutisoi, että Ravanin pesula voitti kaupungin tekstiilipalvelujen kilpailutuksen. Näin kaupunki saa n. 35 000 euron säästöt. Onko säästettävässä summassa huomioitu mahdollinen verotulojen menetys jos paikallinen pesula joutuu lopettamaan kannattamattomana?

Protektionismi kunniaan

 

 

Lämmin kiitos J. Mäkelän kelloliikkeelle uskomattoman hyvästä asiakaspalvelusta! Pelastitte jouluni!

J 2010

 

 

Kannattaa kirjoittaa Loimaan Lehdessä – jos haluaa ymmärrystä. Kaikkia ei julkaista (eikä voikaan). Aikoja sitten huomasin, että olen

Elämäntaiteilija Pentti Tuominen